Kesäkuussa hukkui 16 ihmistä

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median ja avoimien viranomaislähteiden perusteella keräämien ennakkotietojen mukaan kesäkuussa hukkui 16 ihmistä. Kuusi hukkumista tapahtui uinnin yhteydessä, kolme vesiliikenteessä ja seitsemässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ollut vielä selvillä.

Hukkuneista kymmenen oli miehiä ja kaksi naisia. Neljän hukkuneen sukupuoli ei ole tiedossa. Tammi–kesäkuun aikana Suomessa on hukkunut ennakkotietojen mukaan 39 ihmistä.

Kesäkuun hukkumiskuolemien lisäksi viranomaisten tietoon tuli yli 30 vaaratilannetta, joissa veden varaan joutunut ihminen pelastui omin avuin, sivullisten toiminnan tai pelastusviranomaisten toiminnan ansiosta.

– Kesäkuu osoitti jälleen, kuinka nopeasti tavallinen uinti-, veneily- tai rantahetki voi muuttua vakavaksi vaaratilanteeksi. Monessa tapauksessa ratkaisevaa oli, että joku huomasi tilanteen ajoissa, hälytti apua tai ryhtyi turvallisesti pelastustoimiin, kertoo SUH:n vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltunen tiedotteessa.

Kesäkuun läheltä piti -tilanteissa korostuivat veneily ja pienveneet, uiminen, laiturilta tai rannalta putoaminen sekä kanootti- ja SUP-onnettomuudet.

Vaikka hukkumiset ja pelastumiseen päättyneet vaaratilanteet eroavat lopputulokseltaan, niiden taustalla voi olla samoja riskitekijöitä. Vaaratilanne syntyy usein usean asian yhdistelmästä: oma toimintakyky heikkenee, olosuhteet yllättävät, turvallisuusväline puuttuu tai kukaan ei huomaa tilannetta riittävän nopeasti.

– Hukkuminen ei useinkaan ole yksi yksittäinen tapahtuma, vaan tapahtumaketju. Ketjuun voidaan vaikuttaa ennakoinnilla, turvallisilla valinnoilla ja muiden ihmisten valppaudella. Pelastusliivit, selvin päin toimiminen, yhdessä liikkuminen ja nopea avun hälyttäminen voivat ratkaista lopputuloksen, Hiltunen sanoo.

Hukkuvan tunnistaminen ei ole aina helppoa. Hädässä oleva pystyy harvoin huutamaan apua, sillä kaikki energia kuluu hengittämiseen ja pinnalla pysymiseen.

Hukkuva voi olla vedessä pystyasennossa ja näyttää siltä kuin hän yrittäisi kiivetä näkymättömiä tikkaita pitkin ylöspäin. Kädet saattavat käydä vain hetkellisesti vedenpinnan yläpuolella, tai tilanne voi näyttää ulkopuolisen silmin tavalliselta sukeltamiselta. Hukkuva voi myös pyörähtää vedessä hallitsemattomasti. Sairaskohtauksen saanut tai toimintakykynsä menettänyt ihminen voi vajota hiljaa pinnan alle.

– Yksi hyvä tapa varmistaa, onko joku hädässä vedessä, on kysyä, onko kaikki hyvin. Mikäli vastausta ei kuulu, on syytä ryhtyä toimeen. Ensimmäisenä on tärkeää hälyttää lisäapua ja tehdä pelastustilanne näkyväksi muille. Tämän jälkeen tulee rauhoitella uhria, etsiä jokin kelluttava apuväline mukaan ja lopuksi pelastaa uhri. Apuvälineen merkitystä ei voi korostaa liikaa, sillä hukkuvan suunta on usein ylöspäin ja ilman apuvälinettä lähestyessä hukkuva voi painaa pelastettavan myös pinnan alle, muistuttaa Hiltunen.

