Ulkomaalaiset jättävät maksamatta 70 prosenttia pysäköintivirhemaksuistaan
Ulkomaalaiset jättävät maksamatta noin 70 prosenttia Suomessa saamistaan pysäköintivirhemaksuista. Otanta on viideltä viime vuodelta. Pääkaupunkiseudulla osuus on 72 prosenttia.
Viiden viime vuoden aikana ulkomaalaiset jättivät maksamatta pysäköintisakkoja Suomeen yhteensä yli 3,62 miljoonan euron arvosta. Tilastot ovat Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Oulusta, Turusta ja Joensuusta.
Kyse on käytännössä siitä, että ulkomaalaiset käyttävät ilmaiseksi sellaista, josta suomalaiset joutuvat maksamaan.
Maksamatta jäävä summa eivät ole vain pysäköintivirhemaksut, vaan myös alun perin maksamatta jätetyt pysäköintimaksut.
Kaupunkien välillä on merkittäviä eroja. Vantaalla 78 prosenttia ulkomaisille ajoneuvoille määrätyistä pysäköintivirhemaksuista jää avoimiksi. Espoossa osuus oli 76 prosenttia, Helsingissä 69 prosenttia.
Ulkomaalaiset jättävät maksamatta noin 70 prosenttia Suomessa saamistaan pysäköintivirhemaksuista. Pääkaupunkiseudulla osuus on 72 prosenttia. Tilasto on edellisiltä viiden vuodelta, kaupunkien hallinnoimilta alueilta.
Viiden viime vuoden aikana ulkomaalaiset jättivät maksamatta pysäköintisakkoja julkishallinnolle yhteensä yli 3,62 miljoonan euron arvosta. Keskimäärin vuosittain Suomen kaupungeilta jää saamatta yli 725 000 euroa.
– Raha, joka suomalaiselta julkiselta taloudelta jää saamatta, on merkittävä. Maksamatta jäävä summa eivät ole vain pysäköintivirhemaksut, vaan myös alun perin maksamatta jätetyt pysäköintimaksut. Niistähän virhemaksu aiheutuu, EasyParkin maajohtaja Sanna Tiilikainen toteaa.
– Kyse on käytännössä siitä, että ulkomaalaiset käyttävät ilmaiseksi sellaista, josta suomalaiset joutuvat maksamaan. Tilanne on eriarvoistava. Ja ongelma on yleismaailmallinen. Koko Euroopassa tämä on tavanomaista, Tiilikainen lisää.
Tiedot selviävät kaupunkien tilastoista. Tilastot ovat Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Oulusta, Turusta ja Joensuusta.
Ulkomaalaisten maksamatta jättämät pysäköintivirhemaksut kaupungeittain 2021–25
Helsinki: 1 951 482 euroa
Espoo: 542 643 euroa
Vantaa: 788 223 euroa
Oulu: 66 825 euroa
Turku: 245 630 euroa
Joensuu: 29 464 euroa
Ulkomaalaisten maksamatta jättämät pysäköintivirhemaksut kaupungeittain 2026
Helsinki: 136 880 euroa
Espoo: 32 622 euroa
Vantaa: 40 362 euroa
Oulu: 5 775 euroa
Joensuu: 2 706 euroa
Selkeästi eniten rahaa jää saamatta Suomen kaupungeista Helsingiltä. Helsingissä ulkomaalaiset jättivät liki kaksi miljoonaa euroa edellisten viiden vuoden aikana maksamatta. Viime vuonna Helsinki jäi paitsi noin 368 000 eurosta.
– Helsinki kärsii parkkimaksujen välttelystä eniten, koska pääkaupungissa vierailee paljon turisteja ja ennen kaikkea Helsingissä on selkeästi eniten ulkomaalaisia autoilijoita, Tiilikainen kommentoi.
– Julkisen talouden kärsiminen on konkreettista, sillä katujen ja julkisen pysäköintitilan ylläpitäminen ei ole ilmaista. Vaikka pysäköintitilan käyttömaksut jäävät saamatta, kulut on joka tapauksessa katettava.
Valtiorajat ylittävä liikenne kasvaa
Ulkomaalaisten autoilijoiden on mahdollista luistaa pysäköintimaksuista ja -virhemaksuista, koska ajoneuvojen rekisteröinti ja pysäköinninvalvonta ovat kansallisia järjestelmiä. Rekisteritietojen saatavuus, maiden erilaiset käytännöt sekä perinnästä syntyvät kustannukset vaikuttavat siihen, saadaanko maksu lopulta perittyä.
Pysäköintimaksamisen digitalisoituminen mahdollistaa jo ylikansallisen ongelman poistamisen. EasyPark-mobiilisovellus toimii sellaisenaan lähes kaikissa Euroopan maissa.
Euroopan unionissa on tunnistettu yleiseurooppalainen haaste valtion rajat ylittävän pysäköintimaksuperinnän suhteen. EU:ssa on perustettu työryhmä etsimään ratkaisuja. EasyPark edistää asiaa aktiivisesti, toimien työryhmän puheenjohtajana.
Kunnallisten pysäköintivirhemaksujen määrääminen ja periminen kuuluu kuntien ja viranomaisten oikeuksiin.
– Digikehityksen tulee helpottaa sekä sääntöjen noudattamista että sen valvontaa. Valtiorajat ylittävä liikenne lisääntyy. Myös järjestelmien täytyy pysyä kehityksessä mukana. Euroopassa tarvitaan toimivia ja yhdenmukaisia käytäntöjä tilanteisiin, joissa maksu jää suorittamatta ja ajoneuvo on rekisteröity toiseen maahan, Tiilikainen kertoo.
Vantaalla noin neljä maksua viidestä jäi avoimeksi
Kaupunkien välillä on merkittäviä eroja. Vantaalla ulkomaan rekisterissä oleville ajoneuvoille suunnatuista pysäköintivirhemaksuista jää maksamatta 78 prosenttia. Espoossa maksuista jäi avoimeksi 76 prosenttia ja Helsingissä 69 prosenttia. Oulussa 69 prosenttia, Joensuussa euroina mitattuna 61 prosenttia ja Turussa 58 prosenttia.
Pelkästään viime vuonna ulkomaalaisilta jäi maksamatta kuudessa kaupungissa yhteensä yli 590 000 euroa. Helsingin osuus oli 367 608 euroa. Vantaalla summa oli viime vuonna 95 702 euroa, Espoossa 57 988 euroa, Turussa 50 050 euroa, Oulussa 16 280 euroa ja Joensuussa 5 720 euroa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















