Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.

Yhä useammat suomalaiset suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa entistä kielteisemmin ja omaan poliittiseen ryhmäänsä entistä myönteisemmin. Tämä käy ilmi Helsingin yliopistossa julkaistusta väitöskirjasta Den affektiva polariseringens mekanismer i 2000-talets Finland, jossa Daniel Kawecki selvitti, onko affektiivinen polarisaatio lisääntynyt Suomessa 2000-luvulla.

Affektiivinen eli tunnepohjainen polarisaatio tarkoittaa, että poliittisten ryhmien jäsenet suhtautuvat vastapuoleensa yhä kielteisemmin ja samalla kiinnittyvät tunnetasolla entistä vahvemmin omaan ryhmäänsä. Näin voi käydä riippumatta siitä, ovatko mielipide-erot tosiasiassa kasvaneet.

Suomessa tämä me vastaan muut -ilmiö näkyy erityisesti niissä, jotka sijoittavat itsensä vasemmisto-oikeisto- ja liberaali-konservatiiviasteikon ääripäihin: heidän puoluenäkemyksensä ovat muuttuneet entistä tunnepitoisemmiksi ja jyrkemmiksi vaalivuodesta 2011 alkaen.

– Varsinkin näiden äänestäjien suhtautuminen puolueisiin on yhä useammin joko erittäin myönteistä tai kielteistä – harvemmin neutraalia.

Kaweckin tutkimuksen mukaan affektiivista polarisaatiota esiintyi ensin puoluekartan äärilaidoilla; sen keskellä olevien äänestäjien puoluenäkemykset polarisoituivat vasta tämän jälkeen.

Politiikka herättää yhä enemmän tunteita – affektiivinen polarisaatio RKP:tä vastaan liittyy kielikysymykseen

Affektiivinen poliittinen polarisaatio kiihtyi Suomessa vuoden 2011 vaalien yhteydessä, luultavasti perussuomalaisten ’jytkyn’ vuoksi.

– Vaalit toivat esiin aiemmin piilossa olleita jakolinjoja, ja poliittinen asemoituminen sai aiempaa suuremman merkityksen – politiikka alkoi herättää tunteita. Polarisaatio vaikutti lisääntyvän entisestään vuoden 2019 vaaleissa, kun taas viimeisimmistä, vuoden 2023 eduskuntavaaleista saadut tiedot osoittavat kehityksen tasaantuneen, Kawecki sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa vuoden 2011 kasvu merkitsi Suomessa siirtymää uuteen normaaliin.

Kawecki halusi selvittää myös, vaikuttaako kielikysymys puolueiden väliseen affektiiviseen polarisaatioon. Hän tutki väitöskirjassaan, johtuuko suomenkielisten RKP:tä kohtaan tuntema antipatia suomenruotsalaisiin kohdistuvista etnisistä ennakkoluuloista vai ruotsin kielen asemaa Suomessa koskevista näkemyseroista.

– Ennakkoluulojen sijaan ratkaisevaksi osoittautui se, jakoiko henkilö RKP:n näkemyksen Suomesta maana, jolla on kaksi vahvaa kansalliskieltä.

Yhteys oli ainoalaatuinen juuri RKP:n kohdalla, mitä Kawecki pitää osoituksena siitä, että RKP liitetään erityisen vahvasti Suomen kaksikielisyyden edistämiseen.

Kaweckin väitöskirja perustuu eduskuntavaalitutkimuksien ohella useisiin muihin kansalaisten poliittisia asenteita mittaaviin kyselytutkimuksiin.

Moni on huolissaan kasvavan polarisaation vaikutuksista Suomessa. Kawecki huomauttaa kuitenkin, että poliittinen polarisaatio on luonnollista demokratiassa. Puolueiden tehtävänä on tuoda näkyväksi yhteiskunnallisia ristiriitoja – myös silloin, kun tämä herättää voimakkaita tunteita.

– Haasteena on, että aikamme vaikeat kysymykset liittyvät pitkälti normeihin ja identiteetteihin. Niiden suhteen on hyvin vaikea tehdä kompromisseja. Toivon, että tutkimukseni auttaa tuomaan esiin ja hahmottamaan vastakkainasetteluja tavalla, jonka eri osapuolet voivat hyväksyä, niin että voimme olla yhtä mieltä ainakin siitä, mikä meitä jakaa.

Kaweckin mukaan hänen tuloksensa viittaavat myös siihen, että suomalaiset pyrkivät toistaiseksi tekemään eron poliittisen ja yksityisen välillä muodostaessaan kielteisiä käsityksiä tai välttäessään vuorovaikutusta.

– Ihmiset suhtautuvat yleensä neutraalisti puolueiden tavallisiin äänestäjiin, vaikka heidän suhtautumisensa itse puolueeseen olisi kielteistä. Sen sijaan puolueesta pitäminen heijastuu useimmiten myönteisenä suhtautumisena myös sen kannattajiin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)