Turun konservatorion 50-vuotissarjan toisessa urkukonsertissa esiintyy Markku Hietaharju
Turun konservatorion 50-vuotisjuhlinta saa finaalinsa toukokuussa kolmen urkukonsertin sarjassa Turun tuomiokirkossa. Urkusarjan toisessa illassa esiintyy urkutaiteilija Markku Hietaharju sunnuntaina 19. toukokuuta kello 18. Hietaharjun ohjelman keskeinen teos on Louis Viernen kuudes sinfonia, op. 59. Teos edustaa ranskalaista urkusinfonioiden perinnettä. Konsertin muita teoksia ovat Mendelssohnin toinen sonaatti c-molli, Franckin Pastoraali ja Alainin kaksi koraalia.
Hietaharju suoritti urkujensoiton A-tutkinnon Sibelius-Akatemiassa vuonna 1986 ja antoi ensikonserttinsa seuraavana vuonna Helsingin Tuomiokirkossa. Hän on täydentänyt opintojaan lukuisilla mestarikursseilla Suomessa ja ulkomailla. Hietaharju opiskeli vuosina 1988–90 Lyypekin musiikkikorkeakoulussa professori Martin Haselböckin johdolla ja suoritti opintojensa päätteeksi Konzertexamen-tutkinnon.
Hietaharju on esiintynyt kotimaan lisäksi useasti Skandinaviassa, Keski-Euroopassa Baltian maissa sekä Venäjällä. Hän on saavuttanut palkintosijoja kansainvälisissä urkukilpailuissa.
Valtion taiteilija-apurahan hän on saanut vuosina 1997, 2001 ja 2002. Hietaharju on Turun tuomiokirkon urkuri ja urkujensoiton opettaja Sibelius-Akatemiassa.













