Johanna Kortessalo-Ainasoja tarkasteli Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa amerikansuomalaisten siirtolaisten akkulturaatiota eli sopeutumista amerikkalaiseen yhteiskuntaan 1900-luvun alussa. Tutkimuksessa selviää, että maahanmuuttajien sopeutumista koskevat haasteet ovat olleet samansuuntaisia aikakaudesta riippumatta. Väittelijän mukaan kasvatus- ja koulutusjärjestelmillä oli ja on vieläkin erityisen suuri rooli sopeutumisessa uuteen kulttuuriin.

Kortessalo-Ainasojan tutkimus kuvaa akkulturaation sekä yhteiskunnallisen luottamuksen rakentumisen teorian avulla amerikansuomalaisen yhteisön kiinnittymistä uuteen yhteiskuntaan ja siirtolaisperheiden elämää amerikkalaisessa yhteiskunnassa vuosina 1908–23.

– Amerikansuomalaiset ohjasivat itse itseään kohti amerikkalaistumista. Siirtolaisten oma lehdistö toimi tuntojen tulkkina ja ohjasi yhteisöä kansallisesti sekä kasvatuksellisesti kohti amerikkalaisuutta. He halusivat vahvistaa itseään kansallisesti säilyttämällä suomalaisen kulttuurin ja kielen samalla kun he kulkivat kohti amerikkalaistumista, Kortessalo-Ainasoja sanoo.

Kasvatuksellinen ohjaus sisälsi opastusta lasten kasvatukseen. Vanhempien tuli suhtautua realistisesti kasvatukseen ymmärtäen, että Yhdysvallat olisi nyt heidän kotimaansa. Koulutusjärjestelmä toimi Kortessalo-Ainasojan mukaan yhteiskunnan välineenä varmistaa, että siirtolaiset kykenevät omaksumaan uuden kulttuurin ja kehittyä Yhdysvaltojen kansalaisiksi.

Tutkimus osoittaa, että kasvatus- ja koulutusjärjestelmät ovat merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, sillä ne tavoittavat maahanmuuttajien ytimen – perheet ja lapset.

– Amerikansuomalaiset lapset joutuivat amerikkalaistamistyön pikku opettajiksi, ja heidät rekrytoitiin koulujen kautta. Heistä tuli perheiden ”kulttuuriopettajia” ja kielipoliiseja, jotka raportoivat kotiensa tilanteesta amerikkalaistamisjärjestöille. Muutenkin siirtolaislapsen osa oli kova, sillä köyhyys ja erilaisuus marginalisoivat heitä. Näin on tänä päivänäkin. Kasvatus- ja opetussektorit tekevät töitä aiheen parissa, niin ettei lapsien välille muodostuisi epätasa-arvoa heidän taustastaan riippuen, väittelijä sanoo.

Kortessalo-Ainasoja havaitsi myös, että merkittävimmät kamppailut käytiin siirtolaisryhmien välillä, eikä niinkään valtakulttuurin ja siirtolaisyhteisöjen välillä. Tämä sai väittelijän mukaan amerikansuomalaisetkin kehittämään omaa yhteisöään.

– Koulutusmyönteiset ja ahkerat suomalaiset olivat amerikkalaisten mieleen, mutta eivät he mitään mallikansalaisia kuitenkaan olleet. Suomalaiset halusivat olla yhteiskunnallisesti ja poliittisesti aktiivisia ja olivatkin ensimmäisinä hankkimassa maan kansalaisuutta. Aktiivisuus oli suomalaisten tapa ottaa uusi yhteiskunta haltuun. Suomalaiset osasivat uusiutua ja luoda uuden toimintakulttuurin, jossa kulttuurien välinen tasapaino säilyi, Kortessalo-Ainasoja sanoo.

Ilman luottamuksen kehittymistä yhteiskuntaa ja sen instituutioita kohtaan, ei kiinnittyminen uuteen yhteiskuntaan voi Kortessalo-Ainasojan mukaan tapahtua kumpaakin osapuolta rakentavalla tavalla.

– Yhteiskunnan kannattaa rakentaa toiminnassaan luottamuksen ilmapiiriä, jossa instituutiot ja niiden toimintakulttuurit kaikkine työntekijöineen toimivat yhteistä luottamuksen ilmapiiriä vaalien. Maahanmuuttajalle koulut ja varhaiskasvatus ovat tärkeässä roolissa rakentamassa kokonaisvaltaista mielikuvaa uudesta yhteiskunnasta.

KTM Johanna Kortessalo-Ainasoja esittää väitöskirjansa Sallimuksen maa ja sen lapset – Amerikan suomalaisten akkulturaatio Yhdysvalloissa 1908–1923 julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 8. marraskuuta.

Vastaväittäjänä on professori Risto Ikonen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Risto Rinne (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kasvatustiede.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)