Lantionpohjalihakset vaikuttavat miehen erektioon ja ejakulaatioon

Lantionpohjalihaksilla on monta tärkeää tehtävää, kuten hyvän ryhdin ylläpitäminen, vatsalla ja lantiolla sijaitsevien elimien tukeminen ja eritteiden pidättäminen. Lantionpohjalihaksilla on vaikutusta seksuaalitoimintoihin. Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikaisen mukaan yleinen keskustelu lantionpohjalihasten ympärillä on alun alkujaan painottunut terveysasioihin eli synnytykseen sekä naisten virtsan pidätykseen.

Naisilla virtsan lirahtaminen esimerkiksi naurahtaessa on merkki siitä, että lantionpohjatreenille olisi tarvetta. Miehillä lantionpohjalihakset eivät vaikuta yhtä merkittävästi virtsan pidätyskykyyn, joten miesten voi olla vaikeampaa arvioida omien lantionpohjalihastensa kuntoa.

Toisin kuin miehille, naisille on myös kehitetty paljon apuvälineitä lantionpohjalihasten treenaamiseen: erilaisia emätin- ja geishakuulia, etäohjattavia kuulia, biometrisiä laitteita, Bluetoothin avulla puhelimeen tai rannekelloon yhdistettäviä laitteita, hieromasauvoja sekä pieniä sähköiskuja antavia ESM-laitteita.

– Nykyään naistenkin keskuudessa lantionpohjasta ja sen lihaksista puhutaan yhä enemmän seksuaalisen nautinnon näkökulmasta, ja keskusteluun kannustetaan mukaan myös miehiä, Lavikainen kertoo.

Lantionpohjalihasten treenaamisen myönteiset vaikutukset liittyvät monella tapaa miehen seksuaaliseen nautintoon. Vahvoissa lihaksissa on nimittäin parempi verenkierto ja tuntoherkkyys, ja lisäksi penis on erektiossa tukevampi. Lantionpohjalihasten hyvällä hallinnalla on myös mahdollista vaikuttaa ejakulaation voimakkuuteen ja herkkyyteen.

– Taitava lantionpohjalihasten käyttö parantaa paitsi oman myös kumppanin seksielämän laatua: mies voi paikallaan ollessaan nostaa penistään lantionpohjalihaksilla esimerkiksi yhdynnän aikana ja mahdollistaa näin aivan uudenlaisia tapoja nauttia seksistä, Lavikainen vinkkaa.

Miestenkin on suositeltavaa harjoittaa lantionpohjalihaksiaan jo nuoresta iästä lähtien. Heikot lantionpohjalihakset voivat olla yksi osasyy miesten erilaisiin vaihdevuosien haasteisiin, kuten erektiohäiriöihin. Yksin lantionpohjalihakset ja niiden heikko kunto eivät kuitenkaan aiheuta erektiohäiriötä tai muuta vaivaa. Vahvat lantionpohjalihakset puolestaan ehkäisevät esimerkiksi virtsan jälkitippumista vanhemmilla miehillä.

Mies, näin pidät huolta lantionpohjalihaksistasi. Tunnista oikeat lihakset. Tämä onnistuu sekä seisten että istuen. Tunnistele peräaukon ja kivesten välistä aluetta sormin. Supista peräaukkoa. Kun kivekset nousevat ylöspäin ja/tai liikkuvat taakse, olet löytänyt lantionpohjalihaksesi. Vaihtoehtoisesti voit virtsatessa seistä haara-asennossa ja koittaa katkaista virtsasuihkun.

Ota tekniikka haltuun. Voit treenata lantionpohjalihaksiasi erilaisilla voima- sekä nopeus-voimaharjoitteilla, joissa lihaksia supistetaan ja rentoutetaan tietoisesti.

Treenaa liikkeellä ollessasi. Kun hallitset erilaiset harjoitustekniikat, voit tehdä niitä esimerkiksi istuessasi autossa, ollessasi lenkillä tai kävellessäsi portaita – vain mielikuvitus on rajana. Voimaharjoittelun voi myös yhdistää nostotilanteisiin. Supista lihaksiasi ennen kuin kumarrut tai nostat ja pidä supistus koko toiminnan ajan yllä. Nopeusvoimaharjoitusta voit puolestaan tehdä esimerkiksi ennen aivastusta, niistämistä tai yskimistä.

Kokeile lantionpohjalihaksille hyvää tekeviä urheilulajeja. Lantion liikkuvuuden kannalta erinomaisia kuntoilumuotoja ovat muun muassa jooga, sauvakävely, hiihto ja tanssi.

