Raision keskustan tieremontin valmistelutyöt käyntiin ensi viikolla
Raision keskustan perusteellisesti uudistavan E18-tiehankkeen toteutus etenee vaiheittain. Tavoitteena on käynnistää ensimmäisen vaiheen rakennustyöt syyskuussa ja siirtyä toteutusvaiheeseen aiemmin, kuin hankkeessa on alun perin arvioitu.
Ensimmäisessä vaiheessa tehdään valmistelevia töitä, toteutetaan työnaikaisia liikennejärjestelyjä sekä aloitetaan hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluvien kohteiden rakentaminen käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa.
Ensimmäinen vaihe sisältää keskustan maantietunnelin rakentamisen, keskustan katujärjestelyt sekä Turun kehätien parantamisen valtatien 8 lounaispuolella. Lisäksi toteutetaan ensimmäisen vaiheen käyttöönoton kannalta välttämättömät johto- ja laitesiirrot sekä muut käyttöönottoa edellyttävät toimenpiteet, kuten Petterinpellontien yhteyden rakentaminen.
– Tavoitteena on päästä käynnistämään toteutusvaihe mahdollisimman pian. Kustannustason nousun vuoksi rakentaminen toteutetaan vaiheittain, kertoo hankkeen projektipäällikkö Mauri Mäkiaho Väyläviraston tiedotteessa.
Valmistelevat työt käynnistyvät Raision keskustassa ensi viikolla. Työt alkavat kiertotien rakentamisen valmisteluilla, ja niitä tehdään pääosin arkisin kello 7–20. Valmistelevien töiden vaikutuksista jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiin tiedotetaan tarkemmin ennen muutosten voimaantuloa. Työmaaliikenteen lisääntyessä alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta ja seuraamaan opasteita.
Tavoitteena on, että ensimmäinen vaihe valmistuu ja voidaan ottaa käyttöön vuonna 2030. Hankkeen myöhemmissä vaiheissa toteutetaan Turun kehätien ja valtatien 8 eritasoliittymän parantaminen sekä muut toisen vaiheen toimenpiteet. Vaiheistuksesta ja myöhempien vaiheiden aikataulusta tiedotetaan suunnitelmien täsmentyessä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















