Turussa satoja seksi- ja erotiikka-alan työntekijöitä

Turun seksikaupat ovat keskittyneet Läntiselle Pitkäkadulle, Verkatehtaankadulle ja Stålarminkadulle. Turun seksikaupat ovat keskittyneet Läntiselle Pitkäkadulle, Verkatehtaankadulle ja Stålarminkadulle. Kuva: Elina Relander

Turussa työskentelee satoja seksi- ja erotiikka-alan työntekijöitä. Monet erotiikka-alan liikkeitä ovat sijoittuneet keskustassa Läntiselle Pitkäkadulle ja sen lähistölle. Aluetta on kutsuttu ”Turun Punaisten lyhtyjen alueeksi”. Liikkeitä on myös Verkatehtaankadulla ja Stålarminkadulla. Prostituutio on Suomessa laillista, mutta seksin ostaminen parituksen tai ihmiskaupan uhrilta on laitonta.

Turussa seksi- ja erotiikka-alalla toimiville tukipalveluita tarjoaa Pro-tukipiste. Tukipisteen asiakaskuntaan kuuluu myös monia muitakin kuin prostituoituja. Turun yksikkö aloitti toimintansa elokuussa 2016 ja yksikkö työllistää kahta työntekijää. Palvelujohtaja Minna Huovisen mukaan Turun yksikössä tehtiin 260 asiakaskontaktia syksyn aikana ja tämän vuoden puolella asiakaskontakteja on ollut jo yli 300.

Pro-tukipisteen tukipalveluja ei ole tarkoitettu pelkästään seksityöntekijöille, vaan kaikenlaisia erotiikkapalveluita työkseen tarjoaville. Tukityö keskittyy pääasiassa asiakkaan psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukemiseen ja oikeanlaisten palveluiden hakemiseen. Osalla tukipisteen asiakkaista ei ole laillista oleskelulupaa, mikä vaikeuttaa palveluiden piiriin hakeutumista.

Pro-tukipisteellä voi asioida anonyymisti eikä asiakkaista pidetä minkäänlaista asiakasrekisteriä. Mitään tiettyä kansallisuutta tai ihmisryhmää Pro-tukipisteellä ei haluta leimata suurimmaksi asiakaskunnaksi. Turun Pro-tukipisteellä on tähän mennessä autettu yhteensä 16 parituksen tai ihmiskaupan uhria. Tukipisteellä kartoitetaan myös asiakkaan mahdolliset riskit ja haavoittuvuudet ja pyritään ennaltaehkäisemään uhriutumista. Pro-tukipisteen palvelut tavoittivat eri palveluyksiköissä viime vuonna yli 40 eri kansallisuutta.

Pro-tukipisteen työntekijät tekevät myös kenttätyötä seksi- ja erotiikka-alalla toimivien parissa, esimerkiksi thai-hierontapaikoissa, joita on Turun keskustan alueelta lukuisia. Huovinen huomauttaa, että kaikki thai-hierontapaikat eivät tarjoa ollenkaan seksipalveluita, vaikka näin usein virheellisesti luullaan.

Turun lisäksi Pro-tukipisteellä on toimipisteet Helsingissä ja Tampereella.

Ville Mäkilä

Asuntokauppalakiin ehdotetut muutokset lausuntokierrokselle

Asuntokauppalakiin esitetään useita muutoksia, joilla voitaisiin vahvistaa ostajien ja taloyhtiöiden suojaa sekä vähentää epäselvyyksiä lain tulkinnassa. Lisäksi asuntojen markkinointiin ja ostajalle annettaviin tietoihin liittyvää sääntelyä ehdotetaan kokonaisuudessaan uudistettavaksi.

Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta

Uudessa tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oletko nähnyt häntä? – poliisi pyytää havaintoja Varissuolla kadonneesta miehestä

Kasvokuva kadonneesta.

Poliisin tiedossa on, että mies on ollut Varissuolla aamupäivällä 4. helmikuuta. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja.

Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua

Bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.

Perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan pykälän muuttamisen valmistelu etenee

Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen ohjausryhmä katsoo, että perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan kymmenennen pykälän muuttamista koskeva valmistelu voi edetä hallituksen esitykseksi.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia juomapakkausta

Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia pantillista pulloa ja tölkkiä. Maakuntien kärjessä tapahtui muutos, kun Etelä-Savo ohitti Lapin ja nousi Suomen aktiivisimmaksi palauttajamaakunnaksi. Keskimäärin jokainen suomalainen palautti vuoden aikana noin 423 juomapakkausta – hieman yli yhden päivässä.

