Joka toinen harrastanut seksiä autossa

Kesäiset paikat, kuten teltta, ranta, auto ja puisto ovat yllättävän yleisiä paikkoja harrastaa seksiä. Lähes puolet suomalaisista on harrastanut seksiä teltassa ja yli puolet autossa. Verkkokauppa Kaalimato.com tutki suomalaisten asenteita ja käyttäytymistä liittyen seksuaalisuuteen ja seksivälineisiin.

Suomalaisista 75 prosenttia on harrastanut seksiä muualla kuin kotonaan. Joka toinen suomalainen on tehnyt sen autossa. Lähes puolet suomalaisista on rakastellut teltassa ja yli 60-vuotiaista näin on tehnyt kaksi kolmasosaa. Suomalaisista 38 prosenttia kertoo harrastaneensa seksiä rannalla, ja joka neljäs on ryhtynyt hommiin puistossa.

– Kodin ulkopuolella, kuten luonnon helmassa rakastelu tuo seksiin lisää jännitystä, ja kiinnijäämisen pelko voi tehdä siitä kiihottavampaa. Toisaalta seksiä on luonnollista harrastaa silloin, kun siihen tulee sopiva tilaisuus. Varsinkin autossa vietämme aikaa suhteellisen paljon. Kesäaikaan ollaan rannalla muutenkin pienissä vaatteissa ja lomalla rentoutuneina, mikä saattaa virittää ajatukset seksiin, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

– Nuoret usein jakavat kotinsa muiden kanssa, joten auto ja teltta ovat yksityisyytensä puolesta oivia paikkoja rakasteluun. Nyt jo keski-iän ylittäneiden nuoruudessa retkeily ja metsässä liikkuminen olivat hyvin suosittua ajanvietettä, mikä voi selittää heidän telttaan liittyvät seksikokemuksensa, hän jatkaa.

Vaikka suomalaiset uskaltavat ulkosallekin, on yleisin paikka rakasteluun kuitenkin oma makuuhuone. Vastaajista 97 prosenttia valitsi makuuhuoneen yleisimmäksi tai toiseksi yleisimmäksi paikaksi harrastaa seksiä. Toiseksi suosituin paikka kotona sekstailuun on olohuone. Seuraavaksi mieluiten suomalaiset innostuvat seksiin kylpyhuoneessa, saunassa ja keittiössä.

Vastaajista 48 prosenttia kertoo ostaneensa seksivälineen itselleen, parisuhteeseen tai lahjaksi jollekulle toiselle. Joka kolmas suomalaisnainen on ostanut seksivälineen itselleen, kun taas miehet ostavat seksivälineitä selkeästi harvemmin itselleen kuin lahjaksi jollekulle toiselle tai parisuhteeseen. Seksivälineen ostaneista suomalaisista 60 prosenttia kertoo ostaneensa seksivälineensä verkkokaupasta.

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan tutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internetpaneelissa toukokuussa 2016. Kyselyyn vastasi 1 187 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista ja lähtöotos on kansallisesti edustava. Kyselytutkimuksen suunnitteli ja analysoi Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy. Tutustu tarkemmin tutkimukseen Kaalimato.comin verkkosivuilla.

Asuntokauppalakiin ehdotetut muutokset lausuntokierrokselle

Asuntokauppalakiin esitetään useita muutoksia, joilla voitaisiin vahvistaa ostajien ja taloyhtiöiden suojaa sekä vähentää epäselvyyksiä lain tulkinnassa. Lisäksi asuntojen markkinointiin ja ostajalle annettaviin tietoihin liittyvää sääntelyä ehdotetaan kokonaisuudessaan uudistettavaksi.

Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta

Uudessa tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oletko nähnyt häntä? – poliisi pyytää havaintoja Varissuolla kadonneesta miehestä

Kasvokuva kadonneesta.

Poliisin tiedossa on, että mies on ollut Varissuolla aamupäivällä 4. helmikuuta. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja.

Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua

Bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.

Perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan pykälän muuttamisen valmistelu etenee

Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen ohjausryhmä katsoo, että perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan kymmenennen pykälän muuttamista koskeva valmistelu voi edetä hallituksen esitykseksi.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia juomapakkausta

Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia pantillista pulloa ja tölkkiä. Maakuntien kärjessä tapahtui muutos, kun Etelä-Savo ohitti Lapin ja nousi Suomen aktiivisimmaksi palauttajamaakunnaksi. Keskimäärin jokainen suomalainen palautti vuoden aikana noin 423 juomapakkausta – hieman yli yhden päivässä.

