Merihanhien määrä romahti Suomen tärkeimmässä sulkimiskeskuksessa

Merihanhi. Merihanhi. Kuva: Micha Fager

Suomen tärkeimmässä merihanhien sulkimiskeskuksessa Hailuodon Isomatalalla havaittiin heinäkuun alun laskennoissa enintään 1 670 merihanhea. Se on vain noin 30 prosenttia viime vuoden määrästä (5 300), mikä herättää vakavaa huolta kannan kehityksestä. Tästä huolimatta Riistakeskus on myöntänyt Hailuotoon poikkeusluvan merihanhien ampumiseen jo 16. heinäkuuta.

Hyvinä vuosina Isomatalalla on viettänyt sulkasatoaikaansa 4 000–5 600 lentokyvytöntä pesimätöntä aikuista merihanhea. Alue on ollut merihanhien tärkeä sulkimispaikka ainakin 1940-luvulta lähtien. Valtaosa linnuista on yhden tai kahden vuoden ikäisiä, vielä pesimättömiä nuoria, sillä merihanhi alkaa pesiä yleensä aikaisintaan kolmevuotiaana. Isomatalalle kerääntyy hanhia laajalta alueelta ainakin Perämereltä ja Pohjanlahdelta. Poikueparvet käyttävät muita alueita.

Merihanhien määrä romahti Isomatalalla jo kesällä 2019 kolmasosaan edellisvuoden tasosta ja alle neljäsosaan vuoden 2017 huippumäärästä. Vuonna 2020 määrä väheni vielä hieman, mutta vuosina 2024–25 se palautui lähes aiemmalle tasolle.

Suomen toiseksi tärkeimmässä sulkimiskeskuksessa Iin Krunneilla ei tänä vuonna varsinaisesti etsitty sulkasatoparvia. Pesimälinnuston tutkijat näkivät siellä vain yhden 50 aikuisen linnun sulkimisparven. Aiemmin Krunneilla on parhaimmillaan laskettu kolmannes tai jopa puolet Hailuodon hanhimäärästä. Pohjois-Pohjanmaalla nähtiin viime keväänä vain muutaman kerran yli 100 merihanhea ja enimmillään noin 200. Vuoteen 2024 asti suurimmissa parvissa oli 300–500 merihanhea.

Yksi mahdollinen selitys tämänkesäiselle vähäiselle määrälle on viime vuoden laajamittainen pesinnän epäonnistuminen. Se ei kuitenkaan yksin riitä selittämään tilannetta, koska sulkimisparvet koostuvat useista ikäluokista. Tämä viittaa siihen, että kuolleisuus on ollut hyvin suuri myös muutonaikaisilla levähdys- ja talvehtimisalueilla viime kesän jälkeen.

Vuodesta 2018 lähtien merihanhea on saanut metsästää pelloilta jo 10. elokuuta lähtien ja joinakin vuosina Riistakeskuksen poikkeusluvalla jopa kesäkuusta lähtien. Hailuotoon on taas myönnetty poikkeuslupa merihanhien ampumiseen 16. heinäkuuta alkaen. Riistakeskuksen päätös perustuu vanhentuneeseen kannanarvioin eikä ota huomioon saalistilastojen osoittamaa kannan vähenemistä eikä tämänkesäistä sulkasatoparven romahdusta.

– Poikkeuslupapäätöksen mukaan häirintä ei vaikuta, joten on epätodennäköistä, että myöskään kymmenen yksilön ampuminen vaikuttaisi. Onko muutaman yksilön ampumisen todellisena motiivina mahdollisuus myydä metsästysoikeutta ulkopuolisille, kysyy merihanhia vuosikymmeniä seurannut Juha Markkola Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä tiedotteessa.

Birdlife Suomi arvioi, että nykyisessä tilanteessa aikaistetusta peltometsästyksestä pitäisi luopua ja metsästys aloittaa vasta normaaliin metsästysajan alkaessa 20. elokuuta. Kesän sulkija- ja poikuetiedot pitäisi kerätä tuoreeltaan Luonnonvarakeskukseen, jotta maa- ja metsätalousministeriö voisi ottaa tiedot huomioon 1. elokuuta alkavan metsästysvuoden sääntelyä valmistellessaan. Myös edellisen vuoden saalistilastot olisi julkaistava nykyistä aiemmin. Nyt ne valmistuvat vasta noin kuukautta ennen peltometsästyksen alkua, jolloin metsästysajoista on jo päätetty.

Riistatilaston mukaan merihanhisaalis on pienentynyt viidesosaan vuodesta 2016 vuoteen 2025. Tämä viittaa todennäköisesti kannan vähenemiseen, johon voi vaikuttaa myös metsästyksen lisääntyminen muualla Euroopassa. Suomen olisi siksi tehtävä yhteistyötä niiden maiden kanssa, joissa merihanhet talvehtivat tai levähtävät muuton aikana, jotta metsästyspainetta voitaisiin vähentää.

