Maahanmuuttovirasto: Kaikki turvapaikkahakemukset käsitellään EU:ssa yhteisten kriteerien mukaisesti

Julkisuudessa on käyty keskustelua venäläisten turvapaikkahakemuksista sekä Maahanmuuttoviraston niihin tekemistä päätöksistä ja niiden perusteista. Venäjän kansalaisten turvapaikkahakemusten käsittelyssä ei ole tapahtunut linjausmuutoksia, jotka ohjaisivat myönteisten ja kielteisten päätösten jakaumaa.

Maahanmuuttovirasto kertoo ratkaisevansa kaikki turvapaikkahakemukset yksilöllisesti hakijan kotimaasta riippumatta kansainvälisten pakolaisoikeudellisten standardien mukaan. EU:n asetukset, kansallinen lainsäädäntö ja hallinto-oikeuksien luoma oikeuskäytäntö määrittävät periaatteet viraston päätöksenteolle. Euroopan unionissa on kesäkuussa aloitettu soveltamaan uutta muuttoliike- ja turvapaikkasopimusta, jonka myötä turvapaikkahakemusten käsittelyssä siirrytään myös entistä yhtenäisempään järjestelmään.

– Euroopan unionissa on yhteiset kriteerit ja maatieto turvapaikkahakemusten käsittelyyn sekä hakijan esittämän näytön ja sen uskottavuuden arvioinnille. Tämä koskee niin Venäjän kansalaisia kuin muitakin hakijakansallisuuksia, oikeuspalveluiden johtaja Johanna Waal kertoo tiedotteessa.

Virasto käyttää siis venäläisten osalta samoja standardeja ja kriteereitä kuin muidenkin hakijakansallisuuksien kohdalla. Tähän sisältyy esimerkiksi se, millaiset teot katsotaan vainoksi tai perustelluksi vainon peloksi, miten hakijan esittämän näytön arviointi toteutetaan sekä miten turvapaikkatutkinnan näyttötaakka jakautuu hakijan ja viranomaisen välillä.

Venäjää koskeva maatieto on Maahanmuuttoviraston mukaan perusteellista, ajantasaista ja jatkuvasti päivittyvää. Virasto seuraa säännöllisesti myös muiden EU-valtioiden päätösjakaumaa. Venäläisten saamien myönteisten turvapaikkapäätösten osuus Suomessa on lähellä eurooppalaista keskiarvoa, sijoittuen hieman sen yläpuolelle. Maahanmuuttoviraston soveltamisohjeet ja Venäjää koskeva maatieto ovat julkisesti saatavilla viraston verkkosivuilla.

Turvapaikan voi saada, jos hakijalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan vainotuksi hänen alkuperänsä, uskontonsa, kansallisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Lisäksi edellytetään, että hän ei voi pelkäämänsä vainon vuoksi turvautua kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa viranomaisten suojeluun.

Turvapaikanhakijan tulee tuoda itse esille omat henkilökohtaiset perusteet, jotka osoittavat, että hän on vaarassa joutua vainon kohteeksi kotimaassaan. Venäjän kohdalla turvapaikan myöntämisen näyttökynnys ei ylity vain sen perusteella, että maan viranomaisen tiedetään yleisesti olevan arvaamaton tai hakijan toiminta on yleisesti laitonta kyseisessä maassa.

– Esimerkiksi asevelvollisuus, sotaan joutuminen, seksuaalivähemmistään kuuluminen tai matalan profiilin oppositiotoiminta Venäjän kaltaisessa autoritäärisessä maassa ei itsessään ole kansainvälisen suojelun peruste. Turvapaikkaa varten kansainvälisen pakolaisoikeudellisen kynnyksen perustellulle pelolle tulee aina ylittyä, Waal kertoo.

