Aluehallitus päätti Varhan palveluverkosta
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) palveluverkon suunnitelma vuosille 2027–29 ja visio vuoteen 2037 saakka on hyväksytty. Aluehallituksen päätös säilyttää nykyistä sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkoa monin paikoin.
Aluehallitus päätti, että pääosa sote-pisteistä sekä suun terveydenhuollon palveluista jatkaa nykyisellään. Vuodeosastoja ei tässä vaiheessa lakkauteta.
Hyvinvointialueen lähtökohtana on, että asukkaat saavat laadukkaat ja vaikuttavat palvelut tarpeidensa mukaisesti. Samaan aikaan kun Varsinais-Suomen väestörakenne ja palvelutarve muuttuvat, palveluverkkoa on nykyisessä rahoitus- ja henkilöstön saatavuustilanteessa tarpeen myös uudistaa. Aluehallituksen mukaan esimerkiksi sote-pisteet ovat oleellinen osa palveluverkkoa.
Aluehallitus käsitteli palveluverkkoa kokouksessaan 12. lokakuuta. Aluehallituksen hyväksymät aineistot ovat luettavissa kokonaisuudessaan liitteistä:
Aluehallitus päätti, että ikääntyneiden kuntouttavan arviointitoiminnan vaikuttavuus arvioidaan. Lisäksi sairaalakapasiteettia sekä kuntouttavaa arviointitoimintaa tulee kehittää tästä saatavan tiedon ja väestön palvelutarpeen perusteella.
Aluehallitus edellyttää myös, että työikäisiä koskien palveluverkon visio valmistellaan uudelleen niin, että siinä otetaan huomioon sosiaalihuoltolain uudistus. Lisäksi työikäisten ns. kuntoutuskampusmalli konseptoidaan niin, että siinä kuvataan mallin tarkempi sisältö, tilavaatimukset ja kustannusvaikutukset.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















