Väitös: Makuaistin herkkyys voi olla yhteydessä ruokavalintoihin

Sari Puputti.
Sari Puputti. Kuva: Turun yliopisto

Ihminen voi maistaa makean, happaman, karvaan, suolaisen ja umamin maun. FM Sari Puputin väitöstutkimuksen mukaan yksilölliset erot makuaistin herkkyydessä voivat vaikuttaa ruokavalintoihin.

– Eniten ihmiset erosivat herkkyydessä karvaan ja umamin maulle. Sama väkevin karvaan makuinen liuos saattoi esimerkiksi maistua osalle kuin vedeltä kun taas osa koki sen hyvin voimakkaana makuna. Vaikka olisi vaikeuksia maistaa yhtä makua, voi kuitenkin maistaa muut maut selvästi, Puputti havainnollistaa.

Tutkimuksessa selvitettiin myös taustatekijöiden vaikutusta makuherkkyyteen. Nuorimmat tutkimukseen osallistujat ja naiset maistoivat makunäytteet voimakkaampina kuin vanhimmat tai miehet. Samankaltaisia havaintoja on tehty aikaisemmissakin tutkimuksissa maailmalla.

– Iän karttuessa moni esimerkiksi lääkitys ja ruokatottumukset voivat vaikuttaa makuaistiin. Kaikilla makuaisti ei kuitenkaan heikkene iän myötä. Syytä mahdollisiin sukupuolten välisiin eroihin ei ole vielä pystytty osoittamaan, Puputti selittää.

Ruokavalinnoilla on suuri vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin. Lihavuus kuitenkin yleistyy, ja suomalaisetkin syövät liian vähän kasviksia. Yksi ajatus tutkimus taustalla oli, että syy vähäiselle kasvisten syönnille voi olla niiden voimakas maku, joka voidaan kokea epämiellyttävänä. Siten ne ihmiset, jotka maistavat herkästi esimerkiksi karvaan maun kasviksista, voivat kokea ne epämiellyttävinä ja syödä niitä vähemmän kuin ne ihmiset, jotka maistavat kasvisten karvauden vain mietona.

Tutkimuksessa havaittiin, että makuherkkyys ei liittynyt elintarvikkeiden miellyttävyyteen vaan käyttötiheyteen. Esimerkiksi karvaan herkästi maistavat lisäsivät kahviin useammin maitoa kuin ne, jotka eivät olleet niin herkkiä karvaalle maulle. Karvaalle herkät myös todennäköisemmin eivät juoneet kahvia lainkaan. Tämä voidaan selittää kahvin tyypillisellä karvaalla maulla, joka voi olla esteenä sen juonnille tai sitä halutaan peittää maidolla, jolloin kahvista tulee miellyttävämmän makuista.

– Ihmisten välisiä eroja umamin maistamisessa on tutkittu vähän, koska se on vierain maku eurooppalaisille ja amerikkalaisille. Umamia löytyy kuitenkin tutuista elintarvikkeista kuten sienistä, juustoista, kasviksista ja kalasta. Olikin mielenkiintoista havaita, että umamin maulle herkät yksilöt söivät harvemmin sinihomejuustoa, graavilohta ja soijakastiketta eli muun muassa umamilta ja suolaiselta maistuvia ruokia, Puputti kertoo.

Puputti muistuttaa, että syöminen ja ruokavalinnat ovat monimutkaisia prosesseja ja makuherkkyys on vain yksi vaikuttava tekijä.

– Voimme myös opetella pitämään voimakkaan makuisista ruuista. Moni ei ole välttämättä ensi maistamisella pitänyt kahvista, viinistä tai oliiveista, mutta toistojen myötä niistä on voinut oppia pitämään. Kasvisten makua voidaan muokata esimerkiksi maustamalla vihanneksia tai lisäämällä makeutusta marjoihin ja näin lisätä niiden kulutusta, Puputti havainnollistaa.

