Nuorille suunnatun kampanjan viesti koskee myös aikuisia – jätä rata rauhaan
Väyläviraston kampanja muistuttaa erityisesti nuoria jättämään radan rauhaan. Sen sanoma koskee kuitenkin kaikenikäisiä: juna ei voi väistää raiteilla olevaa ihmistä. Rata-alueella luvattomasti liikkuva ottaa aina hengenvaarallisen riskin.
Väyläviraston Jätä rata rauhaan -kampanja muistuttaa, että minkäänlainen oleskelu rautatiellä tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole sallittua. Radalle meneminen, junan katolle kiipeäminen tai esineiden radalle asettaminen on sekä hengenvaarallista että laitonta. Rautatien saa ylittää vain sallituista paikoista kuten tasoristeyksestä.
Törmäyksessä junan kanssa ihminen on aina häviäjä. Juna on hiljainen ja sen pysähtymismatka on useista sadoista metreistä jopa yli kilometriin. Junat eivät myöskään aina kulje tutun aikataulun mukaisesti. Rataverkolla liikkuu matkustajajunien lisäksi paljon muutakin liikennettä, kuten tavarajunia ja ratatyökoneita.
Turvaetäisyys radasta on useita metrejä, koska liikkuvan junan aiheuttama ilmavirta voi helposti kaataa radan lähellä olevan ihmisen. Liikkuvien junien lisäksi rata-alueella piilee näkymätön vaara eli sähkö. Sähköradan jännite on jopa sata kertaa suurempi kuin kodin pistorasiassa, ja ajolankojen sähkö voi vahingoittaa helposti kauempaakin.
Oman hengen vaarantamisen lisäksi luvattomalla liikkumisella rautateillä voi olla vakavia seurauksia junamatkustajien turvallisuudelle sekä junakaluston ja liikenneinfran kunnolle. Asiattomasta radalla oleskelusta tehdään aina ilmoitus hätäkeskukseen tai poliisille, riippumatta siitä, sattuuko vahinkoa tai aiheuttaako häiriöitä rataliikenteeseen.
Viime vuonna ensiesiintymisensä saanutta kampanjaa siivittää musiikkivideo, jonka tähtenä esiintyy räppäri Riski. Erityisesti nuorille miehille ja pojille suunnattu kampanja on saanut positiivisen vastaanoton. Tänä vuonna mukaan kampanjaan tulivat mukaan myös sosiaalisen median vaikuttajat.
”Ne tuskin halus pahaa kellekään, mut halpa hupi muuttu kalliiks, ku joku joutu maksaan hengellään”, räppää Riski musiikkivideolla. Jokainen voi omalla toiminnallaan huolehtia turvallisuudesta raiteilla. Rata-alueella luvattomasti liikkuva ottaa aina hengenvaarallisen riskin.
– Vaikka kampanjamme on suunnattu nuorille, sen sanoma koskee ihan kaikkia. Samalla tavoin myös vaikkapa aikuinen koiranulkoiluttaja ottaa radan yli oikaistessaan tai junien välistä puikkelehtiessaan suuren riskin oman elämänsä kannalta ja on vaaraksi myös junaliikenteelle, muistuttaa Väyläviraston turvallisuusasiantuntija Kaisa-Elina Porras tiedotteessa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















