EVA: Yhä useampi katsoo Suomen menevän väärään suuntaan
Yli kaksi kolmesta suomalaisesta arvioi Suomen olevan menossa väärään suuntaan, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Vain 14 prosenttia suomalaisista katsoo asioiden olevan maassamme menossa oikeaan suuntaan, kun vääränä suuntaa pitää 69 prosenttia. Syksyyn verrattuna arviot oikeasta suunnasta ovat vähentyneet kuudella prosenttiyksiköllä.
Merkittävin muutos näkyy kokoomuksen äänestäjissä. Syksyllä vielä 62 prosenttia kokoomuksen kannattajista arvioi Suomen olevan menossa oikeaan suuntaan. Nyt tätä mieltä on enää kolmasosa (33 %) puolueen kannattajista. Perussuomalaisten äänestäjistä maan oikeaan suuntaan uskoo hieman suurempi osuus, 40 prosenttia.
Suurten oppositiopuolueiden äänestäjissä arviot väärästä suunnasta dominoivat. Vasemmistoliiton äänestäjistä 94 prosenttia, SDP:n äänestäjistä 87 prosenttia, vihreiden äänestäjistä 84 prosenttia ja keskustan äänestäjistä 67 prosenttia katsoo Suomen olevan menossa väärään suuntaan.
Tyytymättömyyden taustalla näkyvät etenkin työttömyys ja pienituloisiin kohdistuneet leikkaukset. Reilu puolet suomalaisista (52 %) arvioi, että tukien varassa elävien elämisen edellytyksiä on viime vuosina kurjistettu jo kohtuuttomasti. Eri mieltä on 28 prosenttia.
Selvä enemmistö suomalaisista (63 %) katsoo, ettei maamme poliittisilla päättäjillä ole todellista tahtoa työttömyyden alentamiseksi. Lisäksi kuusi kymmenestä (60 %) arvioi, että yhteiskuntarauha rikkoontuu ja maassamme alkaa syntyä levottomuutta, ellei kauan kestänyttä suurtyöttömyyttä saada pikaisesti alentumaan.
– Suomalaisten arvio maan suunnasta on synkentynyt selvästi. Hallituksen kannalta erityisen huomionarvoista on, että usko oikeaan suuntaan horjuu nyt myös kokoomuksen äänestäjissä. Työttömyys ja kokemus pienituloisten aseman kohtuuttomasta heikentämisestä näyttävät painavan vahvasti kansalaisten arvioita, toteaa analyysin kirjoittanut EVA:n toimituspäällikkö Sami Metelinen.
Tulokset perustuvat 2 045 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.3.–13.4. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pois lukien Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















