Opiskelija-asuntotilanne Turussa muuta maata valoisampi
Korkeakoulujen yhteishaun lopulliset tulokset valmistuvat näinä päivinä. Osassa suosituimmista opiskelukaupungeista on pulaa opiskelijoille sopivista asunnoista, mutta vapailla markkinoilla asuntotilanteet eroavat merkittävästi kaupunkien välillä. Suosituimmista korkeakoulukaupungeista Turussa ja Jyväskylässä on nyt kaupunkien kokoon nähden eniten vapaana vuokrayksiöitä.
– Turussa ja Jyväskylässä näkyy vahva profiili opiskelukaupunkeina. Kummassakin on runsaasti pieniä asuntoja. Siksi niitä on myös hyvin vapaina vuokraajille, Oikotien johtaja Tiina Aalto-Fischer sanoo tiedotteessa.
Noin puolet korkeakouluopiskelijoista asuu Suomessa vapaan markkinan asunnoissa. Vapaan markkinan asuntoihin ei lukeudu opiskelija-asuntosäätiöiden tarjonta. Yksinasuminen on sekä uusien että jatkavien opiskelijoiden suosima asumismuoto. Tieto on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen kesäkuisesta analyysistä.
– Korkeakouluopintonsa aloittavat elokuussa noin 56 000 opiskelijaa. Heistä suuri osa tarvitsee uuden kodin muuttaessaan ennen lukuvuoden alkua. Esimerkiksi Tampereen, Turun ja Oulun yliopistojen uusista opiskelijoista selkeä valtaosa on viime vuosina tullut muilta paikkakunnilta, Aalto-Fischer kertoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













