Merirosvousta on ollut kautta ihmiskunnan historian, aina siitä saakka, kun vesikelpoisia aluksia on maailman vesillä liikkunut. Itämeren alueen merirosvous on monelta osin painunut unohduksiin. Itämerellä kuitenkin liikkui merirosvoja ja kaappareita aina 1300-luvulta 1800-luvun alkupuolelle.

Kirjailija Juha Ruusuvuori, joka on perehtynyt Itämeren merirosvoihin, näkee, että varsinainen merirosvojen kultakausi oli Itämerellä 1300–1600-luvuilla.

Esimerkiksi Ruotsin kuninkaan valtakirjalla tapahtuva kaapparitoiminta on hänen mukaansa erotettava perinteisestä merirosvoudesta, jossa siis ryöstettiin kauppa-aluksia omin luvin. Kaapparitoiminta oli siis ”luvallista”, hallitsijan käskystä suoritettua kauppa-alusten haltuunottoa.

Ruusuvuori tähdentää että keskiajan merirosvous keskittyi Itämerellä satamien aluksiin. Turun satamassakin ovat merirosvot opportunistisesti odottaneet oikeaa hetkeä, kolkanneet vartijat ja kaapanneet lastin.

– Satamien vartiointi on ollut alkeellista, silloin ei ole ollut merivartiostoa, kuten ei muutakaan virkavaltaa.

Ruusuvuori muistuttaa myös, että merirosvot ovat liikkuneet Turussa vapaasti toreilla ja kaduilla. 1300- ja 1400-lukujen taitteessa Vitaaliveljet, jotka olivat kaappareiden ja merirosvojen löyhä yhteenliittymä, harjoittivat Itämerellä kaapparitoimintaa Ruotsin kuninkaan Albrekt Meklenburgilaisen valtuuttamana.

– Vitaliaanit olivat yhtenäisin roistojoukko. Heidän nimensä tulee latinan sanasta victus eli elintarvikkeet. Vitaliaanit olivat suurvaltapolitiikan tuotos, koska nämä merirosvot liittyivät Kalmarin unionin syntymiseen. Kalmarin unionista ei sinänsä tullut mitään ja merirosvot villiintyivät tästä Itämerellä – osin myös Pohjanmerellä – hyvin lyhyen periodin aikana, kertoo Ruusuvuori.

Vitaaliveljien loppu koitti viimeistään 1410-luvulla tukijoiden ja tukikohtien puutteeseen. Tunnetuin heidän johtajistaan oli Klaus Störtebecker.

Helsingin yliopiston merihistorian dosentti Mikko Huhtamies näkee, että Kustaa Vaasan tultua Ruotsin kuninkaaksi loppui laajamittainen merirosvouskin Itämerellä.

Kiintoisa kysymys on varmasti monen mielestä se, kuinka paljon suomalaistaustaisia oli merirosvoissa tai kaappareissa. Huhtamies nostaa esiin, että itämerensuomenkielisiä merirosvoja tai kaappareita oli myös myöhäiskeskiajan Itämerellä.

– Tanskalaiset ja saksalaiset merirosvot eivät olisi pystyneet liikkumaan Suomen saaristossa ilman paikallisten apua.

1400-luvulla Danzigissa Saksassa teloitettiin yli 60 merirosvoa. Lueteltaessa merirosvojen nimiä, siellä oli nimiä jotka viittasivat suoraan Suomeen, kuten Finne ja von Viborg. Merirosvojen alukset olivat keskiajan Itämerellä pääosin koggeja, jossa oli yksi raakapurje, korkeat laidat sekä perä- ja laitakastellit.

Kurt Hedborg