Rasmus Tirronen jatkaa Tepsissä

Rasmus Tirronen. Rasmus Tirronen. Kuva: Jane Iltanen

TPS käyttää optionsa maalivahti Rasmus Tirrosen kanssa. 27-vuotias espoolaisvahti nähdään myös ensi kaudella mustavalkoisessa paidassa.

Tirronen siirtyi Turkuun kaudeksi 2017–18 1+1-mallisella sopimuksella. TPS päätti käyttää sopimukseen kirjatun option jo tammikuussa.

– Rasse on osoittanut pystyvänsä pelaamaan hyvin Liigassa ja uskomme, että potentiaalia on vieläkin parempaan, urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki toteaa.

27-vuotias Tirronen on innoissaan jatkostaan Turun Palloseurassa. Tirrosen tavoitteena oli jo kauden alussa saada pelata Turussa useamman vuoden.

– Oma henkilökohtainen tavoitteeni tämän kauden osalta oli ansaita option käyttäminen. Täällä on mukava olla ja olen hyvin viihtynyt. Tavoitteena tähän kauteen oli myös pystyä auttamaan joukkuetta ja siihen olen mielestäni pystynyt suurimman osan kaudesta, Tirronen kertoo.

TPS:n maalivahtivalmentaja ja joukkueenjohtaja Fredik Norrena on myös iloinen Tirrosen jatkosta. Norrenan mukaan kehitettävää on vielä paljon, mutta kokonaiskuva on lupaava.

– Ennen kaikkea Rasmus on pelannut erinomaisen hyvin ja selvää kehitystä on tapahtunut. Hän on pystynyt pelaamaan hyvällä pelituntumalla, vaikka on pitkiäkin aikoja joutunut odottamaan saumaa pelaamiseen, Norrena analysoi.

Vaikka Tirronen on syntyjään espoolainen, on hän kuitenkin sopeutunut hyvin Turun maisemiin.

– Alkuunhan tietenkin mietitytti mitä tästä tulee, mutta siis ihan huikea kaupunki ja todella mukavia ihmisiä! Olen kyllä viihtynyt ihan älyttömän hyvin ja kaupunki, eritoten keskusta on todella kaunista ja hienoa aluetta

Tirroselle tuli kauden alussa kutsu Turkuun, kun TPS:n nuori ulkomaalaisvahvistus Alexandar Georgijev siirtyi amerikkalaisjäille. Tätä ennen Tirronen vietti yhteensä kuusi kautta Amerikassa. Näistä neljä vuotta kului yliopistojoukkue Merrimack Collegen riveissä.

Kaudeksi 2016–17 Tirronen siirtyi kotikulmilleen Espoo Unitedin riveihin. Mestis-kausi päättyi hopeajuhliin ja parhaan maalivahdin palkintoon.

– Mielestäni kilpailutilanne on ihan tervettä. Se patistaa molempia tekemään joka päivä parhaansa. Tulemme Oskun (Oskari Setäsen) kanssa todella hyvin toimeen. Kun toinen ei pelaa, niin toinen jeesaa siinä parhaansa mukaan.

– Tämähän on optimaalinen tilanne niin joukkueelle kuin valmennuksellekin, Norrena sanoo.

Tirronen on valmentajansa silmissä myös muuten luonteeltaan nöyrä ja realistinen.

– Hänen kanssaan on oikein helppo ja hauska työskennellä. Hän tulee hyvällä asenteella joka aamu hallille ja siinä mielessä on ammattimaisen kypsä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Taksiuudistus – Bernerin aivopieru

Bernerin taksiuudistuksen jälkeen tulleet taksit ovat epäluotettavia, varsinkin ne autot, joissa ei lue mitään firman nimeä.

Lentopallon miesten Mestaruusliigan alku siirtyy kuukaudella

Lentopallon kotimaisen miesten Mestaruusliigan kauden 2025–26 avaus siirtyy suunnitellusta eteenpäin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kauden piti alkaa 20. syyskuuta, mutta Kansainvälisen lentopalloliiton (FIVB) linjaus kansainvälisen seurasiirtoikkunan suhteen estää tämän. Usea Euroopan maa on samassa tilanteessa omien liigojensa kanssa.

