Raision kaupunginjohtajaksi tarjolla Jari Kesäniemi tai Eero Vainio
Raision kaupunginhallitus päätti torstaina esittää valtuustolle kaupunginjohtajaa valittavaksi kahdesta vaihtoehdosta. Valtuusto valitsee Raision uuden kaupunginjohtajan kokouksessaan 7. syyskuuta.
Hallituksen valtuustolle esittämät kandidaatit ovat Jari Kesäniemi, joka Kaarinassa asuva yhteiskuntatieteiden maisteri ja Forssan kaupunginjohtaja sekä Eero Vainio, joka on hallintotieteiden maisteri ja Petäjäveden kunnanjohtaja.
Päätös syntyi hallituksessa äänestyksen jälkeen.
Raision kaupunki on ilmoittanut etsivänsä kaupunginjohtajaksi ja kaupungin keulakuvaksi dynaamista ja rohkeaa johtamisen ammattilaista, jolla on katse tulevaisuudessa ja joka saa asioita tapahtumaan. Haussa on painottunut erityisesti yhteistyön merkitys, luottamuksen rakentaminen sekä kaupungin elinvoiman ymmärtäminen ja linjakas, jämäkkä johtaminen.
– Olemme toteuttaneet Raision kaupunginjohtajan valintaa tehokkaasti ja aikataulussa on pysytty. Saimme joukon erinomaisia hakijoita, joiden välillä päätös oli vaikea ja hallitus päätyi äänestykseen, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Elisa Vuorinen.
Kaupunginjohtajan valintaa on Raisiossa valmistellut kaupunginhallituksen nimeämä valtuustoryhmien edustajista koostuva työryhmä. Valmisteluryhmään kuuluvat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Elisa Vuorisen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Janne Laulumaan lisäksi Hannele Lehto-Laurila, Jonni Moislahti, Mikko Kangasoja, Emma Lindqvist, Kristiina Engström, Jukka Rantala sekä Jari Pulkkinen. Ulkopuolisena asiantuntijana hakuprosessissa on toiminut Mercuri Urval Oy.
Raision kaupunginjohtajan virkaan haki määräaikaan mennessä 18 henkilöä, joista haastateltiin kahdeksan. Viisi henkilöä eteni soveltuvuustesteihin, joiden pohjalta ja uuden haastattelun tuloksena hallitus päätyi esittämään valtuustolle kahta henkilöä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)