Lausteen koulu Paras paikka opettaa ja oppia 2026 -kilpailun voittajaksi

OAJ:n hallitus on valinnut Paras paikka opettaa ja oppia 2026 -kilpailun voittajaksi Lausteen koulun Turusta. Lausteen koulu on yhteisö, jossa viihtyvät sekä opiskelijat että henkilöstö.

Rehtori Marjaana Ylösen mukaan tunnustuksella on iso merkitys koko koulun opettajille, oppilaille ja koko Lausteen alueelle.

– Tunnustus on koko työyhteisön yhteinen onnistuminen. Ihanaa, että Lausteen monikulttuurisesta lähiöstä nousee hyviä uutisia, Ylönen sanoo tiedotteessa.

Lausteen koulussa opiskelee noin 270 oppilasta, joista 73 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Koulussa puhutaan yhteensä 30 eri kieltä, ja noin puolella oppilaista on jokin tuen tarve.

Ylösen mukaan koululla on erityisen suuri merkitys alueelle, jota kohtaan kohdistuu paljon ennakkoluuloja.

– Monet alueen peruspalvelut, kuten terveysasema, neuvola, pankit ja posti, ovat pitkälti hävinneet. Se mitä täällä on, on hyvää. Meillä on hyvä koulu, jossa on hyvä oppia, hän sanoo.

Koulussa panostetaan erityisesti suomen kielen oppimiseen ja lukemiseen innostamiseen.

Palkintoraadin puheenjohtaja Anna Renforsin mukaan Lausteen koulun valinnassa painottui ajankohtaisuus. Koulu edustaa nykyaikaista suomalaista koulua, jossa toimintaympäristö on monikulttuurinen.

– Lausteen koulussa monikulttuurisuutta ei nähdä haasteena vaan pedagogisena voimavarana ja lähtökohtana, Renfors sanoo.

Raati kiinnitti huomiota erityisesti henkilöstön ja oppijoiden tyytyväisyyteen. Lausteen koulu on sijoittunut työhyvinvoinnin osalta parhaaseen luokkaan tuoreessa Kunta10-kyselyssä.

Henkilöstön pysyvyys on suurta. Kaikki koulun opettajat ovat virassa perhevapaan sijaisia lukuun ottamatta. Määräaikaisia ei ole ketjutettu.

Valtaosa opettajista kokee saavansa tukea lähiesihenkilöltään, eikä koulussa ole havaittu syrjintää tai työpaikkakiusaamista.

Myös oppilaiden kokemukset ovat myönteisiä. Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan 93 prosenttia oppilaista kokee olonsa turvalliseksi koulussa ja 96 prosenttia on tyytyväisiä elämäänsä. Koulussa on ollut Turun alakouluista viime vuosina vähiten poissaoloja.

OAJ on järjestänyt Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -kilpailua vuodesta 1991. Viime vuonna kilpailu uudistettiin. Samalla kriteerejä tarkennettiin.

Sääntöuudistuksen myötä kilpailun taso nousi ja hakemuksia tuli enemmän. Tänä vuonna ehdotuksia palkinnon saajaksi tuli 29 määräaikaan 15. maaliskuuta mennessä.

Renforsin mukaan kilpailulla on tärkeä rooli opetus- ja kasvatusalan merkityksen huomioimisessa.

– Opetus- ja kasvatusalan ammattilaiset saavat harvoin tunnustusta työstään. Joka päivä tehdään paljon superarvokasta työtä, joka muuten jäisi vaille julkista huomiota, hän sanoo.

Tunnustuksen voi saada yksikkö, jossa viihtyvät sekä henkilöstö että oppijat, toimitaan osallistavasti, tasa-arvoisesti ja yhteisöllisesti, panostetaan perehdytykseen ja ohjaukseen, tuetaan työhyvinvointia eri elämäntilanteissa, annetaan mahdollisuus kehittää, kehittyä ja oppia sekä noudatetaan palvelussuhteen ehtoja.

Ehdotuksia palkinnon saajaksi voivat esittää OAJ:n valtakunnalliset piirit, opettajien ammattiyhdistykset, yksittäiset päiväkodit, koulut ja oppilaitokset, vanhempainyhdistykset, yksittäiset henkilöt tai yhteisöt, esimerkiksi huoltajat tai yhteistyökumppanit.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Seurakuntavaaliehdokkaiden määrä kasvoi Turussa ja Kaarinassa

Seurakuntavaaleihin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on asetettu ehdolle 399 ehdokasta, mikä on yli 40 enemmän kuin edellisissä seurakuntavaaleissa. Myös alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden osuus on kasvanut.

