Metsätalouden harjoittajan annettava arvonlisäveroilmoitus, jos on saanut metsätalouden tuloa
Metsätalouden harjoittajien on aikaisemmin täytynyt antaa vuosittain arvonlisäveroa koskeva kausiveroilmoitus, vaikka verokauden aikana ei olisi ollut liiketapahtumia lainkaan. Tästä eteenpäin arvonlisäveron veroilmoitusta ei tarvitse enää tällaisessa tilanteessa antaa.
Tammikuun alusta voimaan tulleen lain myötä metsätaloutta ainoana liiketoimintana harjoittavien ei tarvitse enää antaa metsätalouden arvonlisäveron veroilmoitusta, jos verovuodelta ei ole metsätalouden tuloa, vähennyksiä tai muita verotukseen vaikuttavia tietoja. Vastaavassa tilanteessa ei tarvitse myöskään antaa metsätalouden tuloveroilmoitusta.
Arvonlisäveron veroilmoitus täytyy kuitenkin antaa, jos tuloa on esimerkiksi maataloudesta tai pellonvuokraamisesta.
Arvonlisäveron veroilmoituksen voi antaa uudessa OmaVero-palvelussa. Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla. Yritykset ja kuolinpesät tarvitsevat kirjautumiseen erillisen Katso-tunnisteen. Myös tilitoimiston voi valtuuttaa tekemään ilmoituksen Katso-tunnisteella.
Verot voi maksaa OmaVerossa verkkomaksuna. Verkkomaksussa on valmiina tili- ja viitenumerotiedot. Jos veroja haluaa maksaa esimerkiksi verkkopankissa, maksutiedot löytyvät OmaVerosta kohdasta Verojen maksaminen.
OmaVero-palvelun lisäksi arvonlisäveron veroilmoituksen voi antaa sähköisesti Ilmoitin.fi:ssä. Ilmoitin.fi:ssä ei ole täytettäviä verkkolomakkeita, vaan palvelun kautta voi lähettää tiedonsiirtona ohjelmistojen, esimerkiksi taloushallinto-ohjelmien tuottamia tiedostoja.
Jos jättää veroilmoituksen paperilomakkeella, on muistettava käyttää vuoden 2017 oma-aloitteisten verojen veroilmoitusta myös aikaisempien vuosien oma-aloitteisten verojen ilmoittamiseen ja tietojen korjaamiseen. Oikean lomakkeen käyttö on tärkeää, jotta tiedot lomakkeita optisesti luettaessa kohdentuvat oikein. Lomakkeen nimi on muuttunut, mutta numero on säilynyt ennallaan.
Arvonlisäveroilmoitukset vuodelta 2017 ja sen jälkeisiltä vuosilta on uuden lain myötä annettava sähköisesti. Veroilmoituksen voi antaa paperilomakkeella ainoastaan erityisestä syystä, esimerkiksi jos paikkakunnalla ei ole toimivaa Internet-yhteyttä.
Arvonlisäverovelvollisten rekisteriin kuuluvien täytyy 1. helmikuuta alkaen ilmoittaa sähköisesti myös tilinumerotiedot. Puuttuvan tilinumeron ja tilinumeromuutoksen voi ilmoittaa OmaVerossa. Uudistuksen tavoitteena on ehkäistä identiteettivarkauksia.














