Skoda Suomen suosituin yritysauto

Kuva: ALD Automotive

Skodat ovat Suomen suosituimpia yritysautoja. Kakkonen on Volkswagen ja kolmonen Toyota. Suomalaisista yrityspäättäjistä reilut 40 prosenttia haluaisi Mercedes-Benzin tai BMW:n, mutta toiveen toteuttaa noin 30 prosenttia.

90 prosenttiin yritysautoista halutaan automaatit. Yritysten suosikkimerkit ovat yllättävän yhteneväiset pitkin pohjoisen Euroopan. Tiedot perustuvat suomalaisille yrityspäättäjille tehtyyn tutkimukseen sekä eri maiden kansallisiin tilastoihin.

Suomessa on rekisteröity tänä vuonna käyttöön 79 492 henkilöautoa. Luku on vuoden alun ja elokuun lopun väliseltä ajalta. Kokonaismäärästä yritysautojen osuus on 14 615. Liki joka viides suomalainen henkilöauto on siis yrityksen nimissä.

Suomalaisten suosikkimerkki työautokseen on Skoda, joka on kaikissa käyttöön rekisteröitävissä henkilöautoissa Suomessa toiseksi yleisin merkki. Toiseksi suosituin työauto on Volkswagen ja kolmanneksi suosituin Toyota, joka oli viime vuonna Suomen koko automarkkinan suosituin merkki. Neljänneksi suosituin työauto on Volvo, viidenneksi Mercedes-Benz.

– Suomessa työsuhdeautoksi valitaan yleensä perheen niin sanottu ykkösauto, mikä heijastuu yritysautomerkkien suosioon. Premium-autot korostuvat. Yritykset ovat myös valveutuneita kokonaiskustannusajattelusta, pelkän listahinnan sijaan. Sekin näkyy merkkien suosituimmuudessa, Suomen yritysautojen markkinajohtajan ALD Automotiven kehityspäällikkö Päivi Lindqvist sanoo.

Yritysautolla tarkoitetaan kaikkia yrityksen tai yhdistyksen nimiin rekisteröityjä henkilöautoja. Viranomais- ja hälytysajoneuvot eivät ole yritysautoja. Suurin osa yritysautoista on yritysten ja yhdistysten henkilökunnan käytössä olevia leasing- ja työsuhdeautoja.

Kaiken kaikkiaan Suomen suosituimmat automerkit olivat viime vuonna suosituimmuusjärjestyksessä Toyota, Skoda, Volkswagen, Volvo ja Ford. Suurimmat erot työautotilastoon ovat Toyotan kärkipaikka ja Mercedes-Benzin suosio työautona. Mercedes-Benzin kannatuksessa näkyy premiumin suosio työsuhdeautoissa.

– Suomalaisten yrityspäättäjien näkökulmasta Volkswagen ja Skoda ovat myös kiinnostavimmat merkit. Niihin ei siis päädytä sattumalta, vaan niitä aktiivisesti halutaan. Noin 50 prosenttia yrityspäättäjistä sanoo Skodan kiinnostavan, noin 70 prosenttia rekisteröi yrityksen nimiin sellaisen. Mersun ja BMW:n kohdalla menee toisinpäin. Yli 40 prosenttia haaveilee niistä, reilut 30 prosenttia hankkii sellaisen, Lindqvist kertoo.

Tiedot perustuvat asiantuntijayritys ValueClinicin helmi- ja maaliskuussa tekemään kyselytutkimukseen. Siinä kysyttiin suomalaisten yrityspäättäjien näkemyksiä eri automerkeistä. Vastaajia oli 602. Heistä 520 yritysten hankintapäättäjiä, 41 työsuhdeautoilijoita ja 41 autottomien organisaatioiden päättäjiä. Vastaukset koskivat vuotta 2018.

Suurin ero yritysten haaveiden ja tekojen välillä on Audin ja Toyotan kohdalla. Audi kiinnostaa lähes joka toista yrityspäättäjää, mutta sellaisen on hankkinut noin joka kolmas. Toyotan taas nimeää kiinnostavaksi 30 prosenttia vastaajista, mutta sellaisen on päätynyt rekisteröimään melkein joka toinen.

Samanlainen tilanne on Volvolla. Volvon valitsee käyttöönsä useampi kuin merkin nimeää kiinnostavaksi. Tesla puolestaan kiinnostaa 13 prosenttia yrityspäättäjistä, mutta sellaisen on hankkinut hyvin harva.

Kyselytutkimus osoittaa, että statusarvo ei ole suomalaisyrityksille autossa tärkeää. Brändimielikuvaa miettii yritysautovalinnassaan vain 15 prosenttia päättäjistä. Tärkeimpiä tekijöitä ovat kokonaiskäyttökustannukset, hankintahinta, turvallisuus ja automaattivaihteisto.

