Turun yliopiston kuoro esiintyy viimeistä kertaa Mikko Sidoroffin johdolla
Turun yliopiston kuoro esiintyy lauantaina 28. toukokuuta Turun yliopiston päärakennuksella. Konsertti on viimeinen, jonka johtaa kuoron pitkäaikainen taiteellinen johtaja Mikko Sidoroff. Sidoroff muuttaa syksyllä Saksaan. Sidoroff myös säveltää kuoromusiikkia ja johtaa Helsingissä Wiipurilaisen osakunnan laulajia sekä kamarikuoro Krysostomosta.
Sidoroffin seuraajaksi on valittu Sibelius-akatemiasta valmistuva kuoronjohtaja Elisa Huovinen. Huovinen aloittaa Turun yliopiston kuoron taiteellisena johtajana syksyllä.
Kuoro esittää teoksia muun muassa Britteniltä, Brahmsilta, Rautavaaralta ja Kuulalta. Mukana on myös uusia sovituksia perinteikkäistä kappaleista kuten Merzi Rajalan groovaava sovitus Suvivirrestä.
Turun yliopiston kuoro on noin 70 laulajan sekakuoro, joka on perustettu vuonna 1987. Kuoro on niittänyt mainetta kansainvälisissä kuorokilpailuissa ja konsertoi säännöllisesti myös ulkomailla. Toukokuun alussa kuoro kävi konsertoimassa Berliinissä.