Lemmikkien käärmeenpuremia poikkeuksellisen paljon

Käärmeenpuremavahinkojen määrä kasvoi huhtikuussa reilulla kolmanneksella vuoden takaisesta, vaikka tapauksia sattui runsaasti myös alkukeväällä 2025. Koiranulkoiluttajien kannattaa olla nyt tarkkana etenkin aurinkoisissa, suojaisissa paikoissa.

Lemmikeille ja käärmeille on sattunut tänä keväänä runsaasti epätoivottuja kohtaamisia, selviää LähiTapiolan eläinvakuutuksen vahinkotiedoista. Käärmeenpuremavahinkojen määrä kasvoi huhtikuussa reilulla kolmanneksella viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, ja myös toukokuun alussa puremia sattui paljon.

Käärmeenpuremissa nähtiin viime vuonna piikki heti alkukeväästä, mutta nyt vahinkojen määrä on ollut tätäkin suurempi, sanoo LähiTapiolan korvausasiantuntija Anu Kostamo.

– Kuluva kevät näyttää poikkeuksellisen synkältä koirien kyynpuremien osalta. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyyt pyrkivät lähtökohtaisesti väistämään ja purevat vain, jos eivät ehdi esimerkiksi liian läheistä tuttavuutta tekevää koiraa pakoon. Nyt kannattaa silmäillä maastoa tavallista tarkemmin ja pitää koira lähellä taluttajaa etenkin aurinkoisissa, suojaisissa paikoissa. Jos kyy sattuu kohdalle, se kannattaa kiertää kauempaa.

Kyyt ovat vaihtolämpöisiä, ja niiden aktiivisuus lisääntyy lämpimällä säällä.

– Aurinkoiset kelit houkuttelevat myös ihmisiä ulkoilemaan, ja siten lemmikkien ja kyiden välisiä kohtaamisia sattuu enemmän. Pelkästään vappupäivänä, joka oli monin paikoin hyvin lämmin, puremavahinkoja sattui kymmeniä, Kostamo sanoo.

Lemmikkien käärmeenpuremavahinkoja sattui viime vuonna kokonaisuudessaan enemmän kuin vuonna 2024. Määrällisesti eniten vahinkoja sattui LähiTapiola Varsinais-Suomen toimialueella. Kaikkiin lemmikeille sattuviin vahinkoihin suhteutettuna käärmeenpuremat olivat yleisimpiä esimerkiksi itäisessä Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Kyyn pureman vakavuus riippuu siitä, mihin kohtaan käärme puree ja kuinka paljon myrkkyä se puremaansa vapauttaa. Pahimmillaan myrkytys voi aiheuttaa koiralle munuaisvaurion ja rytmihäiriöitä. Etenkin iäkkäämmillä ja perussairailla eläimillä jo pienempikin määrä myrkkyä voi aiheuttaa vakavia oireita. Purema voi olla myös myrkytön.

Pureman jälkeen on aina syytä hakeutua eläinlääkäriin, Kostamo korostaa.

– Vaikka tilannetta ei olisi itse nähnyt ja vain epäilee kyyn purreen koiraa, kannattaa reagoida nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Lemmikki on pidettävä mahdollisimman liikkumattomana ja mahdollisuuksien mukaan kannettava kotiin tai autolle, jotta käärmeen myrkky ei leviäisi. Lemmikille ei saa antaa tulehduskipulääkkeitä, koska tämä pahentaa mahdollista munuaisvauriota. Myöskään kyytablettia ei kannata antaa ilman eläinlääkärin ohjeita.

Monilla suurimmilla eläinlääkäriasemilla ja eläinsairaaloilla on vastamyrkkyä, joka neutralisoi kyyn myrkkyä ja vähentää myrkytyksen oireita. Vastamyrkkyä suositellaan annettavaksi vuorokauden sisällä puremasta. Tapauksesta riippuen nestehoito ja kivunlievityskin voivat riittää.

Vältä koiran kanssa lenkkeillessä paikkoja, joissa tiedät kyiden viihtyvän. Pidä maastoa silmällä ja kierrä kauempaa, jos kyykäärme sattuu kohdalle.

Jos kyy pääsee puremaan koiraa, pyri pitämään koira mahdollisimman liikkumattomana ja ota nopeasti yhteyttä eläinlääkäriin. Älä anna lemmikille tulehduskipulääkkeitä, vaikka puremakohta olisikin kipeä.

