Vaikka Pekka Päivärinta oli ehtinyt edustaa Suomea jo vuoden 1971 yleisurheilun EM-kisoissa ja 1972 Münchenin olympialaisissa, ”Lätsä-Pekan” suureksi kansainväliseksi läpimurtovuodeksi muodostui 1973.

Tuolloin Päivärinta aloitti vuotensa juoksemalla maaliskuussa Rotterdamissa sisäratojen EM-pronssia 3000 metrillä. Päivärinnan tuolloin juoksema Suomen ennätys 7.52,97 on edelleen voimassa. Rotterdam oli kuitenkin vain välietappi matkalla kohti Waregemissa Belgiassa 17. maaliskuuta juostuja maastojuoksun MM-kisoja.

– Minulla ei ollut kovavauhtisia kisoja alla. Tarvitsin sellaisen ennen maastokisoja, koska tiesin, että jos siellä meinaa pärjätä, pitää juosta alusta asti kovaa. Jos siellä ei olisi alusta asti ollut kärkiporukoissa, ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia, urallaan Kaarinan Urheilijoita ja Turun Urheiluliittoa edustanut Päivärinta muistelee.

1970-luvun alussa maastojuoksun maailmanmestaruudesta oli kisattu epävirallisesti, mutta 1973 kisattiin ensimmäistä kertaa virallisesti MM-tittelistä. Viivalle asettui todella nimekästä juoksijajoukkoa. Muun muassa Münchenissä olympiapronssia 1500 metrillä juossut Uuden-Seelannin Rod Dixon ja samoissa kisoissa 3000 estepronssille yltänyt Tapio Kantanen. Kaikkiaan kisaan osallistui 150 juoksijaa.

– Olin todella keskittynyt niihin kisoihin. Itselleni oli ehdottoman tärkeää, että voitan. Se oli ehdottoman selkeä tavoite. Minulla oli siinä selkeä henkilökohtainen syy, miksi halusin pärjätä juuri tuossa kisassa, toukokuussa 68 vuotta täyttävä Päivärinta sanoo.

12 kilometrin kisassa kierrettiin muutaman kilometrin lenkkiä. Nurminen rata oli paikoin upottavan pehmeä. Haastetta toivat myös radalla olleet esteet ja ylitettävät ojat. Lisäksi rata oli kapea, mikä vaikeutti ohittamista.

Kisasta tuli odotusten mukaisesti kovavauhtinen. Espanjan Mariano Haro nykäisi matkan aikana jo tuntuvan johdon, mutta kompuroi esteillä ja Päivärinta sai Haron kiinni. Loppusuoralle lähdettiin tasatahtia.

– Olin edellisenä päivänä katsonut, missä kohtaa kannattaa loppukiriin lähteä, ettei rytmi sekoa. Loppusuoralla olin varma, että Haro jää taakse.

Maalissa eroa oli kymmenys ja Päivärinta oli maailmanmestari.

Myöhempinäkin vuosina Päivärinta kisasi maastojuoksun MM-kisoissa, mutta mitaleille hän ei yltänyt. Päähuomio oli ratajuoksuissa.

– Maastojuoksuun keskittyminen loppui, kun huomasin, ettei sitä oikein arvostettu. Suomessa on aina ollut vähän sellaista, että jotain lajia arvostetaan toista enemmän.

– Usein perinteiset suomalaiset menestyslajit ovat ne, joita arvostetaan. Sen huomaa nykyäänkin, jos vertaa esimerkiksi hiihtäjien tai pyöräilijöiden saamaa arvostusta, Päivärinta sanoo.