Jälkipeli: Nunnavuoren palloiluhallissa on hyvät olosuhteet lentopallolle

 Nunnavuoren palloiluhalli on tunnelmaltaan hyvä paikka pelata, kun katsomo on täynnä yleisöä. Vastaava määrä katsojia Kupittaan palloiluhallissa tuntuisi vaisulta. Nunnavuoren palloiluhalli on tunnelmaltaan hyvä paikka pelata, kun katsomo on täynnä yleisöä. Vastaava määrä katsojia Kupittaan palloiluhallissa tuntuisi vaisulta. Kuva: Hannu Nieminen

Kupittaan palloiluhallin valmistumista odotettiin kiihkeästi vuosikymmeniä. 1970-luvulla valmistunut Runosmäessä sijaitseva Nunnavuoren palloiluhalli koettiin vanhanaikaiseksi ja ennen kaikkea liian pieneksi.

Mutta kuinkas kävikään.

Tuto Volleyn Ykkössarjan lentopallo-ottelu on alkamassa. Kotijoukkue esitellään hienon valoshow’n ja musiikin kera. Yleisöä on saapunut Nunnavuoren palloiluhallin lehtereille runsaasti. Kaikesta näkee, että seura on panostanut ottelutapahtumaan. Vaikka olosuhteet Kupittaalla olisivat prameammat, Tuto teki viisaan päätöksen pysytellä Nunnavuoressa.

– Olisimme toki mekin päässeet Kupittaan palloiluhalliin, mutta miksi muuttaa kotikenttä vieraskentäksi. Olisimme harjoitelleet Kupittaalla yksi kolmasosalla ja otteluissa saadaksemme katsomotilan käyttöömme, kentän suunta olisi pitänyt kääntää poikittain. Tärkeät passarin ja syöttäjän kiintopisteet olisivat vaihtuneet. Nunnavuoressa pelaamme ja harjoittelemme samassa paikassa. Siellä meillä on oma pukukoppi, missä pelaajilla on omat nimetyt paikkansa, kertoo Tuto Volleyn urheilutoimenjohtaja Oskari Eko.

Kysymys on myös rahasta. Kun eletään poikkeuksellisia korona-aikoja, ovat urheiluseuratkin taloudellisissa ongelmissa. Päätös jäädä edullisempaan Nunnavuoreen, on nyt järkevä ratkaisu.

– Ottelutapahtuman järjestäminen Kupittaalla on monin verroin kalliimpaa kuin Nunnavuoressa. Kun hintaero kerrotaan vähintään kymmenellä kotiottelulla, puhutaan jo isoista summista. Myös pelkkä harjoittelu Kupittaalla on kalliimpaa. Laskettaessa yhteen koko kauden harjoitustunnit, hintaerosta tulee suuri.

Lentopallolla on Turun alueella oma yleisönsä. Ei puhuta kuitenkaan suurista massoista.

– Nunnavuoren ylälehtereille mahtuu noin 250 katsojaa. Jos otamme myös alakerran käyttöömme, saamme 150 paikkaa lisää. Kun Nunnavuoreen tulee pienempikin määrä katsojia, puhumattakaan, kun on täysi tupa, yli 400 katsojaa, on tunnelma aina hyvä. Vastaava määrä katsojia Kupittaalla tuntuisi vaisulta.

Tuton suunnalta menee iso kiitos Turun kaupungille.

– Kiitos pitää osoittaa kaupungille, sillä silläkin taholla halutaan, että Nunnavuori on nykyaikainen pelipaikka. Kaupunki reagoi meidän toiveisiin, esimerkiksi nyt voimme tarvittaessa nopeasti sammuttaa ja sytyttää valot.

Kupittaan palloiluhallissa monista lisäpalveluista pitää erikseen maksaa. Tuto Volley on kehittänyt Nunnavuoreen omintakeisen ratkaisun. Seuralla on käytössään jättivideotaulu, Eko sanoo.

– Olemme luopuneet paperisista käsiohjelmista. Kokoonpanot voidaan kertoa videotaululta. Yhteistyössä Turku Audion kanssa meillä on käytössä viidentoista neliön videotaulu. Se rakentuu 50x50 cm:n palasista. Niiden avulla saadaan koottua juuri sen kokoinen taulu kuin halutaan. Turun kaupungin kanssa sovittiin järjestelyistä ja asensimme näytön hallin seinälle talkootyönä. Taulu on myös helppo laskea, joten sitä voidaan käyttää tarvittaessa muuallakin.

Videotaulu on tärkeä osa joukkueen varainhankintaa.

– Videotaulun avulla olemme saaneet moninkertaisesti mainostuloja kuin mitä se on seuralle maksanut.

