Kevään toisessa korkeakoulujen yhteishaussa opiskelupaikka 58 900 hakijalle
Korkeakoulujen kevään toiseen yhteishakuun osallistui 149 000 hakijaa, joista opiskelupaikan sai 58 900 eli 40 prosenttia. Ammattikorkeakouluun pääsi 33 000 ja yliopistoon 25 900 hakijaa.
Korkeakoulujen syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin oli tarjolla yli 56 000 aloituspaikkaa. Aloituspaikkoja on nyt 1 000 enemmän kuin viime vuonna. Niiden lisääminen on osa hallitusohjelmaan perustuvaa koulutustason nostamisen toimenpidekokonaisuutta.
Toisen asteen tutkinnon suorittaneille tarjolla oleviin yliopistojen kandidaatin tai kandidaatin ja maisterin tutkintoon sekä ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin haki kevään toisessa yhteishaussa 129 900 hakijaa, joista hyväksyttiin 49 000. Hyväksytyistä 52 prosenttia sai opiskelupaikan todistuksen ja 42 prosenttia valintakokeen perusteella. Loput paikat täytettiin muilla valintatavoilla, esimerkiksi avoimen korkeakoulun opintojen perusteella.
Ammattikorkeakouluihin hyväksytyistä todistuksella valittiin 51 prosenttia ja valintakokeella 43 prosenttia. Yliopistoihin päässeistä valittiin todistuksella 55 prosenttia ja valintakokeella 42 prosenttia.
Opiskelupaikan saaneista 17 prosenttia eli 9 900 hyväksyttiin yliopistojen maisterikoulutuksiin tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin. Hakijoita näihin koulutuksiin oli 23 200.
Hakijat saavat tällä viikolla tiedon kevään toisen yhteishaun tuloksista. Opiskelupaikka tulee vastaanottaa viimeistään torstaina 9.7. kello 15. Tämä tapahtuu Opetushallituksen ylläpitämässä Oma Opintopolku -palvelussa. Varasijalta voi vielä tulla hyväksytyksi 4. elokuuta saakka.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