Tutkimukseen osallistui noin 200 vapaaehtoista 19–79-vuotiaista suomalaista, jotka maistoivat Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen aistinvaraisen arvioinnin laboratoriossa makuliuoksia eli veteen sekoitettuja eri makuisia yhdisteitä. Osallistujat kertoivat aistimuksen voimakkuuden ja yrittivät tunnistaa makuominaisuuden. Lisäksi heiltä kysyttiin elintarvikkeiden miellyttävyyteen ja käyttötiheyteen liittyviä kysymyksiä verkkolomakkeilla.

Puputti esitti väitöskirjansa Individual differences in taste perception – focus on food-related behavior julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa keskiviikkona.

Vastaväittäjänä oli apulaisprofessori John Hayes (The Pennsylvania State University, Yhdysvallat) ja kustoksena professori Mari Sandell (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on lastentautioppi.

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista-koronaviruksesta

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Täyttä asiaa: En tunne riittävää luottamusta nykytakseja kohtaan

Mielestäni nykyinen promilleraja vesiliikenteessä pitää säilyttää eli yksi promille on ok.

Pk-yrityksillä positiivisimmat näkymät sitten Venäjän hyökkäyssodan alun

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri.

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Yritysten odotukset ovat myös paremmat kuin vuosi sitten. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku. Erityisesti rakennusalan yritysten hankala tilanne on barometrin mukaan vähitellen helpottamassa.

Turussa Suomen pienimmät asukaskohtaiset päästöt – liikenteen ja kulutuksen päästöissä eniten tehtävää

Turun alueen kokonaispäästöjä onnistuttiin viime vuonna vähentämään 69 prosenttia vuoden 1990 tasosta, kertoo Turun kaupungin uusin ilmastoraportti. Turun kaupunginhallitus käsittelee ilmastoraporttia kokouksessaan 15. syyskuuta ja valtuusto 22. syyskuuta.

A cappella -yhtyeet Flok ja ruotsalainen AORA konsertoivat Kårenilla

Kaksi palkittua pohjoismaista yhtyettä Flok (FIN) ja AORA (SWE) nousevat lavalle yhteiskonserteissaan Flok & AORA: New nordic voices Kårenilla 14. syyskuuta kello 18. Konsertissa kuullaan sekä yhtyeiden omia kappaleita, että konserttia varten sovitettuja yhteiskappaleita.

Paraisilla palaa metsää

Paraisilla palaa metsää Gästerbölen Finnvikenissä. Sammutustyöt ja palon rajaaminen on aloitettu.

Uusi tanssifestivaali Flama Salsa Festival tuo syyskuiseen Naantaliin Karibian rytmit

Uusi salsa- ja bachatatanssiin keskittyvä tanssifestivaali Flama Salsa Festival järjestetään ensimmäistä kertaa 19.–21. syyskuuta Naantalin kylpylässä. Kolmipäiväinen festivaali kokoaa yhteen tanssin harrastajat, huippuopettajat ja kansainväliset esiintyjät.

Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita

Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.

Pitkävaikutteiset buprenorfiinipistokset yleistyvät korvaushoidossa

Opioidikorvaushoito on opioidiriippuvuuden hoitoa, johon kuuluu lääkehoito ja psykososiaalinen hoito. Se vähentää opioidiriippuvuutta sairastavien myrkytyskuolemia ja parantaa heidän terveyttään.

Vuoden suurin kirjailijakiertue saapuu Turkuun

Kirjailija Anna Soudakova jatkaa Turussa Suomen suurinta julkisin varoin toteutettua kirjailijakiertuetta. Soudakovaa pääsee kuulemaan Varissuon kirjastossa 23. syyskuuta kello 18 osana 100 kirjastoa – tuhansia kohtaamisia -kiertuetta.

Suomalaiset käyttävät omasta mielestään ajovaloja oikein

Osassa autoista takavalot eivät pala, jos valot ovat päiväajovaloasennossa.

Syksyn edetessä lisääntyvä pimeys vaatii kunnolliset ajovalot. Sumussa tai rankkasateella toista autoa voi olla hankala nähdä päivälläkin. 92 prosenttia suomalaisista sanoo osaavansa käyttää valoja oikein. Liikenneturvan saaman palautteen perusteella valojen käytössä on opeteltavaa.