Tuton lentopallomiesten ohella myös seuran naiset pelaavat ja harjoittelevat Nunnavuoressa. Kolmas Nunnavuoren pääkäyttäjä on Riennon naisten koripalloilijat.

– Kotiotteluiden järjestäminen on Nunnavuoressa paljon helpompaa kuin Kupittaalla, jossa hallissa pelaavia edustusjoukkueita on useampia. Täällä ei tarvitse vaihdella lattiamateriaaliakaan. Joukkueen käytössä olevat varastotilat ovat hyvät, eli meidän ei tarvitse kuljettaa tavaroitamme muualle. Jos kiire tulee, saamme ottelutapahtuman valmistelut valmiiksi puolessa tunnissa.

Kupittaan palloiluhallissa tarvitaan isomman tilan takia enemmän järjestysmiehiä. Kerroksia ja ulko-oviakin on useampia. Nunnavuoressa kaikki on yksinkertaisempaa.

– Nunnavuoressa kuljetaan sisään ja ulos vain yhdestä ovesta. Normaalisti riittää kaksi seuran omaa järjestysmiestä. He ehtivät juoda kupin kahviakin ottelun aikana.

Ottelutapahtuman aikana kahvilatoiminta oheistuotteineen on tärkeä osa seuran varainhankintaa ja yleisön palvelua. Nunnavuoren etuna on käytännön helppous. Osa myytävistä tavaroista voidaan jättää kioskin omiin säilytystiloihin odottamaan seuraavaa ottelutapahtumaa, Eko toteaa.

Kun Kupittaalla parkkipaikkojen määrä herättää paljon keskustelua, Nunnavuoressa ilmaisia parkkipaikkoja on runsaasti. Paikallisbussikin pysähtyy kulman taakse.

Tilanne muuttuu, jos Turussa pelataan tulevaisuudessa lentopalloa pääsarjatasolla. Nunnavuori on kelpo paikka Ykkössarjaan, mutta liigatasolla tulee siirtyä Kupittaalle.

Hannu Tuominen

Nunnavuoressa olosuhteet Ykkössarjassa pelaavalle Tutolle ovat hyvät. Katsomo sijaitsee lähellä kenttää ja sieltä on hyvä näkyvyys. Ottelutapahtuman järjestäminenkin on halvempaa kuin Kupittaalla. Nunnavuoressa olosuhteet Ykkössarjassa pelaavalle Tutolle ovat hyvät. Katsomo sijaitsee lähellä kenttää ja sieltä on hyvä näkyvyys. Ottelutapahtuman järjestäminenkin on halvempaa kuin Kupittaalla. Kuva: Hannu Tuominen

Polkupyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Pöytyällä

Lounais-Suomen poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä tiedon autoilijan ja polkupyöräilijän välisestä liikenneonnettomuudesta Pöytyällä. 75-vuotias polkupyöräilijä menehtyi onnettomuuden seurauksena pian tapahtuneen jälkeen.

3D-tulostettu implantti voi mullistaa luuvaurioiden hoidon

3D-tulostetut tukirakenteet jäljittelevät luonnollisen luukudoksen kemiallista koostumusta ja rakennetta.

Tampereen yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uraauurtavan 3D-tulostetun keraamisen implanttimateriaalin, joka jäljittelee erittäin tarkasti ihmisen luonnollista luuta. Uusi teknologia vauhdittaa luukudoksen uusiutumista tukevien yksilöllisten menetelmien kehittämistä ja voi edistää luuvaurioiden tehokkaampaa ja paremmin saatavilla olevaa hoitoa.

Väsymyksellä ratissa voi olla kohtalokkaat seuraukset

Valoisat kesäillat voivat antaa virheellisen kuvan omasta vireystilasta. Väsymyksen vaikutukset vastaavat jopa rattijuopumusta. Väsymyksen arvioidaan vaikuttavan taustalla jopa joka viidennessä kuolonkolarissa Suomessa. Liikenneturvan kyselyn mukaan yli kolmannes kuljettajista oli ajanut viimeisen vuoden aikana riskirajoilla väsymyksen vuoksi. Keskinäisestä Vakuutusyhtiöstä Turvasta muistutetaan, että väsymyksen merkit on tunnistettava ajoissa ja ajo on keskeytettävä.

Väitös: Eturauhassyövän muuttuva hormoniviestintä kytkee hoitoresistenssin solujen stressinsietoon ja liikkuvuuteen

Verneri Virtanen.

Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että eturauhassyöpä voi valjastaa kehon normaaleja molekyylitason mekanismeja selviytyäkseen muun muassa oksidatiivisesta stressistä ja edistääkseen etäpesäkkeiden muodostamista.

