Viki Savonen tuli Savosta Turkuun etsimään tulevaisuuden timantteja
Inter sai alkavaan jalkapallokauteen mielenkiintoisen vahvistuksen pelikentän ulkopuolelle, kun Viki Savonen aloitti vuodenvaihteessa työt Turussa pelaajatarkkailun päällikkönä. Kuopiolaislähtöistä Savosta pidetään yhtenä keskeisenä taustatekijänä KuPSin viime vuosien menestyksessä.
Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittaneen organisaation ja kotikaupungin jättäminen ei ollut helppo päätös.
– Olen tosi kuopiolainen ja kupsilainen, mutta tuli sellainen olo, että jos haluan itse kehittyä, minun tarvitsee vaihtaa ympäristöä. Se pohdinta vei aikaa, mutta kun lähtöpäätöksen oli tehnyt, oli helpompaa. Piti vain etsiä itselle paras vaihtoehto, Savonen kertoo.
Ensimmäisten viikkojen aikana kokemukset Interistä ja Turusta ovat olleet positiivisia.
– Tosi hyvän kuvan seurasta olen saanut, mitä osasin odottaakin. Jos jotain yllätyksiä on tullut, ovat ne olleet positiivisia. Täällä on jo ennestään ollut selkeät ja toimivat prosessit pelaajien hankintaan, Savonen toteaa.
Toistaiseksi Savonen on muodostanut kokonaiskuvaa seurasta ja sen materiaalista, muun muassa reservijoukkueen ja junioreiden suhteen.
– Olen hahmottanut tilannetta vuotta 2027 ajatellen. Mikä on meidän omien nuorten pelaajien tilanne ja ketkä ovat niitä pelaajia, joiden odotetaan tulevan edustuksen rinkiin, kuvailee Savonen.
Vaikka Savonen on ollut jo viime vuoden puolella tiiviisti yhteydessä päävalmentaja Vesa Vasaraan ja osallistunut pienimuotoisesti pelaajahankintaan jo tämän kauden joukkueen suhteen, paremmin Savosen kädenjälki pääsee näkyviin tulevissa siirtoikkunoissa.
Ulkomaalaispelaajia Interiin on perinteisesti tullut paljon esimerkiksi Afrikan maista. Savosen mukaan Inter ei kuitenkaan ole lukinnut ilmansuuntaa ulkomaalaishankinnoille. Raamin pelaajahankinnoille muodostavat viime vuosina luotu Interin identiteetti ja pelitapa.
– Haemme esimerkiksi juoksuvoimaisia pelaajia. Silloin Afrikka on luontaisesti yksi suunta, mihin katse kääntyy, mutta meille hyvä pelaaja voi löytyä mistä tahansa.
Suomalaisen pääsarjan vetovoimasta on viime vuosina esitetty monenlaisia arvioita. Savonen näkee, että Suomella voi olla myös vetovoimaa, esimerkiksi juuri afrikkalaispelaajien kohdalla.
– Toki pitää olla realistinen Suomen markkina-asemasta suhteessa muuhun Eurooppaan. Rahalla emme pysty kilpailemaan muiden pääsarjojen kanssa, mutta me voimme kilpailla arjen sujuvuuden ja valmennuksen osaamisella.
– Varsinkin nuoren, kotimaisen tai ulkomaisen, pelaajan kohdalla voimme olla ympäristö, josta on mahdollisuus päästä urallaan eteenpäin. Sellaisista pelaajista Interissäkin on esimerkkejä. Sellaisten pelaajien löytäminen on isossa roolissa, sillä myös pelaajien myyminen oikeaan aikaan on olennaista suomalaiselle seuralle, Savonen toteaa.
Ilkka Lappi

















