Tekniset ongelmat varjostivat syksyn kirjoituskokeiluja
– Sähköisistä ylioppilaskirjoituksista jäi hyvä kuva. Suhtauduin niihin ennakkoluulottomasti. Kokeen tekeminen sujuikin hyvin, kertoo maantiedon kirjoittanut Turun Lyseon lukion abiturientti Anna Uusihärkälä.
Raision lukiossa opiskeleva Suvi Karru on samoilla linjoilla.
– Kirjoitukset olivat kiva kokemus. Aineistot tuntuivat selkeämmiltä ja muokkaaminen oli helpompaa, kertoo Karru.
Osa abeista kuitenkin kritisoi kirjoituksissa käytettyä Abitti-ohjelmaa aineistojen runsaudesta sekä kirjoitusten teknisiä ongelmia.
– Sähköisissä kirjoituksissa aineisto oli soveltavampi kuin olin etukäteen ajatellut. Tämä teki kokonaisuudesta sekavan, pohtii Raision lukion abi Elisa Hakkarainen.
– Lukiossamme lähes kaikilla tuli teknisiä ongelmia kirjoitusten aikana ja koneiden käynnistäminen oli vaikeaa monilla käyttöjärjestelmillä. Tämä lisäsi stressiä siinä tilanteessa, kertoo Lyseon lukiossa filosofian kirjoittanut Onni Aho.
Opettajille kirjoitusten muuttuminen sähköisiksi toi myös lisähaasteita. Kirjoitussalien rakentaminen tarkoituksenmukaisiksi vaati paljon työtä ja kokeiden valvonta hankaloitui.
– Materiaalit olivat selkeämpiä mutta runsaampia entiseen verrattuna. Ylioppilastutkintolautakunnan ohjeistukset tehtävätyypeistä tulivat liian myöhään, mainitsee Raision lukion biologian ja maantieteen lehtori Anssi Määttänen.
Raision lukiossa tietotekniikkaa ja matematiikkaa opettavanVille Pöntisen mukaan kirjoitukset menivät tekniseltä kannalta hyvin.
– Koulussamme vain parilta oppilaalta sammui kone pari kertaa, Pöntinen kertoo.
Sähköisiin kirjoituksiin osallistuneet abit eivät ehtineet perehtyä Abitti-ohjelmaan kunnolla.
– Abitti-ympäristön olisi pitänyt olla valmis jo aloittaessamme lukion. Olisimme voineet harjoitella oikeanlaisia tehtävätyyppejä ja tekniikoita, painottaa Uusihärkälä.
Lukion opetussuunnitelma uudistui syksyllä ja sen myötä tulevat abit saavat paremmat valmiudet sähköisiin kirjoituksiin.
– He ovat harjaantuneempia käyttämään ja soveltamaan Abitti-ympäristöä sähköisissä kirjoituksissa, pohtii Turun Lyseon lukion biologian ja maantieteen lehtori Ilse Pajunen.