Lounais-Suomeen tuli vesienhoidon rahoitusta – syksyllä aukeaa uusi haku
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen vesitalousosasto on myöntänyt kahdeksalle toimijalle yhteensä yli 700 000 eurolla avustusta vesien kestävään käyttöön sekä valuma-aluetyöhön. Avustuksilla parannetaan tulvasuojelua sekä suunnitellaan ja toteutetaan valuma-aluetoimenpiteitä eri puolilla Länsi-Suomea. Seuraava hakukierros käynnistyy 15. syyskuuta.
Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen rahoitusta saaneessa hankkeessa kartoitetaan ja suunnitellaan vesienhallinnan toimenpiteitä Rymättylän, Merimaskun, Piikkiönlahden ja Paimionlahden lähivaluma-alueilla.
Hankkeessa toteutetaan vesienhoidon toimenpiteitä, joilla vähennetään mereen päätyvää ravinne- ja kiintoainekuormitusta. Työn jatkuvuutta ja sidosryhmätyön kehittämistä edistetään toimijoiden ja maanomistajien neuvonnalla sekä vahvistamalla tiedonvaihtoa olemassa olevien verkostojen välillä.
– Koska vesiin liittyvät hankkeet ovat usein laaja-alaisia, ja ne vaativat hyvät lähtötiedot ja suunnitelmat sekä edellyttävät monenlaista yhteistyötä, uusien hankehakemusten valmistelu kannattaa aloittaa jo nyt, kannustaa Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen pohjoisen vesistöyksikön päällikkö Kim Klemola.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













