Aatola lähestyy sarjan kärkeä

Vilho Aatola (14) ajoi vahvan viikonlopun. Vilho Aatola (14) ajoi vahvan viikonlopun. Kuva: Gavin Baker

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatola, 17, ajoi tasaisen viikonlopun USF Juniors -formulasarjassa Etelä-Carolinassa. Aatola nappasi kolmesta kilpailusta sijoitukset 2., 4. ja 5. ja vahvisti sijoitustaan sarjassa kolmantena vain 21 pisteen päässä kärjestä.

– Hyvä viikonloppu. Saatiin kolme top 5 -sijoitusta ja kurottua kärkeä kiinni pisteissä, Aatola summaa tiedotteessa.

Lauantain avauskilpailussa Aatola ajoi toiseksi, mutta viikonlopun edetessä kilpailu muuttui enemmän puolustustaisteluksi. Toisessa kilpailussa Aatola joutui väistämään startissa toisen auton ulosajoa ja putosi kärkiryhmästä, mutta nousi vahvalla ajolla kahdeksannelta sijalta maaliin viidenneksi ja lopputuloksissa neljänneksi.

Päätöskilpailussa Aatola sai erinomaisen startin ja nousi kolmanneksi, mutta suoravauhdin puute käänsi asetelman puolustamiseen.

– Auto oli ajettava, mutta suoranopeutta puuttui. Pystyin taistelemaan, mutta lopussa se ei ihan riittänyt, Aatola kuvasi.

Aatola ajoi maaliin viidentenä tiukan kamppailun jälkeen .

Viikonlopun haasteet juonsivat juurensa jo alkupäiviin. Auto ei toiminut testeissä ja ennen aika-ajoa toivotulla tavalla, ja vaikka säätöjä saatiin parannettua kisaan, kokonaispaketti ei ollut täysin kilpailukykyinen. Kilpailujen aikana suurin haaste oli suoravauhdin puute, joka näkyi erityisesti ohitustilanteissa ja puolustamisessa. Tiimin mukaan syy on todennäköisesti moottorissa.

– Vaihdamme moottorin seuraavaan kilpailuun. Uskomme, että siinä on ongelma, kommentoi tiimin omistaja Ernesto Martinez.

Vaikeuksista huolimatta Aatolan viikonloppu keräsi kiitosta tiimin sisältä. Ajo oli virheetöntä, nousujohteista ja ennen kaikkea kypsää. Erityisesti tilanteessa, jossa moni muu kuljettaja sortui virheisiin.

– Vilho tekee todella kypsää työtä. Ei riko kalustoa ja tuo auton maaliin kovassa paikassa. Tällaiset viikonloput ratkaisevat mestaruustaistelussa, kommentoi entinen Indy-kuljettaja ja Indy Junior Academy -hankkeen perustaja Tero Palmroth.

Aatola kavensi eroa kärkeen viikonlopun aikana ja pysyy vahvasti mukana mestaruustaistelussa. USF Juniors -sarja jatkuu seuraavaksi toukokuun puolivälissä Kanadassa Canadian Tire Motorsport Parkin nopealla radalla.

– Tästä on hyvä jatkaa. Saatiin maksimi ulos ja tiedetään missä parantaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaksikieliset hyvinvointialueet vahvistavat ruotsinkielisiä palveluja

Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö etenee uuteen vaiheeseen, kun kaksikieliset hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä tiivistävät käytännön yhteistyötään. Uusien palvelukohtaisten työryhmien tavoitteena on löytää yhteisiä ratkaisuja, joilla voidaan parantaa ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta.

Musiikkitalo Fuugan Jazzpäivää vietetään viiden konsertin taktiikalla

Jazzliiton kiertueyhtye Mäkynen/Mannila/Koivistoinen/Antila/Mäensivu esiintyy Fuugassa lauantaina.

Turun uusi musiikkitalo Fuuga täyttyy jazzista lauantaina 7. marraskuuta, kun Jazz City Turku ry järjestää talossa monipuolisen Jazzpäivän. Ohjelmassa on viisi tapahtumaa soolokonsertista rapin ja big band -jazzin kohtaamiseen ja koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlista viininmaistelukonserttiin. Päivä huipentuu maksuttomiin yöjameihin viinibaari Finossa.

Lähes joka neljäs tutkintaan johtanut tapaturma rakennustyömaalla

Suomessa noin 2,5 miljoonasta työllisestä alle kymmenen prosenttia työskentelee rakennusalalla. Siitä huolimatta rakennusalan osuus työsuojeluviranomaisen tutkintaan johtaneista työtapaturmista on huomattavan suuri.

Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn

Aivot puhdistuvat erityisesti unen aikana ja nyt aivojen puhdistumista voidaan tehostaa myös hereillä ollessa.

Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.

Talven sähkönhintoihin ennustetaan nousua, mutta kodeissa ehtii vielä varautua hintavaihteluihin

Sähkön hinta voi talvella nousta ja hintavaihtelut voimistua. Kotona hintavaihteluihin voi varautua ajoittamalla sähkönkäyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Monet kodin parannukset ja investoinnit ehtii toteuttaa vielä ennen talvikuukausia, ja niiden avulla voi saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkölaskussa.

Nuoret tanssijat ja muusikot kohtaavat Baletin päivän juhlanäytöksessä Sigyn-salissa

Ruusuilla tanssijat ry järjestää lauantaina 7. marraskuuta Turun Sigyn-salissa kolmatta kertaa Piruetteja ja preludeja -näytöksen. Tapahtuma kokoaa yhteen tanssin ja musiikin oppilaita, opiskelijoita sekä tulevia ammattilaisia. Näytöksen kantavana ajatuksena on taiteenalojen ja oppilaitosrajojen ylittävä yhteistyö, jossa tanssi ja elävä musiikki yhdistyvät elämykselliseksi kokonaisuudeksi.