Tuore väitöstutkimus ehdottaa uutta menetelmää oikeustieteen binäärisen ajattelun haastamiseksi

Väitöskirjatutkija Juho Aallon kehittämä menetelmä voisi auttaa vaikutusarviointien tekemisessä esimerkiksi syrjinnän vastaisissa lakihankkeissa.

Taitojärjestön ruotsinkielisen toiminnan edistäminen Turun seudulla Taito Varsinais-Suomen vastuulle

Taito Varsinais-Suomi ry uusii sääntönsä ja laajentaa toimintakenttäänsä muun muassa Turunmaalle. Paraisilla toimivan taitoyhdistyksen Åbolands hantverk toiminta päättyy vuoden 2026 loppuun mennessä ja vastuu Taitojärjestön ruotsinkielisen käsi- ja taideteollisuuskulttuurin edistämisestä alueella siirtyy Taito Varsinais-Suomen vastuulle.

Vaasanpuistossa alkavat mittavat infranrakennustyöt

Vaasanpuiston infran rakentaminen alkaa ensi viikolla Linnakaupungissa, ja Ruissalontie katkaistaan liikenteeltä töiden ajaksi. Entiselle jätevedenpuhdistamon alueelle Tukholmankadun varteen on tulossa uutta asumista, ja nyt alueella käynnistyy katujen ja yleisten alueiden rakennusurakka. Infratyöt on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn 2028 mennessä, jolloin myös uusi monitoimitalo otetaan käyttöön.

Turun taidemuseo museokorttilaisten ykköskohde kesäisessä Turussa

Islantilaistaiteilija Eggert Pétursson.

Neljä Turun museokorttikohdetta nousi maan 30 suosituimman museokohteen joukkoon touko-elokuun käyntien määrässä mitattuna. Turun taidemuseo sijoittui listalla kahdenneksitoista, Ars Nova sijalle 24, Turun linna sijalle 25 ja Aboa Vetus sijalle 26. Myös Varsinais-Suomen maakuntalistalla Turku oli kärjessä: ykköspaikan vei Turun taidemuseo. Turun taidemuseon kesän päänäyttely oli Millefleurs , jossa esiteltiin Eggert Péturssonin suurikokoisia, Islannin kasvillisuutta kuvaavia maalauksia.

Hälytystehtävään ampaissut poliisiauto kolhi toista ajoneuvoa Turun keskustassa

Hälytysajoon lähtenyt poliisiauto kolhaisi eilen tiistaina iltapäivällä pysäköitynä ollutta autoa Turun keskustassa. Poliisipartio lähti tiistaina iltapäivällä kiireelliselle hälytystehtävälle Puutarhakadulta ja peruutti pysäköitynä olleen henkilöauton vasempaan takakulmaan.

Lounais-Suomen maaseutuhankkeita paalutettiin 2,8 miljoonalla eurolla

Naantali nousee esiin Lounais-Suomen maaseutuhankkeissa, joille on myönnetty Leader-rahoitusta tapahtumiin, talviliikuntaan, ruokayrittäjyyteen ja ympäristön kunnostamiseen. Touko-kesäkuun aikana Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja paikalliset Leader-ryhmät jakoivat yhteensä 2,8 miljoonaa euroa maaseudun kehittämiseen.

Viemärityö hidastaa liikennettä Hämeen valtatiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö hidastaa liikemmettttä Hämeen valtatie 130:n kohdalla 25. syyskuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä keskustan suuntaan ajettaessa. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Poliisi lopetti vaarallisen hirven Varissuolla

Lounais-Suomen poliisi sai eilen tiistaina iltapäivällä useita ilmoituksia hirvestä, joka liikkui taajama-alueella Varissuolla ja sen lähistöllä Turussa. Hirveä ei saatu ohjattua pois alueelta.

Tieteen lavalla liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla

Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuva musikaali kertoo kohtuuttomista kohtaloista ja elämänhalua kannattelevasta toivosta. Tieteen lavalla kysytään, olemmeko tietoisia oman aikamme sokeista pisteistä.

Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili -näytelmän teemoihin torstaina 24. syyskuuta kello 17 alkaen.

Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen

Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.

Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa

Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11. lokakuuta. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.