Neljä Turun lähikuntaa parhaan kymmenen joukossa

Tyytyväisimmät asukkaat löytyvät Pirkkalasta ja Kauniaisista. Seinäjoki nousi suurten kaupunkien kärkeen. Tampere on edelleen viiden suurimman ykkönen.

Näin kertoo EPSI Ratingin vuosittain tehtävä tutkimus suomalaisten tyytyväisyydestä asuinkuntiinsa. Tyytyväisyysindeksi tuotetaan asteikolla 0-100, jossa 75 on hyvä taso. Tutkimukseen haastateltiin viime vuoden lopulla 10 263 suomalaista, joilta kysyttiin palveluihin kohdistuvia odotuksia ja niiden täyttymistä, kunnan suositteluhalukkuutta sekä vastaajan mielipidettä siitä, miten lähellä kuvitteellista, täydellistä asuinkuntaa nykyinen asuinkunta on.

Pirkkala ja Kauniainen ovat vuoden 2016 huiput. Edellisen vuoden voittajakunta Lempäälä jäi niistä jälkeen, mutta myös sen tulos oli edelleen korkea (75,1). Kaiken kaikkiaan parhaiden kuntien saamat arviot ovat erinomaisia. Keskiarvo on peräti 69,4 jonka yläpuolelle ylsi lähes puolet kaikista reitatuista 75 kunnasta.

- Nämä tulokset näyttävät jälleen sen, että suurten kaupunkien lähellä olevissa pienemmissä kunnissa ihmiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä. Kyse on ehkä ihmisen kokoisesta mittakaavasta, ehkä palveluista, mutta varmasti kaupungin läheisyydelläkin on asian kanssa tekemistä. Maakuntien keskuskaupungeista ainoastaan Seinäjoki on kymmenen parhaan joukossa, vaikka siellä on toteutettu kuntaliitoksia. Tätä voi pitää erinomaisena tuloksena! Tampere pitää suurimpien kaupunkien ykkössijaa, mikä on ollut nähtävissä monissa muissakin vetovoimaa mittaavissa kyselyissä, toteaa Jenni Airaksinen, kuntatutkija, HT Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta.

Viimeisiksi jäivät Raasepori (57,9) ja Pietarsaari (56,1). Eniten parannusta edelliseen vuoteen saavutti Ylöjärvi, joka onnistui parantamaan asukastyytyväisyyttään peräti 9,2 pistettä ja on nyt sijalla 33.

Turun lähikunnat ovat yleisesti menestyneet hyvin viime vuosina: Turun lähikuntia on päässyt kymmenen parhaan joukkoon peräti neljä: Naantali, Kaarina, Lieto ja Raisio. Naantali on kolmonen, Kaarina viitonen, Lieto seitsemäs ja Raisio kahdeksas. Turku sijoittui suurten kaupunkien joukossa seitsemäs.

Seinäjoen tulos nousi edellisestä vuodesta peräti 7,7 pistettä ja oli paras suurten kaupunkien joukossa. Tampere on jo kolmatta vuotta peräkkäin viiden suurimman kaupungin (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu) ykkönen mutta Espoo ja Helsinki lähestyvät sitä. Kolme suurinta kaupunkia on Suomen keskiarvoa  korkeammalla, Oulu ja Vantaa ovat jääneet hieman keskiarvon alle. Suurimmista viidestä kaupungeista ainoastaan Espoo on onnistunut parantamaan asukastyytyväisyyttään viime vuodesta.

Pääkaupunkiseudun kunnat Vantaata lukuun ottamatta ylittävät Suomen keskiarvon asukastyytyväisyydessä. Vantaa on viimeisen viiden vuoden aikana ollut alle Suomen keskiarvon, poikkeuksena vuoden 2015 tulos. Vuonna 2016 kuitenkin Vantaan keskiarvo on laskenut suhteessa Suomen keskiarvoon ja alittaa sen nyt 1,4 indeksipisteellä.

Viiden suurimman kaupungin joukossa Tampereelta löytyvät tyytyväisimmät alle 30 vuotiaat ja toisaalta 60 vuotiaat ja sitä vanhemmat. Seuraavaksi molemmissa ikäluokissa sijoittuu Espoo. Muissa suurimmissa viidessä kaupungissa tyytyväisyys ikäluokkien välillä vaikuttaisi olevan suhteellisen tasainen. 

Noin joka kolmas suomalainen olisi valmis suosittelemaan asuinkuntaansa. Suositteluhalukkuudessa on kuitenkin laaja hajonta. Kaunaisia olisi valmis suosittelemaan jopa noin 79 prosenttia vastanneista, kun esimerkiksi vähiten suosittelijoita löytyy Kurikasta, jossa vain noin 11 prosenttia vastanneista olisi valmis suosittelemaan asuinkuntaansa.