Jos ampiainen pistää koiraa esimerkiksi tassun alueelle, voi sille antaa yhden kyytabletin painon mukaan (1 tabletti / 10 kiloa). Jos eläin on saanut piston suun alueelle tai se saa pistosta allergisen reaktion, kyytabletin voi antaa ensiapuna ja ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tuore väitöstutkimus ehdottaa uutta menetelmää oikeustieteen binäärisen ajattelun haastamiseksi

Väitöskirjatutkija Juho Aallon kehittämä menetelmä voisi auttaa vaikutusarviointien tekemisessä esimerkiksi syrjinnän vastaisissa lakihankkeissa.

Taitojärjestön ruotsinkielisen toiminnan edistäminen Turun seudulla Taito Varsinais-Suomen vastuulle

Taito Varsinais-Suomi ry uusii sääntönsä ja laajentaa toimintakenttäänsä muun muassa Turunmaalle. Paraisilla toimivan taitoyhdistyksen Åbolands hantverk toiminta päättyy vuoden 2026 loppuun mennessä ja vastuu Taitojärjestön ruotsinkielisen käsi- ja taideteollisuuskulttuurin edistämisestä alueella siirtyy Taito Varsinais-Suomen vastuulle.

Vaasanpuistossa alkavat mittavat infranrakennustyöt

Vaasanpuiston infran rakentaminen alkaa ensi viikolla Linnakaupungissa, ja Ruissalontie katkaistaan liikenteeltä töiden ajaksi. Entiselle jätevedenpuhdistamon alueelle Tukholmankadun varteen on tulossa uutta asumista, ja nyt alueella käynnistyy katujen ja yleisten alueiden rakennusurakka. Infratyöt on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn 2028 mennessä, jolloin myös uusi monitoimitalo otetaan käyttöön.

Turun taidemuseo museokorttilaisten ykköskohde kesäisessä Turussa

Islantilaistaiteilija Eggert Pétursson.

Neljä Turun museokorttikohdetta nousi maan 30 suosituimman museokohteen joukkoon touko-elokuun käyntien määrässä mitattuna. Turun taidemuseo sijoittui listalla kahdenneksitoista, Ars Nova sijalle 24, Turun linna sijalle 25 ja Aboa Vetus sijalle 26. Myös Varsinais-Suomen maakuntalistalla Turku oli kärjessä: ykköspaikan vei Turun taidemuseo. Turun taidemuseon kesän päänäyttely oli Millefleurs , jossa esiteltiin Eggert Péturssonin suurikokoisia, Islannin kasvillisuutta kuvaavia maalauksia.

Hälytystehtävään ampaissut poliisiauto kolhi toista ajoneuvoa Turun keskustassa

Hälytysajoon lähtenyt poliisiauto kolhaisi eilen tiistaina iltapäivällä pysäköitynä ollutta autoa Turun keskustassa. Poliisipartio lähti tiistaina iltapäivällä kiireelliselle hälytystehtävälle Puutarhakadulta ja peruutti pysäköitynä olleen henkilöauton vasempaan takakulmaan.

Lounais-Suomen maaseutuhankkeita paalutettiin 2,8 miljoonalla eurolla

Naantali nousee esiin Lounais-Suomen maaseutuhankkeissa, joille on myönnetty Leader-rahoitusta tapahtumiin, talviliikuntaan, ruokayrittäjyyteen ja ympäristön kunnostamiseen. Touko-kesäkuun aikana Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja paikalliset Leader-ryhmät jakoivat yhteensä 2,8 miljoonaa euroa maaseudun kehittämiseen.

Viemärityö hidastaa liikennettä Hämeen valtatiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö hidastaa liikemmettttä Hämeen valtatie 130:n kohdalla 25. syyskuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä keskustan suuntaan ajettaessa. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Poliisi lopetti vaarallisen hirven Varissuolla

Lounais-Suomen poliisi sai eilen tiistaina iltapäivällä useita ilmoituksia hirvestä, joka liikkui taajama-alueella Varissuolla ja sen lähistöllä Turussa. Hirveä ei saatu ohjattua pois alueelta.

Tieteen lavalla liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla

Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuva musikaali kertoo kohtuuttomista kohtaloista ja elämänhalua kannattelevasta toivosta. Tieteen lavalla kysytään, olemmeko tietoisia oman aikamme sokeista pisteistä.

Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili -näytelmän teemoihin torstaina 24. syyskuuta kello 17 alkaen.

Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen

Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.

Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa

Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11. lokakuuta. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.