Teattereihin on välillä lyöty laitosmaisuuden tai liikataiteellisuuden leima, kesäteattereiden ylle langetettu keveyden imago, puskateattereistakin puhutaan. Suomalaisen kesäteatterihistorian ylevä merkkipaalu on Tampereen Pyynikillä vuosina 1961–1970 esitetty Tuntematon sotilas. Sen sata esittäjää ja 350 000 katsojaa näyttivät mitä kesäteatteri voi olla kun sitä esitetään ja katsotaan sydänverellä.

Lähes joka paikkakunnalla toimii harrastajateatteri ja on jotakin perin suomalaista siinä, että jäyhäksi ja puhumattomaksi todettu kansa harrastaa kesäisin teatteria, istahtaa katsomoon tai esiintyy itse. Huikea juttu sekin, että kesäteattereiden lavoilta on sanottu löytyvän lähes minkä tahansa ammatin edustajia.

Kun Liedon Teatteri käynnisti kesäkautensa näytelmällä Aateliskalenteri, lavalle nousi auto- ja kuljetustekniikan insinööri – sittemmin alanvaihtaja, kasvatustieteen maisteri, draama- ja erityisopettaja Akseli Hakkarainen.

Näytelmässä hän on jäyhä ja viinaan menevä työväenluokan mies Toivo Kajander. Muissa rooleissaan Hakkarainen pääsee nöyristelemään aatelisperheen lakeija Fabian Fikusena ja ylvästelemään viinimestari Magnus Mannerstrålena.

– Olin kiinnostunut näyttelemisestä jo lukiossa, mutta päädyin opiskelemaan insinööriksi. Kymmenen vuotta sitten sydän kuitenkin vei toiseen suuntaan ja vaihdoin kasvatusalalle. Samalla löysin uudelleen myös teatterin. Alanvaihto oli ennen kaikkea tunnepäätös, enkä ole katunut sitä hetkeäkään, Hakkarainen kertoo.

Näyttelemisen lisäksi Hakkarainen on löytänyt tiensä muun muassa teatteritekniikan ja kameranäyttelemisen pariin. Päivätyön ohella tekemistä riittää, mutta monipuoliset projektit pitävät innostuksen yllä.

– Aateliskalenterin ensi-ilta on viides ensi-iltani tänä vuonna, kun lasketaan elokuvat ja teatteriesitykset, Hakkarainen toteaa. Harrastus on todella vienyt mukanaan.

Kesäteatterinäytökset esitetään suurimaksi osaksi harrastajavoimin, yleensä ulkona ja säässä kuin säässä. Niistä puuttuu pienten teatteritilojen intiimiys. Mitä harrastajanäyttelijä ajattelee, kun kuulee termin puskateatteri?

– Harrastajankin on opeteltava roolinsa, sisäistettävä se ja esitettävä uskottavasti. Ihmiset odottavat näkevänsä ja kokevansa tunteita ja heittäytymistä, hauskaa tai vakavaa, aina tosissaan tehtyä. Ehkä puskateatterilla tarkoitetaan sitä, ettei tekemisessä ole syvempää ajatusta, Hakkarainen tuumii.

Aateliskalenterin on ohjannut Turun taideakatemiasta ensi keväänä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi valmistuva Minerva Kallioniemi. Hän kuvailee puskateatteria termillä kotikutoisuus, eli kaikki tehdään talkoohengellä.

– Harrastajateattereissa tehdään itse ja soveltaen ja vaikka puhuttaisiin puskateatterista, ei sanan negatiiviseen klangiin ole syytä, Kallioniemi tuumii.

– Casting- tilaisuus oli tammikuussa ja kaikki mukaan valitut ovat harrastajia, monet ensikertalaisia. Teatteri on oikea paikka nauraa lähes mille vaan ja näin Aateliskalenterissa tehdään, Kallioniemi sanoo ja pitää harrastajanäyttelijöiden heittäytymiskykyä ihailtavana.

Merja Marjamäki