Turun Riento rakentaa kivijalkaa nuorella joukkueella
Turun Riennon koripalloilijoilla on edessään uusi aika. Kahden vuoden piipahdus naisten SM-sarjassa päättyi viime keväänä. Alkavalla kaudella Riento hakee edustusjoukkueensa toimintaan vauhtia ykkösdivisioonasta.
– Me olemme sellaisessa vaiheessa, että nyt tehdään töitä. Nyt ei hehkuteta liiganoususta. Se aika tulee paljon myöhemmin. Nyt täytyy tehdä pelaajia, luonnehtii Riennon edustusjoukkueen päävalmentaja Lars Ekström.
Viime vuodesta lähes koko joukkue on uusiutunut. Ykkösdivisioonassa Riento pelaakin varsin nuorella joukkueella. Myös penkin takana on muutoksia tapahtunut, kun Jukka Valpola lähti hakemaan uusia tuulia Kaarinan Urasta. Ekström oli viime vuonna Riennon juniorivalmennuspäällikkö ja A-junioreiden valmentaja. Tänä vuonna työsarkaan kuuluu myös Riennon edustusjoukkue.
– Meillä on 18 pelaajaa ringissä. Suuri osa porukasta pelaa sekä A-junioreissa että edustuksessa. Ykkösdivisioonassa on muutama aikuinen ja paljon A-junioreita. Tarkoitus on kierrättää pelaajia paljon. Varsinkin kokeneemmilla A-junioreilla on nyt hyvä mahdollisuus näyttää osaamistaan aikuisten peleissä, Ekström toteaa.
Vaikka pari viime kautta Riento pelasikin naisten SM-sarja, toiminta suuressa kuvassa on polkenut hieman paikallaan. Aiempaa alemmasta sarjatasosta huolimatta nyt vihreäpaitaisessa leirissä on vahva usko siihen, että edessä on valoisampi tulevaisuus.
– Seura kokonaisuutena on aika hyvässä tilanteessa. Muutama vuosi sitten oli se tilanne, että koko seurassa oli viisi valmentajaa. Nyt jokaisessa juniori-ikäluokassa on useampi valmentaja, joita koulutetaan ja joilla on halu kehittyä valmentajina, Ekström pohtii.
Ensi kaudeksi Riennosta lähtee viisi nuorten maajoukkueessakin pelannutta (Marika Korpinen, Riikka Kivinen, Milla Ekström, Sanni Salonen ja Noora Rummukainen) ulkomaille stipendien turvin. Massaa on kuitenkin tulossa junioreista.
– Pienempiin junioreihin mahtuu lisääkin porukkaa, mutta vanhemmissa junioreissa tilanne pelaajamassaan suhteen on oikein hyvä. B- ja C-ikäisissä on vajaa 50 pelaajaa ja A-junioreita on tällä hetkellä kolmattakymmenettä.
Nuoria pelaajia vilisevälle Riennolle Ekström pitää ykkösdivisioonaa erinomaisena paikkana kehittyä. Ykkösdivisioonassa vastaan asettuu monia samanlaisessa rakennusvaiheessa olevia joukkueita.
– Kilpailu tulee olemaan kovaa sarjassa. Jos vaikka meiltä alkaa joku pelaaja sitten tekemään 25 pistettä per peli, aika äkkiä pääsee lainalle kokeilemaan liigavauhtia. Alkukaudesta tulokset voivat mennä aika vuoristorataakin, Ekström povaa.



