– Automaattivaihteistoa suosii jo 90 prosenttia yrityspäättäjistä. Tämä on seikka, joka mukailee yleistä mielipiteenmuutosta. Työsuhdeautoissa automaattivaihteisto on ollut jo pitkään valtavirtaa, mutta nyt ne näyttävät jyräävän myös yksityisellä puolella, Lindqvist toteaa.

Vähäpäästöisyys on yritysautovalinnan viidenneksi tärkein kriteeri, mutta sen merkittävyys on edellisestä tutkimuksesta pudonnut 45 prosentista 41 prosenttiin. Se liittynee lähinnä päästöjen mittaamistavan muuttumiseen, eikä niinkään suoranaisesti ympäristötiedostavuuden vähentymiseen.

Kun puhutaan työautoista, suosikkimerkit ovat yllättävän yhteneväiset pitkin pohjoisen Euroopan. Volkswagen on tässä voittajamerkki. Se on yritysautona eniten käytetty merkki Ruotsissa ja Saksassa. Suomessa se on kakkonen, mutta Venäjällä taas suosituin. Maiden data on suoraan kunkin kansallisista tilastoista paitsi Venäjän perustuu alan eurooppalaisen markkinajohtajan ALD:n tilastoihin.

Ruotsissa on tavattu suosia autoilussa ruotsalaista eli Volvolla on länsinaapurissa erittäin vankka asema. Volkswagenin nousu Volvon ohi suosituimmaksi yritysautoiksi on yllättävää.

– Ruotsissa Volvo on tarjolla käytännössä jokaiselle liisaajalle. Siksikin Volvon kakkossija yllättää. Ylipäätään ruotsalaiset näyttävät painottavan suomalaisia enemmän prameutta, sillä Mercedes-Benz on kolmantena, Ford neljäntenä ja BMW viidentenä. Suomalaisten ykkössuosikki Skoda loistaa poissaolollaan, Lindqvist miettii.

Yritysautojen kärkiviisikko Saksassa on Volkswagen, Mercedes-Benz, BMW, Ford ja Audi. Samaa paikallisuutta on myös Ranskassa. Kärjessä ovat Renault, Peugeot, Citroen, Volkswagen, Ford.

Aamuset-kaupunkiemdia (AKM)

Täyttä asiaa: En tunne riittävää luottamusta nykytakseja kohtaan

Mielestäni nykyinen promilleraja vesiliikenteessä pitää säilyttää eli yksi promille on ok.

Pk-yrityksillä positiivisimmat näkymät sitten Venäjän hyökkäyssodan alun

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri.

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Yritysten odotukset ovat myös paremmat kuin vuosi sitten. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku. Erityisesti rakennusalan yritysten hankala tilanne on barometrin mukaan vähitellen helpottamassa.

Turussa Suomen pienimmät asukaskohtaiset päästöt – liikenteen ja kulutuksen päästöissä eniten tehtävää

Turun alueen kokonaispäästöjä onnistuttiin viime vuonna vähentämään 69 prosenttia vuoden 1990 tasosta, kertoo Turun kaupungin uusin ilmastoraportti. Turun kaupunginhallitus käsittelee ilmastoraporttia kokouksessaan 15. syyskuuta ja valtuusto 22. syyskuuta.

A cappella -yhtyeet Flok ja ruotsalainen AORA konsertoivat Kårenilla

Kaksi palkittua pohjoismaista yhtyettä Flok (FIN) ja AORA (SWE) nousevat lavalle yhteiskonserteissaan Flok & AORA: New nordic voices Kårenilla 14. syyskuuta kello 18. Konsertissa kuullaan sekä yhtyeiden omia kappaleita, että konserttia varten sovitettuja yhteiskappaleita.

Paraisilla palaa metsää

Paraisilla palaa metsää Gästerbölen Finnvikenissä. Sammutustyöt ja palon rajaaminen on aloitettu.

Uusi tanssifestivaali Flama Salsa Festival tuo syyskuiseen Naantaliin Karibian rytmit

Uusi salsa- ja bachatatanssiin keskittyvä tanssifestivaali Flama Salsa Festival järjestetään ensimmäistä kertaa 19.–21. syyskuuta Naantalin kylpylässä. Kolmipäiväinen festivaali kokoaa yhteen tanssin harrastajat, huippuopettajat ja kansainväliset esiintyjät.

Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita

Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.

Pitkävaikutteiset buprenorfiinipistokset yleistyvät korvaushoidossa

Opioidikorvaushoito on opioidiriippuvuuden hoitoa, johon kuuluu lääkehoito ja psykososiaalinen hoito. Se vähentää opioidiriippuvuutta sairastavien myrkytyskuolemia ja parantaa heidän terveyttään.

Vuoden suurin kirjailijakiertue saapuu Turkuun

Kirjailija Anna Soudakova jatkaa Turussa Suomen suurinta julkisin varoin toteutettua kirjailijakiertuetta. Soudakovaa pääsee kuulemaan Varissuon kirjastossa 23. syyskuuta kello 18 osana 100 kirjastoa – tuhansia kohtaamisia -kiertuetta.