Pete Poskiparta tuo mentalismin kosketusetäisyydelle Sopukassa

Pete Poskiparta.

Pete Poskiparran uusi sooloesitys tuo taikuuden ja mielen ihmeet lähelle katsojaa, lähes kosketusetäisyydelle. Kaupunginteatterin Sopukan intiimi tila avaa mielikuvitusmaailman, jossa telepatiakin voi olla totta. Esityksessä kuljetaan mielen vuoristoradalla tunnelmasta toiseen. Välillä kutitellaan nauruhermoja, toisaalla luetaan katsojan ajatuksia ja heti perään saatetaan kokeilla klassista taikuutta. Yleisö on kuitenkin täysin turvassa ja jokainen katsoja päättää itse haluaako vain seurata mahdottomia tapahtumia sivusta vai osallistua niiden tekemiseen.

Kysely: Alkolukko tärkein liikenneturvallisuustoimi

Alkolukko toistuvasti päihtyneenä ajaneiden autoihin nousi tärkeimmäksi liikenneturvallisuustoimeksi tuoreessa kyselyssä. Huoli rattijuopumuksista on kasvanut kahdessa vuodessa, ja kuljettajan ajoterveys korostuu aiempaa selvemmin.

Elämäkertanäytelmä arkkitehti Aino Aallosta kertoo naisesta Alvarin takana

Johanna Parkkinen.

Ensi talvena Paimion Teatterissa saa ensi-iltansa arkkitehtoninen elämäkertanäytelmä Aino A . Näytelmä perustuu Jari Järvelän romaaniin, josta sen näytelmäksi on kirjoittanut Kati Kaartinen . Ohjaaja on visuaalisesti näyttävistä ohjauksistaan tunnettu Johanna Parkkinen .

Eloranta: Varsinais-Suomen hälyttävä työttömyystilanne vaatii välittömiä toimia

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) pitää Varsinais-Suomen työllisyystilannetta erittäin hälyttävänä. Maakunnan pitkäaikaistyöttömyys lähestyy jo koko mittaushistorian huippua. Eloranta vaatii hallitukselta toimia yhä kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi.

Indie pop -bändi Goodnight Monsters juhlakeikalle

Goodnight Monsters vuosimallia 2008.

Turkulaisen Goodnight Monstersin debyyttilevyn The Brain That Wouldn’t Die julkaisusta tulee syksyllä kuluneeksi 20 vuotta. Yhtye kasaa rivinsä ja soittaa helsinkiläisen Merriesin kanssa kaksi juhlakeikkaa. Merries täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Keikkapaikkoina ovat 22. elokuuta Loose Helsingissä ja 20. syyskuuta Dynamo Turussa.

Wizz Air avaa suoran reitin Turusta Vilnaan

Lentoyhtiö Wizz Air tekee lyhyen ajan sisään jo toisen reittiavauksen Turussa. Joulukuussa avautuvan uuden lentoreitin kohde on Liettuan pääkaupunki Vilna. Euroopan nopeimmin kasvaviin lentoyhtiöihin kuuluva Wizz Air on lähiaikoina julkaissut merkittävän määrän uusia reittejä eri puolille Eurooppaa. Turku on nyt saamassa osansa näistä avauksista, sillä yksi uusista yhteyksistä tulee Turun ja Vilnan välille.

Kekseliäät kalareseptit keräävät kehuja

Sitruunapestoahven ja kaalipihvi.

– Kala on uskomattoman monipuolinen raaka-aine – sen voi paistaa, grillata, kypsentää uunissa, friteerata tai tarjota vaikka raakana. Kala on nopea valmistaa ja myös valmiina löytyy paljon hyviä kalatuotteita, kuten säilykkeitä ja graavikalaa, listaa Mikko Niemi .

Eurojackpotin potti nousee jo noin 116 miljoonaan euroon

Eurojackpotin kierroksen 37/2025 perjantain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Tiistaina Eurojackpotin potti nousee jo noin 116 miljoonaan euroon.