Risteyskolarissa Pitkämäessä loukkaantunut postinjakaja on kuollut

Henkilöauton ja Postin jakeluajoneuvon kolarissa Pitkämäenkadun ja Vehkaniitunkadun risteyksessä torstaina 29. lokakuuta loukkaantunut viisikymppinen mies on kuollut sairaalahoidossa. Onnettomuus tapahtui aamupäivällä noin kello 10.20, kun henkilöauto ja postin nelipyöräinen sähköajoneuvo törmäsivät toisiinsa. Kuolonuhri oli Postin jakeluajoneuvon kuljettaja.

Metsähallitus esittää ranta-asemakaavan laatimista Nauvoon

Metsähallitus on jättänyt Paraisten kaupungille kaavoitusaloitteen ranta-asemakaavan laatimiseksi Nauvoon. Kaavoitusaloite koskee Nauvon Pärnasissa, Saariston rengastien varrella ja lauttarannan yhteydessä sijaitsevaa aluetta. Kaava-alueen pinta-ala on noin 13,5 hehtaaria.

Turku Energia kuvauttaa koko kaukolämpöverkkonsa helikopterista

Helikopteri lähdössä kuvaamaan kaukolämpöverkkoa.

Turku Energia toteuttaa jälleen koko kaukolämpöverkkonsa teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Kuvaukset on tarkoitus tehdä 5.– 11. marraskuuta, jos keliolosuhteet sen sallivat. Helikopterilennot tehdään auringonlaskun jälkeen, jolloin maanpinta on tasalämpöinen ja liikenne vähäistä.

Ulosottovelallisten määrä jatkaa kasvuaan – kulutusluottoja ja laskusaatavia peritään aiempaa enemmän

Ulosoton asiakkaana oli syyskuun loppuun mennessä lähes 570 000 eri velallista. Määrä on hieman yli neljä prosenttia suurempi kuin vuoden 2025 vastaavana ajankohtana. Velallismäärä kasvaa Ulosottolaitoksen ennusteen mukaan tänä vuonna noin 628 000 eri velalliseen, mikä merkitsisi noin kolmen prosentin kasvua viime vuodesta.

Valon polku loistaa itsenäisyyspäivän viikonloppuna Turussa

Grand Cœur (Big Heart).

Valon polku -valotapahtuma tuo väriä ja elämyksiä pimeisiin iltoihin 3.–6. joulukuuta. Suuren suosion saavuttanut kansainvälinen tapahtuma järjestetään nyt kuudetta kertaa.

Viharikosepäilyjä ennätysmäärä jo kolmatta vuotta peräkkäin

Poliisiammattikorkeakoulun vuosiselvitys kertoo, että epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi edelleen viime vuonna.

Opiskelijoiden siirtyminen asumislisälle kasvatti opintotukimenoja neljänneksellä viime vuonna

Kela maksoi vuonna 2025 opintotukea 918,3 miljoonaa euroa, mikä oli 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Menojen kasvuun vaikutti erityisesti opiskelijoiden siirtyminen yleiseltä asumistuelta opintotuen asumislisälle elokuussa 2025. Myös opintorahan menot ja opintotukea saaneiden määrä kasvoivat.

Verojen kerääminen hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi saa suomalaisilta vahvan tuen

Verojen maksaminen on tärkeä kansalaisvelvollisuus 94 prosentille suomalaisista, ja 87 prosenttia tuomitsee veronkierron kaikissa tilanteissa. Tuore asennetutkimus kertoo myös, että valtaosa suomalaisista luottaa Verohallintoon.

Kaarina uskoo pizzan voimaan

Kaarinan elinvoimajohtaja Kari Saarinen sujauttaa aikakapseliin kaupungin arvion Pizza Backenin työpaikkojen määrästä vuonna 2040. Kuvassa myös yrittäjät Pia Lähde ja Esa Dahlström.

Ravintolatason pakastepizzoistaan tunnettu Pizza Backen investoi uuteen, noin 1 500 neliömetrin kokoiseen tuotantolaitokseen Kaarinan Voivalaan. Noin neljän miljoonan euron arvoinen hanke on yrityksen historian suurin investointi. Uuden tehtaan on tarkoitus käynnistyä kesällä 2027, ja se työllistää noin 50 henkilöä. Yhteistyö Kaarinan kaupungin kanssa on ollut sujuvaa alusta alkaen.

Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa vuoden alusta

Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa 1.1.2027, jolloin kaikki alueelliset taksien tilausnumerot vaihtuvat. Kilpailutuksen ja matkojen yhdistelyn odotetaan tuovan merkittäviä säästöjä Kela-taksien kokonaiskustannuksiin. Kela myös seuraa palvelun toimivuutta jatkossa entistä tiiviimmin.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Vanhalla Tampereentiellä

Jyrsintä- ja päällystystyötä tehdään 5.–19. marraskuuta Vanhalla Tampereentiellä Orikedon liittymän ja Jousitarhan välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Liikenne jonoutuu ajoittain.

Teiden talvihoidolla ei tavoitella kesäkelejä

Suurimmassa osassa maata odotellaan vielä talven tuloa, mutta yöpakkasia on alkanut jo esiintyä eteläistäkin Suomea myöten. Väylävirasto ja alueelliset elinvoimakeskukset huolehtivat väylien liikennöitävyydestä ympäri vuoden, ja maanteiden kunnossapito pyrkii minimoimaan talven tuomat yllätykset tien päällä.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.