Bussissa istuessa korviini osui kahden takana istuvan naisen keskustelu. Toinen oli kaksi viikkoa sitten eronnut ja kertoi asentaneensa Tinderin, josta oli kuulemma löytynyt jo uusi tuttavuus. Toinen taas kertoi olleensa jo pari vuotta sinkkuna, ja sanoi vasta nyt osaavansa olla yksin oikeasti. Ja jopa nauttivansa siitä.

Heidän keskustelunsa oli sen verran äänekäs, että kuulin sen väistämättä. Lisäksi he edustivat jotenkin toisilleen vastakkaista näkemystä. Kauan sinkkuna ollut kertoi toivovansa löytävänsä sen elämänsä rakkauden ilman etsimistä ja silloin kun sen aika on. Vaikka hän olikin monesti saanut kuulla siitä, miksi hänellä ei ole vielä ketään parin vuoden takaisen eron jälkeen. Vastaeronnut puolestaan kertoi ystävälleen sitä, miten hän jo uskoi tämän uuden Tinder-tuttavuuden olevan se oikea, vaikka he olivat vasta kerran nähneet.

Mieleeni tuli jokin aikaa sitten lukemani psykologi Walter Rison teos Rakkautta vai riippuvuutta, joka perustuu siihen, miten jokaisen tulisi ensin osata olla yksin ennen kuin on suhteessa. Jos on kiire suhteisiin, niin helposti idealisoi ja odottaa paljon ihmisestä, jota ei edes tunne. Silloin se on Rison mukaan juuri riippuvuutta. Riippuvuutta on myös se, että jäädään suhteisiin, joissa ei voida hyvin. Ei uskalleta lähteä, koska riippuvuus jumittaa ihmiseen, vaikka suhteessa voisi huonosti.

Rakkaus on kumma asia, ja Rison mukaan sitä on mystifioitu meidän kulttuurissamme todella paljon juuri rakkauselokuvien tai osittain myös yhteiskunnan vaatimuksien myötä. Hänen mielestään ihmiset sekoittavat usein juuri rakkauden ja riippuvuuden. Aito rakkaus ja suhteessa oleminen tarkoittaa kahden itsenäisen ihmisen kauppaa, jotka eivät tarvitse toista. He ovat suhteessa siksi, että siinä on oikeasti hyvä olla.

Ihmistä ei opi tuntemaan päivässä. Tinder ja muut deittisovellukset tarjoavat paljon fyysistä kamaa, joissa mielikuvituksen ja idealisoinnin myötä on helppoa rakastua omiin mielikuviinsa toisesta ihmisestä valokuvien perusteella. Rison mukaan rakkautta ensisilmäyksellä ei ole olemassa, vaan se kehittyy ajan kanssa.

Marianne Rovio