Huolehdi terveellisistä elämäntavoista. Vältä turhaa istumista, liiku, syö hyvin, lepää ja nuku riittävästi, vältä ylimääräistä stressiä ja tee arjessasi itsellesi mielekkäitä asioita.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Taksiuudistus – Bernerin aivopieru

Bernerin taksiuudistuksen jälkeen tulleet taksit ovat epäluotettavia, varsinkin ne autot, joissa ei lue mitään firman nimeä.

Lentopallon miesten Mestaruusliigan alku siirtyy kuukaudella

Lentopallon kotimaisen miesten Mestaruusliigan kauden 2025–26 avaus siirtyy suunnitellusta eteenpäin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kauden piti alkaa 20. syyskuuta, mutta Kansainvälisen lentopalloliiton (FIVB) linjaus kansainvälisen seurasiirtoikkunan suhteen estää tämän. Usea Euroopan maa on samassa tilanteessa omien liigojensa kanssa.

Pete Poskiparta tuo mentalismin kosketusetäisyydelle Sopukassa

Pete Poskiparta.

Pete Poskiparran uusi sooloesitys tuo taikuuden ja mielen ihmeet lähelle katsojaa, lähes kosketusetäisyydelle. Kaupunginteatterin Sopukan intiimi tila avaa mielikuvitusmaailman, jossa telepatiakin voi olla totta. Esityksessä kuljetaan mielen vuoristoradalla tunnelmasta toiseen. Välillä kutitellaan nauruhermoja, toisaalla luetaan katsojan ajatuksia ja heti perään saatetaan kokeilla klassista taikuutta. Yleisö on kuitenkin täysin turvassa ja jokainen katsoja päättää itse haluaako vain seurata mahdottomia tapahtumia sivusta vai osallistua niiden tekemiseen.

Kysely: Alkolukko tärkein liikenneturvallisuustoimi

Alkolukko toistuvasti päihtyneenä ajaneiden autoihin nousi tärkeimmäksi liikenneturvallisuustoimeksi tuoreessa kyselyssä. Huoli rattijuopumuksista on kasvanut kahdessa vuodessa, ja kuljettajan ajoterveys korostuu aiempaa selvemmin.

Elämäkertanäytelmä arkkitehti Aino Aallosta kertoo naisesta Alvarin takana

Johanna Parkkinen.

Ensi talvena Paimion Teatterissa saa ensi-iltansa arkkitehtoninen elämäkertanäytelmä Aino A . Näytelmä perustuu Jari Järvelän romaaniin, josta sen näytelmäksi on kirjoittanut Kati Kaartinen . Ohjaaja on visuaalisesti näyttävistä ohjauksistaan tunnettu Johanna Parkkinen .

Eloranta: Varsinais-Suomen hälyttävä työttömyystilanne vaatii välittömiä toimia

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) pitää Varsinais-Suomen työllisyystilannetta erittäin hälyttävänä. Maakunnan pitkäaikaistyöttömyys lähestyy jo koko mittaushistorian huippua. Eloranta vaatii hallitukselta toimia yhä kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi.

Indie pop -bändi Goodnight Monsters juhlakeikalle

Goodnight Monsters vuosimallia 2008.

Turkulaisen Goodnight Monstersin debyyttilevyn The Brain That Wouldn’t Die julkaisusta tulee syksyllä kuluneeksi 20 vuotta. Yhtye kasaa rivinsä ja soittaa helsinkiläisen Merriesin kanssa kaksi juhlakeikkaa. Merries täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Keikkapaikkoina ovat 22. elokuuta Loose Helsingissä ja 20. syyskuuta Dynamo Turussa.

Wizz Air avaa suoran reitin Turusta Vilnaan

Lentoyhtiö Wizz Air tekee lyhyen ajan sisään jo toisen reittiavauksen Turussa. Joulukuussa avautuvan uuden lentoreitin kohde on Liettuan pääkaupunki Vilna. Euroopan nopeimmin kasvaviin lentoyhtiöihin kuuluva Wizz Air on lähiaikoina julkaissut merkittävän määrän uusia reittejä eri puolille Eurooppaa. Turku on nyt saamassa osansa näistä avauksista, sillä yksi uusista yhteyksistä tulee Turun ja Vilnan välille.

Kekseliäät kalareseptit keräävät kehuja

Sitruunapestoahven ja kaalipihvi.