Vain poikkeustapauksissa pelkkä viittaus valtion yleisiin oloihin tai johonkin ryhmään kuuluminen itsessään mahdollistaa turvapaikan myöntämisen. Esimerkki tällaisesta tilanteesta on Afganistan naisille ja tytöille. Venäjän kansalaisten osalta tällainen arviointikynnys ei maatiedon valossa ole ylittynyt Suomessa tai muissa EU:n jäsenvaltioissa. Tällöin on hakijan vastuulla osoittaa uskottavasti, että vaino tai perusteltu pelko vainosta on hänen tilanteessaan riittävän todennäköistä muunkin näytön perusteella.

Kun hakija on tuonut esille, millä perusteilla hänelle tulisi turvapaikka myöntää, Maahanmuuttovirasto arvioi onko hakija todellisessa ja perustellussa vaarassa joutua vainon tai vakavan haitan kohteeksi. Arvio perustuu muun muassa hakijan kertomukseen, esitettyyn selvitykseen ja ajantasaiseen monista eri kansainvälisistä lähteistä kerättyyn maatietoon.

– Ymmärrämme, että hakijan näkökulmasta näytön selvittäminen ja arviointi voi tuntua epäluottamuksen osoitukselta, mutta se on tärkeä osa turvapaikkapäätöksentekoa, Waal sanoo.

Viranomaisella ei ole myöskään mahdollisuutta myöntää turvapaikkaa esimerkiksi siksi, että se toimisi vastatoimena jonkin valtion tuomittavalle politiikalle tai tukitoimena kansalaisyhteiskuntatoimijoille, jos hakija ei muuten täytä pakolaisaseman myöntämisen edellytyksiä.

Hakijoiden oikeusturvaa varmistaa se, että kielteisen päätöksen voi saattaa riippumattoman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Tätä oikeutta hakijat käyttävät laajasti.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksen ja valitusastekäsittelyn välillä on voinut kulua pitkä aika. Joissakin tapauksissa hakijan tilanne on tällöin voinut muuttua viraston päätöksen jälkeen joko täysin hakijasta riippumattomista syistä esimerkiksi lähtömaan tilanteen muututtua tai hakijasta itsestään johtuen, esimerkiksi hänen aktivoiduttuaan näkyvällä ja julkisella tavalla poliittisesti.

– Turvapaikkapäätöksemme ovat pysyneet pääsääntöisesti muuttumattomina. Niitä on palautettu vuosittain vain noin viisi prosenttia kaikista valitetuista päätöksistä. Näistä valtaosa johtuu hakijan esittämistä uusista perusteista tai selvityksistä. Turvapaikkapäätöksemme vastaavat hyvin oikeuskäytäntöä ja EU-maiden keskimääräistä päätöskäytäntöä, Waal kertoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen

Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.

Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa

Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11. lokakuuta. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua

Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.

Pernon telakka juhlii viisikymppisiään

Turun telakka maaliskuussa 1976.

Turun telakka täyttää tänään 50 vuotta. Pernossa vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976. Telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen.

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Turkulainen ohjelmistoyritys voitti Vuoden joukkoliikenneteko 2026 -palkinnon

Jaakko Rintamäki Fintrafficista (vas.) sekä Jouni Pohjola ja Petri Konkka (Weasel Softwarelta). Takana vasemmalta HSL:n toimitusjohtaja Vesa Silfver ja Kotkan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen joukkoliikenneteon valintaraadista sekä Kari Ström ja Johanna Wallin eli Suomen Paikallisliikenneliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja.

Fintrafficille rakennettu Koontipalvelu on valittu Vuoden joukkoliikenneteoksi 2026. Palvelun teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen ohjelmistoyritys Weasel Software. Koontipalvelu kokoaa aiemmin satoihin eri rajapintoihin hajallaan ollutta joukkoliikennetietoa yhteen ja tekee siitä helpommin hyödynnettävää esimerkiksi reittioppaissa, matkustajainformaatiossa ja uusissa liikkumisen palveluissa.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa

Kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi.

Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta kello 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.

Wiklundin Prisma valmistuu lokakuun alkuun

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1. lokakuuta. Wiklundin uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin kymmenen miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen.

Kuluttajat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne vahvistunut

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.