Suosittelijaksi määritellään vastaaja joka antaa asteikolla 1-10 arvosanan 9 tai 10 kysymykseen suositteluhalukkuudestaan ystäville tai tuttaville. Tutkimuksen kohderyhmä koostuu 18–79-vuotiaista suomalaisista. Tiedot on kerännyt Norstat Finland puhelinhaastatteluiden avulla.

Kuntaratingissa mitattujen kuntien asukastyytyväisyyden virhemarginaalit ovat keskimäärin 4,1 indeksipistettä suuntaansa. Tutkimusyhteenveto sekä listaus kaikista reitatuista 75 kunnasta on osoitteessa http://www.epsi-finland.org/report/kuntarating-2016/.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan yrityskummitoiminta yhdistyy

Tapani Kaarlas.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan yrityskummitoiminta yhdistää voimansa Suomen Yrityskummien aloitteesta. Varsinais-Suomen Yrityskummit ry:n nimi vaihtuu aluemuutoksen myötä Lounais-Suomen Yrityskummit ry:ksi.

Nuorisorangaistus uudistuu ensi vuoden alussa

Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lakimuutokset, joilla pyritään lisäämään nuorisorangaistuksen käyttöä, selkeyttämään sen asemaa seuraamusjärjestelmässä ja parantamaan rangaistuksen vaikuttavuutta. Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2027.

Littoistenjärven ympärijuoksu keräsi yli 200 juoksijaa

Kalle Linnasaari.

Littoistenjärven ympäri juostiin 21. toukokuuta. Pari päivää aikaisemmin LC Littoisen klubilaiset kiersivät reitin ja merkitsivät sen värinauhoin. Samalla kerättiin reitin varrelta kaikenlaista rojua ja roskaa.

MLL:n Varsinais-Suomen piiri palkitsi Perheiden päivänä Rebin Khezrin ja Turun Sanomat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry on valinnut Perheiden päivän kiitoksen saajiksi 16-vuotiaan Rebin Khezrin sekä Turun Sanomat . Kansainvälisenä Perheiden päivänä 15. toukokuuta piirillä on ollut perinteenä kiittää tahoa, joka on tehnyt esimerkillistä työtä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Nyt kiitoksemme aikataulu vähän venyi, mutta nyt molemmat kiitokset on nyt luovutettu.

Maskussa torjutaan vieraslajeja mobiilipelin avulla – lupiinin ja jättipalsamin torjunta alkaa kesäkuussa

Lupiinintorjunta alkaa Maskussa maanantaina 1. kesäkuuta.

Maskussa voi tulevana kesänä ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Maskun kunnan järjestämään peliin osallistuville on jaossa yhteensä 2 000 euroa palkkioina.

Kesälomien siirtoa koskeva ehdotus lausuntokierrokselle

Opetusministeri on lähettänyt lausuntokierrokselle kesälomien siirtoa koskevan ehdotuksen. Lausuntoja voi antaa 3. heinäkuuta saakka.

Kadunrakennus katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Tiilentekijänkadulla juhannukseen asti

Kadunrakennustyö katkaisee Tiilentekijänkadulla moottoriajoneuvoliikenteeltä Itäisen Rantakadun risteyksen kohdalta. Kiertotie on opastettu kulkemaan Vilhonkadun ja Tervahovinkadun kautta.

Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa korjattava

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.

Myllypellon koulun peruskivi muurattiin Raisiossa

Peruskiven muurauksessa täytetään aikakapseli ja muurataan peruskivi.

Raision kaupungin Myllypellon koulun peruskiven muuraustilaisuutta vietettiin 22. toukokuuta. Vuonna 2028 valmistuvaan kouluun rakennetaan 5.–9.-luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat.

Paraisilla, Liedossa ja Nousiaisissa tehdään asfalttitöitä ensi viikolla

Päällystystöitä ja erilaisia päällystystä edeltäviä ja valmistelevia töitä tehdään viikolla 22 Varsinais-Suomessa Salossa, Paraisilla, Liedossa, Kemiössä ja Nousiaisissa. Vilkkaimmin liikennöidyt kohteet sijaitsevat ykköstiellä ja kymppitiellä sekä maantiellä 180.

Aivotulehdus epätodennäköinen syy pitkittyneisiin koronaoireisiin

Oikeanpuoleinen aivojen TSPO-PET-kuva näyttää kohonnutta glia-aktivaatiota talamuksessa, mantelitumakkeessa ja hippokampuksessa long-covid potilaalla, jolla voimakkaat uupumus-, ahdistus- ja masennusoireet ovat jatkuneet pitkään SARS-CoV-2-infektion jälkeen. Vasemmalla vastaava kuva tilanteessa, jossa oireet ovat lievemmät.

Uusi aivokuvantamistutkimus ei löytänyt pitkittyneistä koronataudin oireista kärsivien potilaiden aivoista laaja-alaista aivotulehdusta. Sen sijaan voimakkaimmat long covid-oireet olivat yhteydessä lisääntyneeseen aktivaatioon alueilla, jotka liittyvät mielialaan ja tunteisiin.

