Yrittäjät: Kesälomien siirto kannattaa
Suomen Yrittäjät tukee vahvasti opetusministerin ehdotusta koulujen kesälomien siirtämisestä. Yrittäjät olisi myös valmiita siirtämään lomia niin, että elokuu olisi kokonaisuudessaan kesäkuukausi. Tänään päättyy lausuntoaika opetusministerin muistiosta, jossa kesäloman alkua esitetään siirrettäväksi kahdella viikolla myöhemmäksi kesäkuulle ja syyslukukauden alkua elokuun puolivälin jälkeiseen aikaan. Yrittäjät pitää tätä kasvu- ja työllisyystoimena, joka helpottaa myös perheiden arkea.
– Tämä hyödyttäisi matkailua, josta kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti muille toimialoille, kuten kauppaan, ravintoloihin, tapahtumiin ja kuljetuksiin. Kasvupotentiaali ei rajoitu siis vain matkailuun, Suomen Yrittäjien asiantuntija Sanna Lempiäinen sanoo tiedotteessa.
Yrittäjien mukaan eurooppalaisempi lomarytmi vahvistaisi usean eri alan toimintaedellytyksiä viennistä lääketeollisuuteen.
– Elokuussa toimitusketjut ovat usein haastavia, koska muu Eurooppa on kiinni ja tätä ennen Suomi on ollut lomalla. Yhtenäisempi rytmi helpottaisi yritystemme logistiikkaa ja toimitusketjuja, Lempiäinen sanoo.
Opetusministeriö perustelee esitystä sillä, että kevätlukukausi kevenisi, ja perheillä olisi mahdollisuus viettää paremmin yhteistä aikaa. Yrittäjät yhtyy näihin tavoitteisiin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













