Fuuga avaa ovensa 26. lokakuuta kello 10
Musiikkitalo Fuuga avautuu 26. lokakuuta kello 10.
– Uusi talo, jossa on loputtomasti mahdollisuuksia musiikille ja yhteistyölle, yhdellä Turun parhaista paikoista. Maailmanluokan akustiikka on houkutellut Fuugaan kansainvälistä ohjelmistoa ja lipunostajia on jo yli 15 maasta. Syksyn lipuista yli 80 prosenttia on myyty. Tiloja on kyselty tapahtumille vuoteen 2031 asti. Olemme ylittäneet omat odotuksemme jo tässä vaiheessa, kun lähtölaskenta avaukseen on alkanut, kertoo musiikkitalon johtaja Samppa Rinne tiedotteessa.
Turun pormestari Piia Elo (sd.), Kulttuuriranta Oy:n hallituksen puheenjohtaja Petja Raaska (sd.) ja Fuugan lapsiyleisön edustaja leikkaavat avajaisissa nauhan Turun filharmonisen orkesterin (TFO) fanfaarien saattelemana. Avajaisseremonian jälkeen musiikkitalon ovet ovat avoinna kaikille ja Fuugan yleisötiloihin ja ravintoloihin pääsee tutustumaan vapaasti kello 20:een asti.
Avajaispäivän 26.10. ohjelma:
Avajaisseremonia sisäänkäynnillä klo 10
Katutason ravintola Frida ja viinibaari Fino katolla palvelevat klo 10–20
Aurajoki-näkymää pääsee ihailemaan näköalaterassilta klo 10–20
Kulttuurirannan lippumyymälä on avoinna klo 11–18
Turun filharmonisen orkesterin pienyhtyeiden konsertteja ja taiteilijatapaamisia lämpiössä tasatunnein klo 11–16
Musiikin uusi aika Turussa -keskustelutilaisuus lämpiössä klo 17
TFO:n pienyhtyeen iltakonsertti lämpiössä klo 19–19.30
Avajaispäivän kaikki ohjelma on maksutonta ja yleisötiloihin on esteetön pääsy.
Turun musiikkitalo Fuuga avautuu 26.10.–22.11. kestävällä avajaisfestivaalilla, jonka aikana kaiken musiikin kotia esitellään maksuttomilla kurkistuskierroksilla, joihin ilmoittautuminen alkaa Fuugan verkkosivuilla 19. lokakuuta. Fuugan soiviin saleihin pääsee tutustumaan maksuttomissa tapahtumissa ja maksullisissa konserteissa. Lisätietoa avajaisfestivaalin tapahtumista löytää osoitteesta www.musiikkitalofuuga.fi/avajaisfestivaalit.
Fuugan kansainvälisyys näkyy sekä ohjelmistossa että lippunsa jo hankkineessa yleisössä. Tarjontaa löytyy erikokoisille kukkaroille ja musiikki soi Konserttisalissa ja Ateljeessa genrestä riippumatta. Kiinnostus Fuugaa kohtaa ja lippujen kysyntä on ylittänyt kaikki odotukset. Suurin osa syksyn lipuista on jo myyty.
Turun filharmonisella orkesterilla on ensimmäiset konsertit uudessa kotisalissa 12.–14. marraskuuta. Loppuunmyytyjen konserttien kapellimestarina on John Storgårds ja solistina Karita Mattila. Konserttisaliin pääsee kurkistamaan maksutta ainakin avajaisviikonlopun yleisökierroksilla 31. lokakuuta ja 1. marraskuuta.
Moneen muuntuva 350-paikkainen Ateljee-sali on koti eri genren konserteille ja poikkitaiteellisille tuotannoille. Siellä koetaan avajaisfestivaalin aikaan Pesson ja F:n keikat 20. marraskuuta sekä improvisoitu ooppera, jonka esittävät 21. marraskuuta Key Ensemble & Improa! -ryhmä.
Kulttuurirannan minimessut Fuugassa 2. marraskuuta antaa mahdollisuuden tutustua TFO:n, Turun kaupunginteatterin ja WAM:n tarjontaan, Turun kaupungin muita senioreille suunnattuja vapaa-ajanpalveluita unohtamatta.
Avajaisfestivaalien aikaan tarjolla on TFO:n maksuttomat Vauvojen musiikkitreffit ja Filharmoninen Junioriklubi Ateljeessa 29. lokakuuta, koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlakonsertti 7. marraskuuta, Muumit pyrstötähteä etsimässä -konsertti 15. marraskuuta, sekä rap-artisti Päkän Pullomeri-levynjulkaisukeikka Ateljeessa 31. lokakuuta. Se on ikärajaton, kuten lähtökohtaisesti muutkin Fuugan konsertit.
Kovassa nosteessa oleva laulaja ja säveltäjä Michael Mayo on yksi sukupolvensa johtavista nykyvokalisteista. Mayon kausi UMO Helsinki Jazz Orchestran päävierailijana käynnistyy Ateljeessa 13. marraskuuta. Ruotsalaislaulaja Viktoria Tolstoy saapuu Turkuun luottopianistinsa Jacob Karlzonin seurassa soittamaan Who we are -konsertin Ateljeessa 19. marraskuuta.
TFO:n vieraina Konserttisalissa nähdään useita kansainvälisiä tähtiä, kuten maailman tunnetuimpiin viulisteihin lukeutuva Leila Josefowicz sekä kapellimestarit Anja Bihlmaier ja Gilbert Varga. Turun musiikkijuhlat tuo vappuna 2027 Turkuun yhden kansainvälisen klassisen musiikkikentän seuratuimmista tapahtumista, kun Berliner Philharmoniker esiintyy Konserttisalissa 1. toukokuuta järjestettävässä Europakonzertissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