Kirjalansalmen vanhan sillan pylonit purettu uutta menetelmää hyödyntämällä

Kirjalansalmen vanhaa siltaa on purettu vaiheittain aloittaen sillan päällysrakenteista. Viimeiset purettavat teräsosat olivat rannoilla sijainneet pylonit. Alkuperäistä purkumenetelmää jalostamalla pylonit saatiin kaadettua hallitusti, eikä räjäytyksiä tarvittu.

Virtuaalielämysten V-Room avautuu Myllyyn

V-Room on virtuaalielämyksiä tarjoava keskus, jossa moderni virtuaalitodellisuusteknologia yhdistyy liikkuviin laitteisiin ja immersiivisiin kokemuksiin. Elämykset saavat käyttäjän uppoutumaan niin, että ne tuntuvat koko kehossa ja vievät käyttäjän hetkeksi toiseen todellisuuteen.

Uusi virtuaalielämysten keskus V-Room avaa ovensa Raision Kauppakeskus Myllyssä 1. huhtikuuta. V-Room tuo Suomeen uudenlaisia virtuaalitodellisuuselämyksiä, joissa virtuaalimaailma ja fyysinen liike yhdistyvät.

Turun pormestari Piia Elo tapaa Lontoossa kansainvälistä mediaa ja kulttuurivaikuttajia

Musiikkitalo Fuugaa esitellään tällä viikolla kansainvälisesti, kun pormestari Piia Elo (sd.) osallistuu 19. maaliskuuta Lontoossa Suomen suurlähetystössä järjestettävään tilaisuuteen.

Työkyvyttömyyseläkeriski puolet pienempi ahdistuneisuudessa kuin masennuksessa pitkän sairauspoissaolon jälkeen

Sairausperuste sairauspäivärahan alkamiselle vuonna 2020 ja seuraavan neljän vuoden aikana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuudet. Kuvasta näkee, että ahdistuneisuushäiriöön perustuva sairauspäiväraha ei johda erityisen usein eläkkeeseen verrattuna muihin mielenterveyden häiriöihin.

Vaikka ahdistuneisuushäiriöt ovat yleistyneet rajusti sairauspäivärahan perusteena, niihin liittyvä riski siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle on Kelan tuoreen tutkimuksen mukaan huomattavasti pienempi kuin masennuksessa. Muita, vielä heikosti tunnettuja riskejä voi kuitenkin olla.

Kaerlan vanhaan päiväkotiin murtauduttu

Kaerlan vanhaan päiväkotikiinteistöön osoitteessa Kaerlantie 16 on murtauduttu. Kiinteistöön murtautuneet ovat päässeet käsiksi henkilötietoja sisältäviin materiaaleihin. Käytöstä poistetun päiväkodin tyhjentäminen oli kesken.

Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata

Tullilaskuri on Tullin suosittu palvelu nettitilaajille.

Tullin suosittu Tullilaskuri -palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.

THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia

Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.

Kannattaako vielä vaihtaa kesärenkaita?

Renkaiden vaihtoa ei vielä suositella. Takatalvi voi yllättää.

Eteläisessä Suomessa kevät on edennyt tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti, ja monin paikoin lumet ovat jo sulaneet. Säätiedotusten mukaan kevät on tällä hetkellä noin kuukauden tavanomaista edellä. Lämmin sää on saanut osan autoilijoista harkitsemaan talvirenkaiden vaihtamista kesärenkaisiin tavallista aikaisemmin. POP Vakuutus muistuttaa kuitenkin, että liian aikainen renkaanvaihto voi lisätä onnettomuusriskiä.

Hiljainen kansansairaus jää usein huomaamatta

Krooninen munuaistauti on yleinen sairaus, joka jää monilla tunnistamatta. Varhainen toteaminen ja oikea-aikainen hoito voivat hidastaa sairauden etenemistä merkittävästi ja ehkäistä vakavia liitännäissairauksia. Tyks Munuaiskeskus kutsuu kaikki kiinnostuneet kuulemaan ajankohtaista tietoa kroonisesta munuaistaudista ja sen hoitovaihtoehdoista yleisötilaisuuteen Turun pääkirjastoon tiistaina 24. maaliskuuta kello 16–17.

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa Business Finlandilta viime vuonna

Business Finlandin viime vuonna myöntämä rahoitus oli 1 097 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrää kasvatti erityisesti kertaluonteinen investointiavustus suurille puhtaan siirtymän investoinneille, jota myönnettiin 312 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa.

Taidetaivallus näyttää saaristoa lasten silmin Naantalin keskustan näyteikkunoissa

Naantalin varhaiskasvatuksen ja paikallisten yritysten järjestämä vuosittainen Taidetaivallus-tapahtuma tuo jälleen päiväkoti-ikäisten lasten tekemät askartelu- ja piirrostyöt koristamaan keskustan näyteikkunoita. Ensimmäisestä Taidetaivalluksesta on jo kymmenen vuotta.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.