Crowdsorsan vieraslajipeli tulee taas Paraisille – peliaika käynnistyy 1. kesäkuuta

Paraisilla voi tulevana kesänä jälleen ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Peliin osallistuville on jaossa yhteensä 1 750 euroa palkkioina.

Kiveystyö kaventaa ajorataa Läntisellä Pitkälläkadulla

Laattakäytävää saneerataan Läntisellä Pitkälläkadulla Ajurinkadun ja Brahenkadun välillä 18.5.–30.6. Ajorata on kavennettu työmaan kohdalta. Kävelijät on opastettu kulkemaan kadun toista puolta.

Naisilla keskimäärin 21 000 euroa vähemmän sijoituksia kuin miehillä

Suomalaisten naisten ja miesten välinen sijoitusvarallisuusero on edelleen merkittävä. OP Pohjolan datan mukaan miehillä on keskimäärin 62 prosenttia enemmän sijoitusvarallisuutta kuin naisilla. Ero sijoitusvarallisuudessa alkaa kasvaa noin 25 ikävuoden jälkeen.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

EU:n uuden jätteensiirtoasetuksen soveltaminen alkaa

Jätteiden kansainvälisiin siirtoihin tulee merkittäviä muutoksia 21. toukokuuta, kun valtaosa EU:n jätteensiirtoasetuksen velvoitteista astuu voimaan. Uudistus vahvistaa kiertotaloutta, lisää sähköistä asiointia ja tehostaa laittomien jätesiirtojen valvontaa koko EU:n alueella.

Kupittaan kärjen kannen suurpaalutustyöt käynnistyvät

Kupittaan kärjen työmaajärjestelyt Helsinginkadulla ja Kalevanrampilla.

Kupittaan kärjen infrahankkeessa käynnistyvät kannen suurpaalutustyöt tiistaina 19. toukokuuta. Helsinginkadun ja rautatien ylittävästä kannesta rakentuu keskeinen osa koko Turun kaupunkia halkovaa joukkoliikennekäytävää. Työmaan ensimmäisen vaiheen vaikutukset Helsinginkadun ja Kalevanrampin liikennejärjestelyihin alkavat 19. toukokuuta kestäen arviolta kesäkuuhun. Kokonaisuudessaan vaikutukset Helsinginkadun liikenteeseen kestävät koko hankkeen ajan. Kannen rakentamista tehdään poikkeuksellisina ajankohtina myös lauantaisin sekä kesäkuun lopusta alkaen öisin.

Suomalaista puolustuskykyä edistävälle hankkeelle historiallisen suuri yli kymmenen miljoonan euron rahoitus

Business Finland on myöntänyt yli kymmenen miljoonan euron rahoituksen puolustusekosysteemiä kehittävälle MilVerse4MDO-hankkeelle. Turun ammattikorkeakoulun koordinoima hanke vastaa modernin sodankäynnin tarpeisiin. Kyseessä on Turun AMK:n historian suurin Business Finland -rahoitus.

Liedon kamarimusiikki 2026 -festivaali tarjoaa kamarimusiikin mestariteoksia

Jousiduo-Kleio eli Linnea Hurttia ja Ivan Podyachev.

Liedon kamarimusiikki 2026 -festivaali kutsuu korkeatasoisten konserttien pariin 23.–26. toukokuuta. Kuudetta kertaa järjestettävä festivaali tuo Liedon kaupungintalolle, Liedon kirkkoon ja Vanhalinnan kartanoon kansainvälisiä taiteilijoita, kamarimusiikin mestariteoksia sekä koko perheelle suunnattua ohjelmaa.

Kesän kirjastokerhossa puuhaa eri ikäisille Raisiossa

Raision kaupunginkirjasto järjestää kesäkuussa lasten kesäkerhoja keskiviikkoisin ja torstaisin 3.–18. kesäkuuta. Keskiviikkojen kerhot on suunnattu 1.–3.-luokkalaisille ja torstaiden kerhot 4.–6.-luokkalaisille.

Erin syyskausi vie surrealistiseen tivolimaailmaan ja klassikkosadun tunnelmiin

Lassi Sairela.

Tanssiteatteri Erin syyskausi vie katsojat sekä surrealistiseen tivolimaailmaan että klassikkosadun tunnelmiin. Syksyn ohjelmisto tarjoaa vahvoja tunteita, visuaalista näyttävyyttä ja koko perheelle sopivaa tanssiteatteria.