– Kala on uskomattoman monipuolinen raaka-aine – sen voi paistaa, grillata, kypsentää uunissa, friteerata tai tarjota vaikka raakana. Kala on nopea valmistaa ja myös valmiina löytyy paljon hyviä kalatuotteita, kuten säilykkeitä ja graavikalaa, listaa Mikko Niemi .

Eurojackpotin potti nousee jo noin 116 miljoonaan euroon

Eurojackpotin kierroksen 37/2025 perjantain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Tiistaina Eurojackpotin potti nousee jo noin 116 miljoonaan euroon.

Oluiden myynnissä kasvua yli 20 prosenttia Alkossa

Oktoberfest näkyy Alkon olutmyynnissä.

Alkon elokuun kokonaislitramyynti laski 8,3 prosenttia. Tämän vuoden elokuussa myyntipäiviä oli yksi vähemmän. Kun myyntipäiväkorjaus huomioidaan viime vuoden elokuuhun verrattuna, laski litramyynti noin neljä prosenttia.

Oppilasta kunnolla turpaan

Törmäsin Threads -pikaviestipalvelussa keskusteluun, jossa 1980–90-luvuilla peruskoulua käyneet muistelivat taitoaineiden tunteja. Vähemmän yllättäen muistot olivat ikäviä.

Kolmannes suomalaisista vastuullisia kuluttajia

Asiakastieto on toteuttanut Iro Researchin kanssa laajan valtakunnallisen vastuullisuustutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten kuluttamista, sen vastuullisuutta ja heidän ajatuksiaan vastuullisuuden eri ulottuvuuksista. Kattavaan tutkimukseen osallistui lähes 2 400 vastaajaa.

Viljakuivurin lämmönvaihdin kärähti Maskussa

Viljakuivurin lämmönvaihdin kärähti Maskun Ohensaaressa perjantaina iltapäivällä. Varsinaista paloa ei syttynyt.

Suomalainen nykytaide kohtaa andalusialaisen tradition

Compañía Kaari & Roni Martin nähdään Littoisten työväentalolla.

Compañia Kaari ja Roni Martinin teos Compañia Kaari & Roni Martin goes ROOTS nähdään syyskuussa kuudella paikkakunnalla Etelä-Suomessa. Kiertue käynnistyi 3. syyskuuta Hangosta ja huipentuu 18. syyskuuta Littoisten työväentalolle.

Kaksi henkilöautoa kolaroi Aurassa

Kaksi henkilöautoa kolaroi ysitiellä Aurassa perjantaina iltapäivällä. Molemmissa autoissa oli ainoastaan kuljettajat, jotka ensihoito vei tarkistettavaksi.

Kalle Parviainen jatkaa FC Interin urheilujohtajana

Kalle Parviainen.

FC Inter on vakinaistanut Kalle Parviaisen sopimuksen urheilujohtajan tehtävästä.

Eläinten hyvinvointilaki säätää – koirilla oltava jatkuvasti puhdasta juomavettä

Eläinten hyvinvointilain mukaan koirilla pitää olla juomavettä jatkuvasti, ympäri vuoden. Koiran pysyvässä pitopaikassa, esimerkiksi kotipihalla olevassa aitauksessa, on oltava juomavettä koko ajan. Jatkuvan vedensaannin vaatimuksesta voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksena erityisissä tilanteissa ammattimaisilla rekikoiratarhoilla pakkassäällä.

Urheilu

Lentopallon miesten Mestaruusliigan alku siirtyy kuukaudella

Lentopallon kotimaisen miesten Mestaruusliigan kauden 2025–26 avaus siirtyy suunnitellusta eteenpäin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kauden piti alkaa 20. syyskuuta, mutta Kansainvälisen lentopalloliiton (FIVB) linjaus kansainvälisen seurasiirtoikkunan suhteen estää tämän. Usea Euroopan maa on samassa tilanteessa omien liigojensa kanssa.

Kalle Parviainen jatkaa FC Interin urheilujohtajana

Kalle Parviainen.

FC Inter on vakinaistanut Kalle Parviaisen sopimuksen urheilujohtajan tehtävästä.

Puukkokatsomo: Huipennus edessä

Axel Kouame.

Kotimaisen jalkapalloliigan huipennus, kuuden joukkueen mestaruussarja, käynnistyy lauantaina 13. syyskuuta. Interin osalta mestaruussarja alkaa Gnistanin vieraana. Ensimmäinen mestaruussarjan kotiottelu on edessä 23. syyskuuta, jolloin HJK vierailee Kupittaan nurmella.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.