Virta: Oikeusvaltio murenee, jos rikosten uhrit joutuvat odottamaan oikeutta vuosia – syyttäjälaitoksen leikkaukset pysäytettävä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Orpon hallitusta turvaamaan syyttäjälaitoksen toimintaedellytykset ja pysäyttämään oikeudenhoidon ruuhkautumisen. Virran mukaan oikeusvaltion puolustaminen ei voi jäädä juhlapuheisiin, jos kansalaisten mahdollisuus saada oikeutta kohtuullisessa ajassa murenee.
– Oikeusvaltio ei ole vain sitä, että meillä on riippumattomat tuomioistuimet ja laissa turvatut oikeudet. Oikeusvaltio tarkoittaa myös sitä, että rikokset tutkitaan, syytteet käsitellään ja ihmiset saavat asiansa ratkaistuksi kohtuullisessa ajassa. Jos rikoksen uhri tai rikoksesta epäilty joutuu odottamaan oikeutta vuosikausia, oikeusturva ei toteudu niin kuin sen pitäisi, Virta sanoo tiedotteessa.
Syyttäjälaitoksen tilanne on jo nyt vakava. Hallituksen omassa vuoden 2027 talousarvioesityksessä keskimääräiseksi syyteharkinta-ajaksi on kirjattu 5,6 kuukautta, kun vuonna 2025 se oli 2,7 kuukautta. Samalla avoimien asioiden määrän arvioidaan kasvavan noin 28 000:sta yli 45 000:een.
– Pysäyttävintä on, ettei tämä tule hallitukselle yllätyksenä. Hallituksen omista papereista käy ilmi, että oikeuden odottamisesta on tulossa entistä pidempi prosessi. Silti syyttäjälaitoksen henkilöstöä uhkaavat merkittävät vähennykset. Millainen oikeusvaltio hyväksyy sen, että ihmiset joutuvat odottamaan yhä pidempään saadakseen oikeutta?
Virta nostaa erityisesti esiin naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan uhrien aseman. Suomessa on jo pitkään ollut vakavia ongelmia naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnassa. Oikeusprosessien pitkittyminen voi entisestään vaikeuttaa uhrien mahdollisuuksia toipua kokemastaan ja päästä elämässään eteenpäin.
– Miettikää naista, joka on viimein uskaltanut ilmoittaa häneen kohdistuneesta väkivallasta. Tai seksuaalirikoksen uhria, joka yrittää selviytyä kokemastaan. Mitä tarkoittaa, jos oikeusprosessin päättymistä joutuu odottamaan vuosia? Me emme voi samaan aikaan puhua vakavasti naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisesta ja hyväksyä sitä, että oikeusjärjestelmän toimintakykyä heikennetään, Virta painottaa.
Virta kertoo saaneensa suoraan syyttäjältä huolestuneen yhteydenoton Etelä-Suomen tilanteesta. Yhteydenoton mukaan henkilöstöä uhkaa jopa 17 prosentin vähennys, ja jo ensi vuodelle sovittuja oikeudenkäyntejä jouduttaisiin perumaan ja siirtämään muille syyttäjille, joiden kalenterit ovat paikoin täynnä vuoteen 2028 saakka.
– Jokaisen rikosasian takana on ihmisiä, joiden elämä voi olla vuosia epävarmuudessa. Oikeusprosessin pitkittyminen on raskasta uhreille, mutta myös rikoksesta epäiltyjen oikeusturva edellyttää asian käsittelyä ilman aiheetonta viivytystä. Kun käsittelyajat venyvät, myös todistajien muistikuvat voivat heikentyä ja rikoksia voi vanhentua. Pahimmillaan oikeus jää kokonaan toteutumatta, Virta sanoo ja viittaa Helsingin Sanomien 9.10. julkaistuun uutiseen, jonka mukaan sovittuja oikeuden istuntoja joudutaan perumaan, syyteharkinnat venyvät ja jopa rikosepäilyjä voi päästä vanhenemaan.
Virran mukaan huolestuttavaa on myös oikeudenhoidon ammattilaisten jaksaminen. Jo valmiiksi kuormittuneilta syyttäjiltä ei voida loputtomasti edellyttää venymistä.
– Suomalainen oikeusvaltio seisoo niiden ammattilaisten varassa, jotka tekevät joka päivä työtä oikeuden toteutumiseksi. Heiltä ei voida vaatia mahdottomia. Jos vähennämme jo valmiiksi ylikuormittunutta henkilöstöä, vaarannamme samalla oikeusprosessien laadun, kohtuullisen keston ja osaavien ammattilaisten pysymisen alalla.
Virta vaatii hallitusta perumaan oikeudenhoitoon kohdistuvat leikkaukset ja turvaamaan riittävän, pitkäjänteisen rahoituksen koko rikosprosessiketjulle.
– Oikeusturva ei saa riippua siitä, kuinka ruuhkainen syyttäjän työpöytä sattuu olemaan. Eikä oikeusvaltio voi olla vain niiden etuoikeus, joilla on varaa ja voimia odottaa vuosikausia. Oikeuden on toteuduttava kaikille, myös käytännössä. Se on yksi suomalaisen yhteiskunnan tärkeimmistä lupauksista, eikä sitä saa murentaa lyhytnäköisillä säästöillä, Virta päättää.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