Hyvinvointiopastaja helpottaa hyvinvointia edistävän toiminnan löytämistä

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on avannut alueen asukkaille Hyvinvointiopastajan , joka tekee hyvinvointia edistävän toiminnan löytämisestä helppoa. Se on verkkosivusto, joka kokoaa yhteen hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen, yhdistysten ja seurakuntien laajaa hyvinvointitarjontaa. Hyvinvointiopastajan avulla kuka tahansa voi etsiä itselleen sopivaa tekemistä, yhdessäoloa, neuvontaa tai tukea läheltä.

Lähiruokakartta voitti Varsinais-Suomen lähiruokapalkinnon

Salon lähiruokakartan voittaman palkinnon otti vastaan pitkän linjan ruokaketjun kehittäjä Henna Kyyrä. Palkintoa ojentaa Johanna Mattila Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Salon lähiruokakartta on voittanut Voimaa Varsinais-Suomen maaseudulta -lähiruokakilpailun. Palkinto jaettiin Lähiruokapäivän valtakunnallisissa avajaisissa Laitilan KasiTorilla lauantaina 6. syyskuuta.

Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta

Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta. Yli 35-vuotiaiden synnyttäjien osuus on kasvanut Suomessa 27,7 prosenttiin kaikista synnytyksistä vuonna 2024. Suuntauksella on merkittäviä yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä vaikutuksia.

Varsinais-Suomessa parannetaan linja-autopysäkkien yleisilmettä

ELY-keskus aloittaa linja-autopysäkkien parannus- ja muutostyöt Varsinais-Suomen alueella. Noin 20 pysäkkikatosta korvataan uusilla katoksilla, lisäksi huonokuntoisia katoksia poistetaan vähän käytetyiltä pysäkeiltä. Osa poistettavista katoksista on rikkoutunut ja osa katoksista ei kestä enää esimerkiksi myrskytuulia. Kokonaisuutena linja-autopysäkkien yleisilme kohenee, vaikka kaikissa kohteissa ei olekaan rahoitusta asentaa uutta katosta poistetun tilalle.

Varhalle asukasraati vaikuttamaan palveluiden kehittämiseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) kokoaa noin 30 henkilön asukasraadin parantamaan varsinaissuomalaisten äänen kuuluvuutta toimintansa kehittämisessä.

Turku järjestää yleisötilaisuuden sataman alueen kehittämisestä

Turun sataman alueen kaduilla on alkanut laaja uudistustyö, joka valmistuu vuonna 2028. Muutokset ulottuvat aina Pansiontielle saakka. Tavoitteena on rauhoittaa ja avata Turun linnan ympäristöä kaupunkilaisten käyttöön sekä selkeyttää satamaliikennettä.

Pk-yritysten näkymät vaisut Varsinais-Suomessa

Pk-yritysbarometrin syksyn tulokset osoittavat, että Varsinais-Suomen pk-yritysten suhdanneodotukset ovat varovaisempia kuin muualla Suomessa. Suhdannenäkymät, investointihalukkuus ja kannattavuusodotukset ovat alueella muuta maata heikompia.

Pop up -lajitteluasema palvelee Turun päivänä Tuomiokirkontorilla

Turun päivänä 21. syyskuuta 2025 Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Pop up -lajitteluasema ottaa vastaan maksutta tiettyjä kotitalouksien jätteitä Tuomiokirkontorilla.

Turun päivänä 21. syyskuuta Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Pop up -lajitteluasema ottaa vastaan maksutta tiettyjä kotitalouksien jätteitä Tuomiokirkontorilla. Vanhalla Suurtorilla voi keskustella kaikesta jätehuoltoon ja lajitteluun liittyvästä LSJH:n ympäristökouluttajien kanssa.

Urheilu

Puukkokatsomo: Huipennus edessä

Axel Kouame.

Kotimaisen jalkapalloliigan huipennus, kuuden joukkueen mestaruussarja, käynnistyy lauantaina 13. syyskuuta. Interin osalta mestaruussarja alkaa Gnistanin vieraana. Ensimmäinen mestaruussarjan kotiottelu on edessä 23. syyskuuta, jolloin HJK vierailee Kupittaan nurmella.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.