Rattijuopumus ollut rangaistavaa tasan sata vuotta
Rattijuopumus säädettiin rangaistavaksi Suomessa tasan sata vuotta sitten, eli 1. heinäkuuta 1926. Rangaistukset ovat muuttuneet vuosien saatossa, kuten myös ihmisten asenteet humalassa ajamista kohtaan, mutta päihtyneenä ajaminen on yhä vakava liikenneturvallisuusongelma, kerrotaan Liikenneturvan tiedotteessa.
Rattijuopumus on pysynyt yhteiskunnallisena ongelmana läpi autoliikenteen historian. Ensimmäinen rattijuopumustapaus merkittiin tilastoihin vuonna 1907, kun humaltunut autonkuljettaja törmäsi Helsingissä lyhtypylvääseen ja loukkaantui.
Tarkkaa promillerajaa ei aluksi ollut, vaan arvio perustui havaintoihin. Rangaistuksia rattijuopumuksesta kiristettiin, ja 1960-luvulla Suomen rangaistukset olivat jo länsimaiden ankarimpia. Tuolloin rattijuopumus olikin hyvin yleinen vankilatuomion syy.
Kiinteät promillerajat otettiin lainsäädännössä käyttöön 1977 ja samalla rangaistukset lievenivät. Perusmuotoisen rattijuopumuksen rajaksi asetettiin 0,5 promillea ja törkeän rattijuopumuksen rajaksi 1,5 promillea. Tänä päivänä törkeän rattijuopumuksen promilleraja on 1,2 promillea ja huumeilla on liikenteessä nollatoleranssi.
Sadan vuoden aikana rattijuopumuksen inhimilliset kustannukset ovat olleet suuret. Vielä 1990-luvun alussa vuosittain näissä onnettomuuksissa menehtyi yli 150 ihmistä. Rattijuopumusonnettomuuksissa menehtyneiden vuosittainen määrä on 2010-luvulta lähtien pysytellyt alle 60 henkilössä.
2000-luvulla rattijuopumuksen kuva on muuttunut monimuotoisemmaksi. Alkoholirattijuopumusten rinnalle ovat tulleet yhä vahvemmin huumeet ja päihteiden yhteiskäyttö liikenteessä.
– Rattijuopumus ei ole yksiselitteinen ilmiö. Osalle ihmisistä kyse on ajoterveyteen liittyvästä ongelmasta, eli päihderiippuvuudesta, johon tarvitaan hoitoa. Myös liikenneraittiutta edistäviä keinoja, kuten esimerkiksi alkolukon käyttöä, pitäisi Suomessa vahvistaa merkittävästi, toteaa Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Marja Pakarinen.
Asenteet rattijuopumusta kohtaan ovat tänä päivänä hyvin kielteisiä. Tähän on osaltaan vaikuttanut pitkäjänteinen valistustyö ja viestintä. Ensimmäiset liikenneraittiuskampanjat käynnistyivät jo 1950-luvun alussa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













