Taloyhtiöiden hoitovastikkeiden nousu hidastunut
Asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on edelleen hidastunut. Isossa osassa kaupunkeja kiinteistökustannusten nousu on ollut 2020-luvun alkua maltillisempaa, ja taloyhtiöt ovat onnistuneet muutenkin tasapainottamaan talouttaan. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöille kohdistetusta kyselystä, johon vastasi runsaat 4 800 vastaajaa toukokuussa 2026.
Kyselyn tuloksista nähdään, että taloyhtiöiden vastikekehitys on ollut maltillista tänä vuonna. Tänä vuonna 34 prosenttia vastaajista ilmoitti yhtiönsä hoitovastikkeen nousseen, kun osuus viime vuonna oli 44 prosenttia ja kaksi vuotta sitten 52 prosenttia.
Kymmenen suurimman kaupungin kerrostaloissa keskimääräinen hoitovastike on noussut noin 1,4 prosenttia, kun viime vuonna lukema oli 3,1 ja sitä ennen 4,3 prosenttia. Myös vastikerästien kehitys on kyselyn perusteella ollut viimeisen vuoden aikana hyvin maltillinen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