Raision kirjasto kiinni ensi keskiviikkona

Raision kaupunginkirjasto on poikkeuksellisesti kiinni keskiviikkona 27. toukokuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Kirjasto on auki normaalisti torstaista 28. toukokuuta lähtien. Raision museo Harkko on avoinna keskiviikkona normaalisti kello 10–18.

Veneilijät avaavat saariston veneilykauden viikonloppuna Naantalissa

Naantalin Venemessut järjestetään Vanhankaupungin vierasvenesatamassa. Messupäällikkö Jani Ollikainen ja Helsingin venemessujen myyntipäällikkö Risto Wuolle viimeistelevät messualuetta ennen avajaisia.

Perjantaina aukeavat Naantalin Venemessut kokoavat veneilyn harrastajat, saariston asukkaat ja mökkiläiset sekä venealan toimijat Naantalin Vanhankaupungin satamaan. Esillä on yli sata venettä ja runsasta ohjelmaa koko viikonlopun ajan.

Turun kaupunki hakee purkamislupaa tulipalossa vaurioituneelle hirsirakennukselle

Linnanpuistossa sijaitseva Perniön tupana tunnettu hirsirakennus tuhoutui osittain tuhopolton seurauksena viime syyskuussa. Rakennus on Turun kaupungin omistama.

Palokuntien SM-kilpailut järjestetään Turussa

Kilpailun pääpalkinto Jehumalja.

Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan lauantaina 23. toukokuuta Turussa. Kilpailun järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja tämänvuotisena yhteistyökumppanina Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Naisten itsemurhien määrä kääntynyt kasvuun

Alkoholi, huumeet ja itsemurhat ovat edelleen suurimmat syyt ennenaikaisiin kuolemiin Suomessa. Vuosittain menetetään noin 230 000 ennenaikaista elinvuotta, joista noin 170 000 olisi vältettävissä. Tämän arvioidaan maksavan Suomelle noin seitsemän miljardia euroa vuodessa.

Kulttuurijokilautta sai luvan

Havainnekuva kulttuurijokilautasta.

Rakentamis- ja lupalautakunta myönsi torstaina Aurajokeen WAM-museon edustalle tulevalle kulttuurijokilautalle rakentamisluvan. Töihin päästään vasta, kun rantamuuri on korjattu ensin.

Tuomaanpuiston peruskorjaus alkaa

Tuomaansillan kupeessa, Helsinginkadun ja Kasarmikadun välillä sijaitseva historiallinen Tuomaanpuisto peruskorjataan ja puiston leikkipaikka uudistetaan. Puiston vehreys ja hienot puut säilytetään.

Näköislehti

Urheilu

Viisi ikimuistoista Kupittaan derbyä

Derbyt ovat kovaa taistoa. Pallosta kamppailivat elokuussa 2020 Interin Timo Furuhom ja Rick Ketting sekä TPS:n Sami Rähmönen, Aldyir Hernandez ja Rasmus Holma.

Inter ja TPS kohtaavat 23. toukokuuta Veikkausliigaottelussa kuuden vuoden tauon jälkeen. Derbyjen paluun kunniaksi muistelemme aiempia ikimuistoisia derbyjä.

Lars Bryggman Turun Palloseuraan kahden vuoden sopimuksella

Lars Bryggman (kesk.) edusti vuosina 2022-25 Pelicansia. Hän juhlii lokakuussa 2023 maalia yhdessä Ryan Laschin ja Patrik Carlssonin kanssa.

Turun Palloseura on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggmanin kanssa. Kookas, 193-senttinen vasemmalta ampuva 33-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun Ruotsin SHL-seura Skellefteå AIK:sta, jossa hän teki päättyneellä kaudella runkosarjassa 47 ottelussa tehopisteet 10+11=21 sekä pudotuspeleissä 15 ottelussa tehot 5+4=9.

Puukkokatsomo: Pitkä tie maailmanmestareiksi

Leea Kaisti.

Palataan vielä toviksi salibandyn alle 19-vuotiaiden naisten MM-kisoihin, jotka päättyivät Suomen kultajuhliin. FBC Loiston ja TPS:n pelaajia oli kultajoukkueessa yhteensä seitsemän. Tuoreita maailmanmestareita ovat muun muassa Ella Virtanen , Leea Kaisti , Aada Honkuri , Minnea Kärki , Janella Järvinen , Neea Rinne ja Ella Holopainen .

Kristian Tuohilammesta väliaikainen Tuto Hockeyn toimitusjohtaja

Kristian Tuohilampi.

Tuto Hockey ja toimitusjohtaja Toni Arppe ovat purkaneet sopimuksensa. Arppe ehti olla Tuton toimitusjohtajana vain vajaan vuoden. Tuton väliaikaisena toimitusjohtajana toimii pitkään Tutoa kaukalon puolella edustanut Kristian Tuohilampi . Muutos liittyy Tuton omistajamuutoksiin.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.