Joka kolmas varsinaissuomalainen yritys aikoo palkata lisää väkeä
Usean varovaisen vuoden jälkeen varsinaissuomalaiset yritykset aikovat viimeinkin kasvattaa työpaikkojen määrää loppuvuoden 2026 aikana. Tämä käy ilmi Turun kauppakamarin vuosittaisesta Varsinais-Suomen kilpailukyky -kyselystä, jossa kysytään muun muassa yritysten työllistämisaikeista ja työvoiman saatavuudesta. Kysely tehtiin kesäkuussa ja siihen vastasi 199 Turun kauppakamarin jäsenyritystä.
Viime vuonna vain hieman yli viidennes (22 %) vastanneista aikoi kasvattaa työpaikkojen määrää. Selvästi yli puolet vastaajista (56,3 %) perustelee arviotaan työpaikoista nimenomaan kysyntätilanteella.
– Meriteollisuuden erittäin positiivinen markkinatilanne mahdollistaa toimintojemme pitkäjänteisen kehittämisen ja panostukset uusiin liiketoimintoihin, kuten esimerkiksi raideliikenteeseen. Tämä näkyy myös henkilöstömäärän kasvuna sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Uusia tehtäviä syntyy monille osaamisalueille ja organisaatiotasoille, arvioi toimitusjohtaja Esa Saarinen Piikkio Works Oy:stä.
Työvoiman saatavuus näyttää vielä toistaiseksi kohtuullisen hyvältä. Lähes kolme neljästä (73,9 %) varsinaissuomalaisesta yrityksestä ilmoittaa, ettei heillä ole ongelmia saada työvoimaa. Kuitenkin edelleen 21,6 prosentilla on vaikeuksia löytää työntekijöitä. Avoimien vastausten perusteella erityisosaamista, ja varsinkin kokeneita työntekijöitä, on vaikea löytää useilla toimialoilla.
Varsinais-Suomen seudun työnhakijoiden osaaminen ja koulutustaso vastaavat vuosi vuodelta aina vain paremmin yritysten tarpeita. Tänä vuonna lähes kolme neljästä yrityksestä (72,9 %) ilmoittaa, että osaaminen ja koulutustaso vastaavat hyvin heidän tarpeitaan. Tarpeisiin sopimattomien hakijoiden osuus on laskenut viime vuosina tasaisesti ollen nyt 24,6 prosenttia.
Kesätyöt ja harjoittelupaikat kasvattavat tulevaisuuden osaajia
Tuoreen kyselyn avoimissa vastauksissa vastavalmistuneiden osaamista kritisoidaan usein, ja yritykset kertovat ottavansa itse yhä enemmän vastuuta koulutuksesta ja perehdytyksestä.
Kokemusta kartutetaan esimerkiksi kesätöissä, ja vastaajista 44,2 prosenttia on tarjonnut saman verran kesätyöpaikkoja kuin edellisvuonna. Kyselyyn vastanneista 16,8 prosenttia on kasvattanut kesätyöpaikkojen määrää ja 10,2 prosenttia vähentänyt viime vuoteen verrattuna.
– Piikkio Works tarjoaa kesätyöpaikkoja ja mahdollisuuksia opinnäytetöiden tekemiseen nyt ja tulevaisuudessa. Näemme tämän tärkeänä tapana tutustuttaa nuoria työelämään, ja samalla rakentaa yrityksen tulevaisuuden osaajapohjaa. Kesätyöt ja opinnäytetyöt tarjoavat arvokasta kokemusta nuorille sekä mahdollisuuden tunnistaa ja sitouttaa tulevaisuuden osaajia yritykseen jo varhaisessa vaiheessa, toteaa Saarinen.
– Turun kauppakamari kannusti talvella jäsenyrityksiä palkkaamaan harjoittelijoita ja kesätyöntekijöitä. Haaste otettiin reippaasti vastaan, ja moni yritys on tehty paljon asian eteen. Toivomme, että syksyllä harjoittelupaikkojen määrä jäsenistössämme kasvaisi edelleen, sanoo Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)












