Liedon keskusurheilukenttä avattiin, kunnostustyöt jatkuvat edelleen
Liedon kovia kokenut keskusurheilukenttä avattiin näyttävästi 29. kesäkuuta, kun Liedon Parma järjesti kentällä yleisurheilukisat. Yleisurheilun harjoittelupaikat ovat nyt auki seurojen ja kaupunkilaisten käyttöön. Jalkapallonurmi saadaan käyttöön loppukesästä.
Urheiluseuroilla on kentän ensisijainen käyttöoikeus, ja ajankohtainen varaustilanne löytyy kaupungin verkkosivuilta. Muina aikoina kentällä voi harjoitella omatoimisesti erityisesti juoksua ja pituushyppyä. Myös muut lajit onnistunut, jos mukana tuo omat välineet.
Kentän keskellä olevaa nurmialuetta kunnostetaan parhaillaan jalkapalloon sopivaksi. Tavoitteena on saada nurmi käyttökuntoon loppukesästä. Aikatauluun vaikuttavat kuitenkin kesän sääolosuhteet, ja tiedotamme kaupungin kanavissa, kun kentällä pääsee pelaamaan myös jalkapalloa.
Kenttä pääsi heti avajaispäivänään testiin, kun siellä kisattiin kymmenissä sarjoissa pikajuoksusta kuulantyöntöön. Kisaan osallistui myös Liedon Parmaa edustava, moninkertainen 400 metrin aitajuoksun SM-mitalisti, Tuomas Lehtonen.
-Oli pehmeä, mutta silti nopea rata. Treenivedoiksi 400 metrin aidat meni tosi nopeasti (50,93). Pehmeys on todella hyvä harjoitteluun eikä jalat ala kolottamaan, vaikka juoksisi paljonkin. Pinta vaikutti myös kestävältä, arvioi Lehtonen.
Keskusurheilukenttä on tarkoitettu ensisijaisesti harjoitteluun. Kentän kaksikerroksinen sandwich-rakenne vaimentaa iskuja ja vähentää loukkaantumisriskiä. Pinta on myös vettä läpäisemätön ja kestää hyvin vaihtelevia sääolosuhteita.
Kentän tekninen rakenne on laadukkaampi kuin alkuperäisessä urakassa. Liedon kaupunki sai vahingonkorvauksia alkuperäisestä virheellisestä urakkasuorituksesta keväällä 2026.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













