Haluatko eroon rasvamaksasta?
Rasvamaksa yleistyy ylipainon lisääntyessä. Ennaltaehkäisy on rasvamaksan parasta hoitoa. Sokeriset herkut ja tyydyttyneet rasvat on syytä jättää kauppaan ja lisätä joka päivään annos liikuntaa, muistuttaa Munuais- ja maksaliitto Maksaviikolla. Rasvamaksa voi aiheuttaa maksakirroosin ja johtaa maksasolusyöpään.
Rasvamaksa on noussut Suomessa merkittäväksi terveysuhaksi ylipainon lisääntyessä. Arviolta yli miljoonan suomalaisen maksa on rasvoittunut. Miehillä rasvamaksa on naisia yleisempi. Rasvamaksa lisääntyy huolestuttavasti myös lapsilla ja nuorilla, muistuttaa Munuais- ja maksaliitto Maksaviikolla 14.–18. toukokuuta.
Rasvamaksa voi tulla myös normaalipainoiselle, mutta 90 prosenttia sairastuneista on ylipainoisia. Erityisesti vyötärölihavuus rasvoittaa maksaa. Alttius rasvamaksaan on yksilöllistä, mutta perinnöllinen taipumus on suomalaisilla yleinen. Tyypin 2 diabeetikoilla riski saada rasvamaksa on nelinkertainen muihin verrattuna.
– Rasvamaksa voi aiheuttaa maksatulehduksen, sidekudoksen kertymisen maksaan ja jopa maksakirroosin ja maksasyövän, kertoo professori Martti Färkkilä.
Maltillinen painonpudotus on rasvamaksan parasta hoitoa. Liikunta, sekä kestävyys- että voimaharjoittelu, vähentää maksan rasvoittumista yksinäänkin. Ruokavaliosta on syytä karsia ylimääräiset hiilihydraatit ja jättää karkit ja sokeriset limut kaupan hyllylle.
Tyydyttyneet rasvat eli voi, kovat juustot ja kookosrasva kannattaa unohtaa. Fruktoosilla makeutetut juomat voivat myös lisätä maksan rasvoittumista. Yksinkertaisesti tärkeintä on vähentää päivän aikana saatavien kalorien määrää. Ihmedieetit eivät ratkaise rasvamaksaakaan. Jos kyseessä on alkoholin käyttöön liittyvä rasvamaksa, on alkoholin käyttö lopetettava.
Maksan rasvoittuminen ei yleensä aiheuta oireita ennen kuin maksan toiminta on jo heikentynyt.
– Rasvamaksaan ei ole varsinaista lääkehoitoa. Elintapamuutosten lisäksi mahdollisten muiden sairauksien, esimerkiksi diabeteksen ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden, hyvä hoito on tärkeää, Färkkilä jatkaa.
Lisää arkeen liikuntaa, kestävyys- tai voimaharjoittelua. Pudota painoa. Vältä tyydyttyneitä rasvoja kuten voita ja kookosrasvaa.
Vähennä fruktoosilla makeutettujen juomien litkimistä. Jätä karkit kauppaan. Unohda ihmedieetit.
Maksasta on paljon uskomuksia. Moni messuaa, että maksaa voi puhdistaa, mutta mikä on oikeasti maksan hyvinvointia edistävä ruokavalio? Miten voit pitää huolta maksastasi?
Elintapoihin liittyvät maksasairaudet lisääntyvät jatkuvasti, mutta kaikki maksasairaudet eivät johdu elintavoista. Luennon aiheina myös rasvamaksa, alkoholimaksasairaudet sekä perinnölliset ja autoimmuunimaksasairaudet.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















