Tuoreen tutkimuksen mukaan vakuutuskattavuuden valinnanvapaus YEL-järjestelmässä laskee maksettuja vakuusmaksuja, muttei vaikuta etuuksien käyttöön. Suuremmat YEL-maksut eivät lisää etuuksien käyttöä tavalla, joka kasvattaisi merkittävästi järjestelmän kustannuksia. Keskeinen haaste on järjestelmän mittava vuosittainen alijäämä.

Yrittäjän eläkevakuutuksessa (YEL) vakuutusmaksut ja sosiaalietuudet perustuvat yrittäjän ilmoittamaan YEL-työtuloon todellisten tulojen sijaan. Tämä on johtanut siihen, että yrittäjien vakuutusmaksut ja sosiaaliturvan taso ovat usein pieniä verrattuna heidän todellisiin tuloihinsa. Yrittäjien pienten vakuutusmaksujen takia YEL-järjestelmä on satoja miljoonia euroja alijäämäinen, ja valtion rahoitusvastuu yrittäjien eläkemenoista on tällä hetkellä noin kolmasosa.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT), Tampereen yliopiston ja Verotutkimuksen huippuyksikön tutkimuksessa tarkastellaan vuoden 2011 uudistusta, jossa YEL-järjestelmää laajennettiin koskemaan aiempaa suurempaa joukkoa yrittäjiä. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, miten siirtyminen YEL-järjestelmään vaikutti yrittäjien ilmoittamiin työtuloihin sekä selvittää, liittyykö järjestelmään moraalikatoa tai haitallista valikoitumista.

– Kun yrittäjillä on valinnanvapaus, he valitsevat keskimäärin matalamman vakuutustason, mutta valinnanvapaus ei lisää etuuksien käyttöä tai muuta käyttäytymistä tavalla, joka kasvattaisi järjestelmän kustannuksia. Esimerkiksi suuremman vakuutusturvan valinneet eivät käytä etuuksia merkittävästi enempää kuin muut, VATT:n tutkimusjohtaja Tuomas Matikka tiivistää tiedotteessa.

Vuonna 2011 YEL-järjestelmään kuuluvien yrittäjien joukkoa laajennettiin alentamalla osakeyhtiöiden omistajien omistusosuusraja 50 prosentista 30 prosenttiin. Uudistuksessa 30–50 prosenttia yrityksestään omistavat yrittäjät siirtyivät työntekijän eläkevakuutuksesta TyEL:stä YEL:n piiriin.

Tutkimuksessa YEL:iin siirtyneitä yrittäjiä verrataan niihin osakeyhtiöiden omistajiin, jotka kuuluivat YEL:iin jo ennestään, sekä niihin, jotka jäivät edelleen TyEL-järjestelmään. Tulosten mukaan uudet YEL-yrittäjät laskivat ilmoittamiaan työtuloja ja vakuutusmaksuja keskimäärin noin 16 prosenttia siirtymän jälkeen.

– Vuoden 2011 uudistus laajensi YEL-järjestelmää, mutta ei merkittävästi vahvistanut sen rahoitusta, sillä YEL:iin siirtyneet yrittäjät laskivat vakuutusmaksujaan. YEL:n mittavan alijäämän korjaaminen on siten vaikeaa ilman YEL-maksujen korottamista tai niiden tiiviimpää kytkentää todellisiin tuloihin, Matikka toteaa.

Tutkimuksen mukaan yrittäjien mahdollisuudet vaikuttaa vakuutustasoonsa eivät johda etuuksien lisääntyneeseen käyttöön. Yrittäjät, jotka ovat valinneet korkeamman vakuutusturvan, eivät käytä esimerkiksi sairaus- tai vanhempainpäivärahoja enempää kuin muut, eikä eläköityminen aikaistu merkittävästi. Myöskään ennakoivaa käyttäytymistä – kuten työtulon nostamista ennen etuuksien käyttöä – ei havaita. Haitallista valikoitumista esiintyy jonkin verran, mutta sen kustannusvaikutukset jäävät pieniksi.

– Moraalikato ja haitallinen valikoituminen voisivat lisätä järjestelmän kustannuksia, mutta tutkimuksemme keskeinen tulos on, että vakuutustaso ei ole yhteydessä etuuksien käyttöön. Matalampi vakuutuskattavuus ja pienemmät vakuutusmaksut kertovat kuitenkin siitä, että yrittäjät eivät keskimäärin halua yhtä kattavaa sosiaaliturvaa kuin palkansaajien pakollinen sosiaalivakuutus tällä hetkellä on, Matikka kertoo.

Tutkimus perustuu laajoihin rekisteriaineistoihin vuosilta 2007–14 sekä Tilastokeskuksen yrittäjäkyselyihin. Asetelma hyödyntää vuoden 2011 uudistusta, jossa YEL-järjestelmä laajeni koskemaan yrittäjiä, joiden omistusosuus yrityksestä oli aiempaa pienempi. Uudistuksen myötä YEL:iin siirtyneitä yrittäjiä voidaan verrata sekä niihin, jotka kuuluivat YEL:iin jo ennestään, että niihin, jotka pysyivät TyEL-järjestelmässä. Näin YEL-järjestelmään siirtymisen vaikutusta voidaan tutkia erillään muista yrittäjien taloudelliseen tilanteeseen tai vakuuttamispäätöksiin vaikuttavista tekijöistä.

Yrittäjien eläkevakuutus (YEL) koskee yrittäjiä, jotka määrittävät itse vakuutustasonsa ilmoittamalla YEL-työtulon eläkeyhtiölle, kun taas työntekijöiden eläkelaki (TyEL) koskee palkansaajia, joiden maksut ja etuudet perustuvat suoraan toteutuneisiin palkkatuloihin. Lainsäädännön mukaan YEL-työtulon tulisi perustua siihen palkkaan, joka maksettaisiin samasta työstä palkatulle ulkopuoliselle työntekijälle. YEL-vakuutettuja ovat kaikki toiminimiyrittäjät sekä kommandiitti- ja avoimen yhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet sekä ne osakeyhtiössä johtavassa asemassa olevat, jotka omistavat itse yli 30 prosenttia tai perheen kanssa yli 50 prosenttia yrityksestä.

Vuoden 2011 YEL-uudistus kasvatti YEL-yrittäjien määrää laskemalla osakeyhtiöomistajien omistusosuusrajoja. Vuoden 2023 uudistuksessa työtulon määrittelyä täsmennettiin muun muassa toimialakohtaisia vertailutietoja hyödyntämällä, mikä on johtanut monien YEL-yrittäjien vakuutusmaksujen kasvuun. Tutkimuksessa tarkastellaan vuoden 2011 uudistusta ja sen vaikutuksia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)