Oluiden myynnissä kasvua yli 20 prosenttia Alkossa

Oktoberfest näkyy Alkon olutmyynnissä.

Alkon elokuun kokonaislitramyynti laski 8,3 prosenttia. Tämän vuoden elokuussa myyntipäiviä oli yksi vähemmän. Kun myyntipäiväkorjaus huomioidaan viime vuoden elokuuhun verrattuna, laski litramyynti noin neljä prosenttia.

Oppilasta kunnolla turpaan

Törmäsin Threads -pikaviestipalvelussa keskusteluun, jossa 1980–90-luvuilla peruskoulua käyneet muistelivat taitoaineiden tunteja. Vähemmän yllättäen muistot olivat ikäviä.

Kolmannes suomalaisista vastuullisia kuluttajia

Asiakastieto on toteuttanut Iro Researchin kanssa laajan valtakunnallisen vastuullisuustutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten kuluttamista, sen vastuullisuutta ja heidän ajatuksiaan vastuullisuuden eri ulottuvuuksista. Kattavaan tutkimukseen osallistui lähes 2 400 vastaajaa.

Viljakuivurin lämmönvaihdin kärähti Maskussa

Viljakuivurin lämmönvaihdin kärähti Maskun Ohensaaressa perjantaina iltapäivällä. Varsinaista paloa ei syttynyt.

Suomalainen nykytaide kohtaa andalusialaisen tradition

Compañía Kaari & Roni Martin nähdään Littoisten työväentalolla.

Compañia Kaari ja Roni Martinin teos Compañia Kaari & Roni Martin goes ROOTS nähdään syyskuussa kuudella paikkakunnalla Etelä-Suomessa. Kiertue käynnistyi 3. syyskuuta Hangosta ja huipentuu 18. syyskuuta Littoisten työväentalolle.

Kaksi henkilöautoa kolaroi Aurassa

Kaksi henkilöautoa kolaroi ysitiellä Aurassa perjantaina iltapäivällä. Molemmissa autoissa oli ainoastaan kuljettajat, jotka ensihoito vei tarkistettavaksi.

Kalle Parviainen jatkaa FC Interin urheilujohtajana

Kalle Parviainen.

FC Inter on vakinaistanut Kalle Parviaisen sopimuksen urheilujohtajan tehtävästä.

Eläinten hyvinvointilaki säätää – koirilla oltava jatkuvasti puhdasta juomavettä

Eläinten hyvinvointilain mukaan koirilla pitää olla juomavettä jatkuvasti, ympäri vuoden. Koiran pysyvässä pitopaikassa, esimerkiksi kotipihalla olevassa aitauksessa, on oltava juomavettä koko ajan. Jatkuvan vedensaannin vaatimuksesta voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksena erityisissä tilanteissa ammattimaisilla rekikoiratarhoilla pakkassäällä.

Urheilu

Lentopallon miesten Mestaruusliigan alku siirtyy kuukaudella

Lentopallon kotimaisen miesten Mestaruusliigan kauden 2025–26 avaus siirtyy suunnitellusta eteenpäin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kauden piti alkaa 20. syyskuuta, mutta Kansainvälisen lentopalloliiton (FIVB) linjaus kansainvälisen seurasiirtoikkunan suhteen estää tämän. Usea Euroopan maa on samassa tilanteessa omien liigojensa kanssa.

Kalle Parviainen jatkaa FC Interin urheilujohtajana

Kalle Parviainen.

FC Inter on vakinaistanut Kalle Parviaisen sopimuksen urheilujohtajan tehtävästä.

Puukkokatsomo: Huipennus edessä

Axel Kouame.

Kotimaisen jalkapalloliigan huipennus, kuuden joukkueen mestaruussarja, käynnistyy lauantaina 13. syyskuuta. Interin osalta mestaruussarja alkaa Gnistanin vieraana. Ensimmäinen mestaruussarjan kotiottelu on edessä 23. syyskuuta, jolloin HJK vierailee Kupittaan nurmella.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.