Suomalaiset käyttävät omasta mielestään ajovaloja oikein

Osassa autoista takavalot eivät pala, jos valot ovat päiväajovaloasennossa.

Syksyn edetessä lisääntyvä pimeys vaatii kunnolliset ajovalot. Sumussa tai rankkasateella toista autoa voi olla hankala nähdä päivälläkin. 92 prosenttia suomalaisista sanoo osaavansa käyttää valoja oikein. Liikenneturvan saaman palautteen perusteella valojen käytössä on opeteltavaa.

Hyvinvointiopastaja helpottaa hyvinvointia edistävän toiminnan löytämistä

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on avannut alueen asukkaille Hyvinvointiopastajan , joka tekee hyvinvointia edistävän toiminnan löytämisestä helppoa. Se on verkkosivusto, joka kokoaa yhteen hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen, yhdistysten ja seurakuntien laajaa hyvinvointitarjontaa. Hyvinvointiopastajan avulla kuka tahansa voi etsiä itselleen sopivaa tekemistä, yhdessäoloa, neuvontaa tai tukea läheltä.

Lähiruokakartta voitti Varsinais-Suomen lähiruokapalkinnon

Salon lähiruokakartan voittaman palkinnon otti vastaan pitkän linjan ruokaketjun kehittäjä Henna Kyyrä. Palkintoa ojentaa Johanna Mattila Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Salon lähiruokakartta on voittanut Voimaa Varsinais-Suomen maaseudulta -lähiruokakilpailun. Palkinto jaettiin Lähiruokapäivän valtakunnallisissa avajaisissa Laitilan KasiTorilla lauantaina 6. syyskuuta.

Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta

Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta. Yli 35-vuotiaiden synnyttäjien osuus on kasvanut Suomessa 27,7 prosenttiin kaikista synnytyksistä vuonna 2024. Suuntauksella on merkittäviä yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä vaikutuksia.

Varsinais-Suomessa parannetaan linja-autopysäkkien yleisilmettä

ELY-keskus aloittaa linja-autopysäkkien parannus- ja muutostyöt Varsinais-Suomen alueella. Noin 20 pysäkkikatosta korvataan uusilla katoksilla, lisäksi huonokuntoisia katoksia poistetaan vähän käytetyiltä pysäkeiltä. Osa poistettavista katoksista on rikkoutunut ja osa katoksista ei kestä enää esimerkiksi myrskytuulia. Kokonaisuutena linja-autopysäkkien yleisilme kohenee, vaikka kaikissa kohteissa ei olekaan rahoitusta asentaa uutta katosta poistetun tilalle.

Varhalle asukasraati vaikuttamaan palveluiden kehittämiseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) kokoaa noin 30 henkilön asukasraadin parantamaan varsinaissuomalaisten äänen kuuluvuutta toimintansa kehittämisessä.

Turku järjestää yleisötilaisuuden sataman alueen kehittämisestä

Turun sataman alueen kaduilla on alkanut laaja uudistustyö, joka valmistuu vuonna 2028. Muutokset ulottuvat aina Pansiontielle saakka. Tavoitteena on rauhoittaa ja avata Turun linnan ympäristöä kaupunkilaisten käyttöön sekä selkeyttää satamaliikennettä.

Pk-yritysten näkymät vaisut Varsinais-Suomessa

Pk-yritysbarometrin syksyn tulokset osoittavat, että Varsinais-Suomen pk-yritysten suhdanneodotukset ovat varovaisempia kuin muualla Suomessa. Suhdannenäkymät, investointihalukkuus ja kannattavuusodotukset ovat alueella muuta maata heikompia.

Pop up -lajitteluasema palvelee Turun päivänä Tuomiokirkontorilla

Turun päivänä 21. syyskuuta 2025 Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Pop up -lajitteluasema ottaa vastaan maksutta tiettyjä kotitalouksien jätteitä Tuomiokirkontorilla.

Turun päivänä 21. syyskuuta Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Pop up -lajitteluasema ottaa vastaan maksutta tiettyjä kotitalouksien jätteitä Tuomiokirkontorilla. Vanhalla Suurtorilla voi keskustella kaikesta jätehuoltoon ja lajitteluun liittyvästä LSJH:n ympäristökouluttajien kanssa.

Urheilu

Puukkokatsomo: Huipennus edessä

Axel Kouame.

Kotimaisen jalkapalloliigan huipennus, kuuden joukkueen mestaruussarja, käynnistyy lauantaina 13. syyskuuta. Interin osalta mestaruussarja alkaa Gnistanin vieraana. Ensimmäinen mestaruussarjan kotiottelu on edessä 23. syyskuuta, jolloin HJK vierailee Kupittaan nurmella.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.