Raitiotie eteni kaupunginhallituksesta kaupunginvaltuuston päätettäväksi
Kaupunginhallitus hyväksyi maanataina raitiotien investointipäätöksen ja vaunuhankinnan etenemisen edellyttämän määrärahavarauksen sekä rakentamisvaiheen vuosien 2026–28 työt ennen valtion rahoituksen varmistumista.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että satamalta keskustan ja Kupittaan kautta Varissuolle kulkeva 12 kilometrin raitiotiehanke hanke toteutetaan Turun Raitiotieallianssin laatimien toteutussuunnitelman ja alustavien katusuunnitelmien mukaisesti enintään 465,2 miljoonalla eurolla maanrakennuskustannusindeksiin 8/2025 sidottuna.
Päätös raitiotien rakentamisesta esitetään ehdollisena sille, että rakentamiseen myönnetään valtionapu todennäköisesti seuraavan MAL-neuvottelukierroksen yhteydessä.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle joukkoliikennekäytävän eli Tuomiokirkkosillan peruskorjauksen sekä Aninkaistenkadun ja Uudenmaankadun rakentamista raitiotiehen varautuen sekä raitiotien jatkosuunnittelua. Päätettäväksi tulevat lisäksi joukkoliikennekäytävähankkeeseen liittyvät arkeologiset kaivaukset.
Kaupunginvaltuusto käsittelee raitiotien investointipäätöstä ja joukkoliikennekäytävän toteuttamista kokouksessaan 18. toukokuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