Hukkumiset ovat ehkäistävissä, kun muistetaan toimia oikein veden äärellä. Käytetään pelastusliivejä. Tunnistetaan omat ja läheisten terveysongelmat sekä toimintakyky. Huolehditaan, että lähellä on auttamiskykyinen henkilö, eikä mennä päihtyneenä veteen tai vesille. Lisäksi muistetaan olla varsinkin lasten kanssa läsnä ja valvoa rannalla pulikoivia lapsia riittävän lähellä, käsivarren mitan päässä.

– Vesiturvallisuus rakentuu ennen kaikkea ennakoivista päätöksistä. Vapaa-ajalla ihmiset toimivat usein rutiinien ja tilannevihjeiden ohjaamina. Jos pelastusliivit puetaan automaattisesti, uimaan lähdetään yhdessä ja lasten valvonnasta sovitaan etukäteen, turvallinen toiminta muuttuu tavaksi eikä vaadi jatkuvaa harkintaa. Turvallisuus syntyy pienistä päätöksistä, sanoo Hiltunen.

Viime vuoden kesäkuussa hukkui SUH ennakkotilastojen mukaan kahdeksan ihmistä. Tämän vuoden kesäkuussa hukkuneita oli 16, eli määrä kaksinkertaistui viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Tammi–kesäkuun kokonaismäärä on kuitenkin lähes samalla tasolla kuin viime vuonna. Vuoden 2026 ensimmäisen puoliskon aikana on hukkunut ennakkotietojen mukaan 39 ihmistä, kun vastaava määrä vuonna 2025 oli 40.

Tämän vuoden hukkuneista 20 on miehiä ja kolme naisia. Kuudessatoista tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.

Kesäkuun hukkumiskuolemista seitsemän tapahtui Etelä-Suomessa, neljä Itä-Suomessa, kolme Lounais-Suomessa, yksi Länsi- ja Sisä-Suomessa ja yksi Pohjois-Suomessa.

Ennakkotiedot perustuvat median ja avoimien viranomaislähteiden kautta kerättyihin tietoihin. SUH:n ennakkotiedot kerätään mediasta ja avoimista viranomaislähteistä. Nimensä mukaisesti ne ennakoivat kyseisen vuoden tilannetta ja tarjoavat arvokasta tietoa varhaisessa vaiheessa. Säännöllinen ennakkotilastointi ei ainoastaan mahdollista hukkumistapausten seurantaa reaaliajassa, vaan myös auttaa meitä kohdentamaan ennaltaehkäiseviä toimia tarkemmin. Viralliset tiedot hukkumisista julkaistaan Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoissa vasta lähes vuotta myöhemmin eli vuoden 2026 hukkuneiden määrä selviää loppuvuodesta 2027.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen

Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.

Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa

Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11. lokakuuta. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua

Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.

Pernon telakka juhlii viisikymppisiään

Turun telakka maaliskuussa 1976.

Turun telakka täyttää tänään 50 vuotta. Pernossa vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976. Telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen.

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Turkulainen ohjelmistoyritys voitti Vuoden joukkoliikenneteko 2026 -palkinnon

Jaakko Rintamäki Fintrafficista (vas.) sekä Jouni Pohjola ja Petri Konkka (Weasel Softwarelta). Takana vasemmalta HSL:n toimitusjohtaja Vesa Silfver ja Kotkan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen joukkoliikenneteon valintaraadista sekä Kari Ström ja Johanna Wallin eli Suomen Paikallisliikenneliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja.

Fintrafficille rakennettu Koontipalvelu on valittu Vuoden joukkoliikenneteoksi 2026. Palvelun teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen ohjelmistoyritys Weasel Software. Koontipalvelu kokoaa aiemmin satoihin eri rajapintoihin hajallaan ollutta joukkoliikennetietoa yhteen ja tekee siitä helpommin hyödynnettävää esimerkiksi reittioppaissa, matkustajainformaatiossa ja uusissa liikkumisen palveluissa.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa

Kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi.

Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta kello 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.

Wiklundin Prisma valmistuu lokakuun alkuun

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1. lokakuuta. Wiklundin uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin kymmenen miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen.

Kuluttajat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne vahvistunut

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.