Kirjalansalmen vanhan sillan pylonit purettu uutta menetelmää hyödyntämällä

Kirjalansalmen vanhaa siltaa on purettu vaiheittain aloittaen sillan päällysrakenteista. Viimeiset purettavat teräsosat olivat rannoilla sijainneet pylonit. Alkuperäistä purkumenetelmää jalostamalla pylonit saatiin kaadettua hallitusti, eikä räjäytyksiä tarvittu.

Virtuaalielämysten V-Room avautuu Myllyyn

V-Room on virtuaalielämyksiä tarjoava keskus, jossa moderni virtuaalitodellisuusteknologia yhdistyy liikkuviin laitteisiin ja immersiivisiin kokemuksiin. Elämykset saavat käyttäjän uppoutumaan niin, että ne tuntuvat koko kehossa ja vievät käyttäjän hetkeksi toiseen todellisuuteen.

Uusi virtuaalielämysten keskus V-Room avaa ovensa Raision Kauppakeskus Myllyssä 1. huhtikuuta. V-Room tuo Suomeen uudenlaisia virtuaalitodellisuuselämyksiä, joissa virtuaalimaailma ja fyysinen liike yhdistyvät.

Turun pormestari Piia Elo tapaa Lontoossa kansainvälistä mediaa ja kulttuurivaikuttajia

Musiikkitalo Fuugaa esitellään tällä viikolla kansainvälisesti, kun pormestari Piia Elo (sd.) osallistuu 19. maaliskuuta Lontoossa Suomen suurlähetystössä järjestettävään tilaisuuteen.

Työkyvyttömyyseläkeriski puolet pienempi ahdistuneisuudessa kuin masennuksessa pitkän sairauspoissaolon jälkeen

Sairausperuste sairauspäivärahan alkamiselle vuonna 2020 ja seuraavan neljän vuoden aikana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuudet. Kuvasta näkee, että ahdistuneisuushäiriöön perustuva sairauspäiväraha ei johda erityisen usein eläkkeeseen verrattuna muihin mielenterveyden häiriöihin.

Vaikka ahdistuneisuushäiriöt ovat yleistyneet rajusti sairauspäivärahan perusteena, niihin liittyvä riski siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle on Kelan tuoreen tutkimuksen mukaan huomattavasti pienempi kuin masennuksessa. Muita, vielä heikosti tunnettuja riskejä voi kuitenkin olla.

Kaerlan vanhaan päiväkotiin murtauduttu

Kaerlan vanhaan päiväkotikiinteistöön osoitteessa Kaerlantie 16 on murtauduttu. Kiinteistöön murtautuneet ovat päässeet käsiksi henkilötietoja sisältäviin materiaaleihin. Käytöstä poistetun päiväkodin tyhjentäminen oli kesken.

Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata

Tullilaskuri on Tullin suosittu palvelu nettitilaajille.

Tullin suosittu Tullilaskuri -palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.

THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia

Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.

Kannattaako vielä vaihtaa kesärenkaita?

Renkaiden vaihtoa ei vielä suositella. Takatalvi voi yllättää.

Eteläisessä Suomessa kevät on edennyt tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti, ja monin paikoin lumet ovat jo sulaneet. Säätiedotusten mukaan kevät on tällä hetkellä noin kuukauden tavanomaista edellä. Lämmin sää on saanut osan autoilijoista harkitsemaan talvirenkaiden vaihtamista kesärenkaisiin tavallista aikaisemmin. POP Vakuutus muistuttaa kuitenkin, että liian aikainen renkaanvaihto voi lisätä onnettomuusriskiä.

Hiljainen kansansairaus jää usein huomaamatta

Krooninen munuaistauti on yleinen sairaus, joka jää monilla tunnistamatta. Varhainen toteaminen ja oikea-aikainen hoito voivat hidastaa sairauden etenemistä merkittävästi ja ehkäistä vakavia liitännäissairauksia. Tyks Munuaiskeskus kutsuu kaikki kiinnostuneet kuulemaan ajankohtaista tietoa kroonisesta munuaistaudista ja sen hoitovaihtoehdoista yleisötilaisuuteen Turun pääkirjastoon tiistaina 24. maaliskuuta kello 16–17.

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa Business Finlandilta viime vuonna

Business Finlandin viime vuonna myöntämä rahoitus oli 1 097 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrää kasvatti erityisesti kertaluonteinen investointiavustus suurille puhtaan siirtymän investoinneille, jota myönnettiin 312 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa.

Taidetaivallus näyttää saaristoa lasten silmin Naantalin keskustan näyteikkunoissa

Naantalin varhaiskasvatuksen ja paikallisten yritysten järjestämä vuosittainen Taidetaivallus-tapahtuma tuo jälleen päiväkoti-ikäisten lasten tekemät askartelu- ja piirrostyöt koristamaan keskustan näyteikkunoita. Ensimmäisestä Taidetaivalluksesta on jo kymmenen vuotta.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.