Korona vai influenssa? – Turkulainen yhdistelmätesti tulossa Suomen markkinoille jo ennen influenssakauden alkua

Turkulainen infektiotautien nopeaan diagnostiikkaan keskittyvä Abacus Diagnostica jatkaa kehitystyötään koronavirustestien parissa. Yrityksen valmistama Covid-19-testi sai odotetusti heinäkuussa Euroopan laajuisen myyntiluvan eli CE-merkinnän. Testi on otettu laajaan käyttöön Suomessa ja ulkomailla, mutta vaikeuksiakin on ollut.

– Tuotantotilamme sijaitsevat Turun Kupittaalla Electrocityssä. Rakennuksen katolla kesäkuussa syttynyt tulipalo aiheutti tuotantoomme kolmen viikon katkoksen. Sitoutuneen ja osaavan henkilöstömme ansiosta olemme silti pystyneet nostamaan koronatestimme tuotantokapasiteettia ja pitämään kiinni toimitusvarmuudesta, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Erno Sundberg ylpeänä.

Koronatestin tuotannon rinnalla yrityksessä on jatkettu kehitystyötä ja varauduttu alkavaan influenssakauteen. Jo aiemmin Abacuksen tuotevalikoimaan kuulunut hengitystieinfektioita aiheuttavien virusten yhdistelmätesti on uudistettu vastaamaan muuttuneita tarpeita: influenssa- ja RS-virukset tunnistava testi täydentyy nyt SARS-CoV-2-viruksella.

Influenssaa ja RS-virusta esiintyy lähinnä talvikuukausina, mutta koronaviruksen suhteen tulevan talven tapausmääriä ei kukaan osaa ennustaa. Aiempina talvina laboratorioiden testauskapasiteetti on ollut koetuksella ilman koronaakin, joten influenssakauden lähestyminen lisää jo nyt äärirajoilla toimivien laboratorioiden painetta entisestään.

– Koronaa testataan tällä hetkellä paljon ja hyvä niin. On kuitenkin vaara, että näiden muiden virusten aiheuttamat taudit jäävät piiloon ja hoito viivästyy. Olisi kaikkien etu saada yhdellä testillä tietoa muustakin kuin koronavirusinfektiosta, toteaa Sundberg.

Koronatestistä saatu negatiivinen tulos ei kerro potilaan oireilun syytä, joten oireiden jatkuessa tai pahentuessa potilas voidaan ohjata uudestaan laboratorioon näytteenottoon: uusi ajanvaraus, uusi näyte, uusi analyysi. Abacuksen uudistetulla yhdistelmätestillä voidaan yhdestä näytteestä, yhdellä määrityksellä selvittää, onko potilaan oireiden aiheuttaja influenssa A tai B, RS-virus vai Covid-19. Yhdistelmätestillä voidaan siis säästää sekä potilasta että näytteenoton ja testauslaboratorioiden resursseja. Sundberg lupailee testin ensimmäisiä validointieriä suomalaisiin laboratorioihin jo lokakuussa eli hyvissä ajoin ennen influenssakauden alkua.

– Me täällä Turussa teemme voitavamme, jotta Suomessa ei influenssa-aalto pääse koronan varjosta yllättämään.

Kaikki Abacuksen valmistamat testit, Covid-19 ja uusi yhdistelmätesti mukaan lukien, analysoidaan yrityksen omalla PCR-teknologiaan perustuvalla GenomEra-testijärjestelmällä. Määrityksistä saadaan tuloksia jo reilussa tunnissa. Monet Suomen keskussairaaloiden laboratorioista käyttävät Abacuksen Covid-19-testiä etenkin kiireellisiin näytteisiin kuten sairaalahenkilökunnan testaukseen.

Abacus Diagnostica Oy on Turun yliopistosta alkunsa saanut vuonna 2004 perustettu infektiotautien DNA- ja RNA-testeihin erikoistunut turkulainen diagnostiikka-alan yritys.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kuivuusjaksot ja rankkasateet merkittävin riski vesihuollolle

Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt aiheuttavat riskin vesihuollolle.

Vesihuolto on huoltovarmuuden kannalta kriittinen toimiala, jonka toimintavarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot haastavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa.

Henkilöauto ulos tieltä Liedossa, toinen ajokaista suljettuna Aurantiellä

Henkilöauto ajo ulos Liedossa Aurantiellä tiistaina aamupäivällä. Pelastus- ja tutkintatoimet ovat kesken.

VATT: Osa-aikatyötä tekevien työttömien määrä ei romahtanut suojaosien poiston jälkeen

VATT:n tutkijat kävivät läpi kansallisen tulorekisterin, Finanssivalvonnan ja Kelan tietoja, ja huomasivat, ettei osa-aikaisesti työtä tekevien työttömien määrä ole romahtanut työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen. Data näyttää, että osa-aikatyötä tekevien määrä on edelleen selkeästi korkeampi kuin ennen suojaosien voimaantuloa vuonna 2014.

