Suuri osa koulumatkoista tehdään jalan tai pyörällä
Valtakunnallinen koulujen liikenneturvallisuusviikko käynnistyy maanantaina 10. syyskuuta. Liikenneturvan kyselyn mukaan suuri osa koulumatkoista tehdään jalan tai pyörällä. Tänä vuonna viikon teemana onkin turvallinen kävely ja pyöräily. Koulujen liikennekasvatuksen toimintamallit yhdistävät teoriaa ja käytäntöä, mikä on toimivaa myös lasten mielestä.
Neljättätoista kertaa vietettävä liikenneturvallisuusviikko pyrkii innostamaan oppilaita, opiskelijoita ja opettajia käsittelemään turvallista liikkumista eri oppiaineiden yhteydessä.
– Aikuisilla on suurin vastuu lasten liikenneturvallisuudesta. Itsenäinen liikkuminen on lapselle myös tärkeä arjen taito. Esimerkiksi jotkut lapset ovat harjaantuneet vastuullisiksi pyöräilijöiksi jo varhain, mutta toisilla ei liikenteessä pyöräilystä ole välttämättä karttunut ollenkaan kokemusta. Kävelyssä ja pyöräilyssä tarvittavien tietojen ja taitojen opettaminen kuuluu sekä kodille että koululle – yhteistyössä varmistetaan paras lopputulos”, kuvailee suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen Liikenneturvasta.
– Liikennekasvatuksesta on syytä huolehtia vielä koulujen alun ja liikenneturvallisuusviikon jälkeenkin, jokaiselle ikäkaudelle sopivalla ja innostavalla tavalla. Turvallisen liikkumisen perusteita onkin käytävä läpi vuosittain. Oppilas saa tukea liikenteessä toimimiseen juuri oikealla hetkellä, kun ajankohtaisia liikenneaiheita nostetaan esille tasaisin väliajoin ja monipuolisin pedagogisin menetelmin, painottaa Elisa Helin Opetushallituksesta.
– Toimintamalleissa on mukana paljon konkreettisia keinoja ottaa liikennekasvatuksen sisällöt huomioon opetuksessa ja antaa eväitä oppilaille huomioida liikenteeseen liittyviä asioita. Sääntöjen opettelun ja taitojen harjaannuttamisen lisäksi opettajat ja muut aikuiset voivat tukea lasten myönteistä asennetta kävelyä ja pyöräilyä kohtaan. Nuorena opitut liikkumistottumukset heijastuvat myös aikuisiän kulkutapavalintoihin, Markkanen kuvailee.
Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy syksyllä 2017. Kyselyyn vastasi yhteensä 701 vanhempaa, joilla oli alle 16-vuotiaita lapsia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)