Siitä on reilut kolme vuotta, kun isäni kuoli. Mies meni yliajalla. Syöpälääkäri lupasi puoli vuotta, mutta isä sinnitteli kaksi. Viimeiset hengenvedot hän sai Karinakodissa. Se oli minulle ensimmäinen kokemus saattohoidosta. Yksikön henkilökunta oli rautaisen ammattitaitoista ja upeaa. Jäi kaunis ja lämmin muisto niin kohtalonsa hyväksyneelle isälle, kuin meille jälkeen jääneillekin.

Ihailin isäni suhtautumista vääjäämättömään. Hän ei valitellut kohtaloaan, ei surkutellut. Hän ehti yliajalla vielä täyttää saavuttamattomana pitämänsä 80 vuoden iän sekä juhlia vanhimman lapsenlapsensa ylioppilaaksi pääsyä.

Minä järjestelin isän omaishoitajana käytännön asioita. Isän elämän keskeisin asiakirja – AB-luokan ajokortti – otettiin häneltä pois jo hyvissä ajoin sairauksien vuoksi.

Se oli kova paikka hänelle, vaikka hän ei autoa enää kyennytkään ajamaan. Ajokortin myötä hänen sisältään revittiin pois identiteetin keskeinen rakennuspalanen.

Ehdotin isälle, että pitäisikö ajokortin tilalle hankkia henkilökortti, jotta olisi edes jokin henkilötodistus. Kun oli tulossa eduskuntavaalitkin. Ja eikö sitä tarvita kuoleman jälkeenkin asioiden järjestelyssä, yritin.

Isäni katsoi minua alta kulmien, happamasti. ”Jos eivät osaa ilman papereita kuoppaan panna, niin jättäkööt s-tana reunalle!”.

Asiasta ei enää keskusteltu. Eikä henkkareita hankittu.

Olen vienyt isäni haudalle kynttilän hautakiven lyhtyluukkuun juhlapyhinä. Kesäksi kiven eteen on istutettu narsisseja ja myöhemmin ruusuja. Pari viikkoa sitten haudalle aseteltiin talven ajaksi suuri vihervalkoinen callona.

Isänpäivän alla kuulin, että se oli varastettu. Joku oli kulkenut haudan ohitse ja poiminut sen mukaansa. Ehkä istuttanut oman isänsä haudalle tai pihalleen. Eikä haudalta varastaminen kuuleman mukaan ole edes harvinaista, vaan yleinen ilmiö.

Millainen ihminen varastaa haudalta? Mitä tällaisen ihmisen päässä liikkuu? Kuinka hyvin hän nukkuu yönsä?

Millä mielin hän katselee pihallaan kasvavaa, vainaalta varastettua callonaa?

Isäni ainakin kommentoisi tähän jotakin täydellisen julkaisukelvotonta.

Teemu P. Peltola