Selvitys: Lukioiden tulevaisuus eriytyy rajusti Suomessa – osassa seutukunnista opiskelijamäärät puolittuvat

Kuntaliiton laaja selvitys osoittaa, että Suomen lukioverkko kohtaa rajun alueellisen murroksen. Lukio-opiskelijoiden määrä vähenee vuoteen 2040 mennessä yli 21 000 opiskelijalla, ja viidessä kuudesosassa seutukunnista nuorten määrä on jo laskussa.

Loppukevään hirvivaara vaatii kuljettajilta valpastumista

Keskittyminen ajamiseen, maltillinen ajonopeus sekä hyvä havainnointi ovat kuljettajan tärkeimpiä työkaluja välttää eläinkolari.

Peurat ja kauriit sekä ylivuotiset hirvenvasat lisäävät kolaririskiä loppukeväästä. Liikenneturva muistuttaa, että keskittyminen ajamiseen, maltillinen ajonopeus sekä hyvä havainnointi ovat kuljettajan tärkeimpiä työkaluja välttää eläinkolari.

Osa pelkää olevansa liian huono sijoittajaksi

Sijoittamista jarruttavat erityisesti epävarmuus omasta osaamisesta ja rahojen riittävyys, selviää OP Pohjolan Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Osaamiskynnys nousee esiin varsinkin naisilla. Liiketoimintajohtaja Markku Pelkosen mukaan moni liittää sijoittamiseen kuitenkin yhä vääränlaisia mielikuvia.

Puunhakkuuseen liittyvä sanasto avaa yhteisöllisyyden teemoja Freja Bäckmanin näyttelyssä

Freja Bäckmanin näyttely Sheddings on esillä Titanikissa 22.5.–14.6. Näyttely pohtii yhdessäoloa paikkana, joka tarjoaa sekä suojaa että epämukavuutta. Teokset lähestyvät kollektiivisia muodostelmia ja niihin liittyviä paradokseja puunhakkuusta ammentavan sanaston avulla, kuten syleilyt, aidat, halkaisu, hakkuut, kodikkuus ja syntipukitus. Näyttely on osa Bäckmanin pitkäaikaista teoskokonaisuutta I was told I chop wood like a ballet dancer .

Näköislehti

Urheilu

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

Lietoon uusi frisbeegolfseura uusittua kenttää pyörittämään

Liedon uusittu frisbeegolfkenttä avattiin vapun jälkeen.

Liedon vuonna 2017 avattu frisbeegolfrata on kokenut viimeisten kuukausien aikana merkittäviä muutoksia. Vastikään uudelleen avatun radan kunnostamisen ja muokkauksen myötä on myös perustettu uusi frisbeegolfseura Liedon Frisbeegolfseura.

Derbykatsomo täyttyy – myyty jo yli 4 500 lippua

Veikkausliigassa nähdään paikalliskamppailu lähes kuuden vuoden tauon jälkeen.

Veikkausliigakauden odotetuin ottelu pelataan Veritas Stadionilla 23. toukokuuta lauantaina, kun FC Inter isännöi vuoden ensimmäistä Turun derbyä. Puolentoista viikon päästä pelattavaan otteluun on myyty jo yli 4 500 katsomopaikkaa, joka käsittää yli puolet Veritas Stadionin katsomokapasiteetista.

Mäkikyröstä Loimun päävalmentaja, neljällä omalla kasvatilla sopimus

Teemu Mäkikyrö.

Raision Loimu valmistautuu ensi kaudella edessä olevaan 50. pääsarjakauteen sekä sitä seuraavan kauden 70-vuotisjuhliin. Viime kauteen käynnistetty paluu parrasvaloihin -projekti jatkuu edelleen tähtäimenään 70-vuotisjuhlallisuudet.

Åboraakkeli: Torilla tavataan?

Aleksander Barkov.

Jokakeväinen kiekkokarnevaali, jääkiekon MM-kisat, pyörähtää tällä viikolla käyntiin Sveitsissä. Suomen osalta kisat käynnistyvät perjantaina 15. toukokuuta, kun vastaan luistelee Saksa. Melko lailla pitkän, kaikkiaan seitsemän ottelun, alkusarjan jälkeen puolivälieriä pelataan 28. toukokuuta. Finaali pelataan 31. toukokuuta, joten nippanappa saadaan kisat pelattua toukokuun puolella.

Aatola jatkaa mestaruusjahtia Kanadassa

Vilho Aatola.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan USF Juniors -formulakausi jatkuu tulevana viikonloppuna Kanadassa, kun sarja suuntaa legendaariselle Canadian Tire Motorsport Parkin radalle Ontarion Bowmanvilleen Toronton lähistölle. Aatola lähtee viikonloppuun sarjan kolmannelta sijalta, vain 19 pisteen päässä kärjestä.