Rakennuksen vieressä paloi nuotio Kaarinassa, pelastuslaitos sammutti

Rakennuksen vieressä paloi maanantaina illalla Piispanristintiellä Kaarinassa nuotio, jonka pelastuslaitos sammutti.

Karhunaukion monitoimitalon liikennesuunnitelmat kaupunkiympäristölautakunnassa

Suunnittelualue punaisella ja monitoimitalon korttelit YO-1 -merkinnällä opaskartalla.

Kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi esitetään tiistaina suunnitelmat Karhukadun ja Itäkaaren osan uusista liikennejärjestelyistä Karhunaukion monitoimitalon saavutettavuuden varmistamiseksi sekä näihin liittyvät nopeusrajoitusmuutokset koko Huhkolan alueella että Pormestarinkadun alkuosalla.

Turun kaupunki tukee järjestöjä vuosittain lähes kymmenellä miljoonalla eurolla

Turun kaupungin avustusta voi hakea esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, kulttuurin ja liikuntamahdollisuuksien toteuttamiseen tai nuorten toimintaan.

Turun telakalla laskettiin neljännen Icon-aluksen köli

Icon 4 -aluksen köli laskettiin maanantaina Pernossa.

Meyer Turun telakalla juhlittiin maanantaina 8. syyskuuta neljännen Icon-sarjan risteilyaluksen kölinlaskua. Royal Caribbean -varustamolle rakennettava laiva, työnimeltään Icon 4, on edennyt rungonkoontivaiheeseen.

Kaupunginhallitus hyväksyi uudet johtoryhmät ja päätöksenteon menettelytapaohjeen

Kaupunginhallitus asetti kolme uutta yhteisvaikuttavaa johtoryhmää kahden vuoden toimikaudeksi. Jokaiseen johtoryhmään nimettiin viisi luottamushenkilöä. Ryhmissä työskentelee kaupungin johtoa ja asiantuntijoita.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Pernontiellä ja Ankkurikylänkadulla

Pernontiellä tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä Heinikonkadun ja Gotlanninkadun välillä 9.–21. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Syyskesäinen lämpö jatkuu vielä alkuviikolla – sadevaroituksia osaan maata

Lämpötila on lähipäivinä suuressa osassa maata jopa kuusi astetta korkeampi kuin syyskuussa tyypillisesti tähän aikaan. Helleraja ylittyi tänään iltapäivällä Salossa.

Naapparit valtaavat Raision kirjaston

Raision Kirjastotalossa pidetään uuden kirjan Naapparit karkuteillä julkistamistilaisuus lauantaina 13. syyskuuta kello 11 alkaen. Koko perheen tapahtumassa on kaikenlaista puuhailtavaa perheen pienimmille.

Tupakankäry toi pelastuslaitoksen asunnon ovelle Ispoisissa

Naapurit havaitsivat maanantaina illalla jonkinlaista käryä asunnosta Rätiälänkadulla Ispoisissa ja soittivat hätäpuhelun, kun eivät saaneet ketään avaamaan ovea.

Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen keskikorot laskeneet

Uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin vuoden toisella neljänneksellä muista rahoituslaitoksista 67 miljoonan euron edestä, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen sovittu vuosikorko oli 8,03 prosenttia ja todellinen vuosikorko 12,52 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana sovittu vuosikorko oli 8,71 prosenttia ja todellinen vuosikorko 13,50 prosenttia.

Korona- ja kausi-influenssarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syys–lokakuussa

Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syyskuussa. Ne etenevät syksyn aikana THL:n määrittelemien kohderyhmien mukaisesti. Riskiryhmien influenssarokotukset alkavat loka–marraskuussa. Kaikki lisätiedot rokotuksista löytyvät verkkosivuilta varha.fi/influenssa ja varha.fi/korona.

Jari Paasikivi valittu Turun uudeksi joukkoliikennejohtajaksi

Jari Paasikivi.

Turun seudun joukkoliikennettä luotsaamaan valittiin diplomi-insinööri Jari Paasikivi . Paasikivellä on kokemusta joukkoliikenteen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla. Tehtävän hakuaika päättyi 23. heinäkuuta.

Farmari-Volvo törmäsi pyöräilijään Länsikeskuksessa, poliisi pyytää ilmoittautumaan

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina 1. syyskuuta tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa autoilija törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen poikaan Länsikeskuksessa.

Pukkilan korttelille LEED Platinum -sertifikaatti

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin.

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Kohde on EU-taksonomian mukainen.

Hirvionnettomuudet lisääntyneet viime vuosina – eniten onnettomuuksia syyskuussa

Hirvionnettomuuksien määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa. Viime vuonna sattui yli 1 600 hirvionnettomuutta, kun edellisvuonna niitä sattui noin 1 500. Etenkin syys-lokakuussa autoilijoiden on syytä olla valppaana, kun hirvet ovat aktiivisimmillaan ja keliolosuhteet muuttuvat haastavammiksi.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.