Merihanhikannan seuranta ei Suomessa ole riittävän kattavaa. Sulkasatoparvien vuosittainen seuranta antaa parhaan kuvan poikastuotannosta ja nuorten ikäluokkien säilymisestä laajalla alueella. Krunnien sulkasatoparvia ei ole laskettu enää vuosiin, ja Isomatalan 1970-luvulta jatkunut laskenta on perustunut kokonaan lintuharrastajien ja -tutkijoiden vapaaehtoistyöhön. Jotta kannan kehitystä voidaan arvioida luotettavasti, laskentoihin on osoitettava riittävät resurssit.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kesäkuu nosti Varsinais-Suomen työttömyyttä reippaasti

Varsinais-Suomen työttömyys kasvoi kesäkuun aikana reippaasti verrattuna toukokuuhun, kuten pidemmän aikavälin tarkastelussa yleensä trendinomaisesti tapahtuu. Myös pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kesäkuun aikana voimakkaasti. Julkisten palveluiden kautta mitattava työvoiman kysyntä pysyi edelleen melko vaisuna, mutta avoimien työpaikkojen määrä nousi kuitenkin hieman verrattuna vuodentakaiseen.

Katukalastuskisa saapuu Aurajoelle

Turussa kisataan street fishing -kilpailussa torstaina.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Street Fishing -kiertue on edennyt kesän aikana jo viiteen kaupunkiin, joissa on kruunattu paikalliset Katukalastajat 2026. Kiertue jatkuu vielä kuudella kilpailulla, joihin voivat osallistua kaikki kiinnostuneet kalastustaustasta riippumatta.

Miten nauttia kesästä ilman ulkonäköpaineita?

Kesä on kuumimmillaan ja vaatteet vähenevät. Vaikka kesä kutsuu nauttimaan, monelle se voi tuoda mukanaan myös paineita ja oman kehon vertailua muihin. Mehiläisen asiantuntijat muistuttavat, että lempeämpi suhtautuminen omaan kehoon ja huomion kiinnittäminen kehon tuntemuksiin voivat auttaa keskittymään siihen, mikä on itselle tärkeää.

Merihanhien määrä romahti Suomen tärkeimmässä sulkimiskeskuksessa

Merihanhi.

Suomen tärkeimmässä merihanhien sulkimiskeskuksessa Hailuodon Isomatalalla havaittiin heinäkuun alun laskennoissa enintään 1 670 merihanhea. Se on vain noin 30 prosenttia viime vuoden määrästä (5 300), mikä herättää vakavaa huolta kannan kehityksestä. Tästä huolimatta Riistakeskus on myöntänyt Hailuotoon poikkeusluvan merihanhien ampumiseen jo 16. heinäkuuta.

Kadoksissa ollut iäkäs nainen löytynyt

Turun keskustassa katosi maanantaina iltapäivällä iäkäs nainen. Nainen löytyi pian hyväkuntoisenaNainen katosi Aninkaistenmäestä maanantaina iltapäivällä kello 15:n jälkeen.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja arvioi kotitaloon kertyneen korjausvelkaa

Korjausvelalla tarkoitetaan niitä tarpeellisia korjauksia, jotka asunto-osakeyhtiö on jättänyt tekemättä ajallaan.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja tunnistaa omassa kotitaloyhtiössään korjausvelkaa. Korjausten varalle on kerätty puskuria vain noin joka toisessa taloyhtiössä.

Etätyöt ja suoratoisto seuraavat myös mökille

Mökkikausi on monelle myös etätyö-, suoratoisto- ja yhteydenpitokautta, jolloin toimivan nettiyhteyden merkitys korostuu. DNA:n Digitaalinen elämä -selvityksen mukaan 21 prosenttia suomalaisista on kohdannut haasteita nettiyhteytensä kanssa. Vaikka ongelmia esiintyy yleisimmin kodin internetyhteyksissä, myös mökeillä yhteyden hitaus tai toimimattomuus aiheuttaa päänvaivaa osalle käyttäjistä. Moni ongelmista ratkeaa kuitenkin jo yksinkertaisilla toimenpiteillä, joista helpoin on modeemin uudelleenkäynnistys.

Toivolankatu suljettu liikenteeltä rakennustyömaan vuoksi

Toivolankatu on suljettu liikenteeltä 20.–28. heinäkuuta Käpytien ja Kyrönkadun välillä rakennustyömaan vuoksi. Jalkakäytävä pysyy kuitenkin käytössä. Ajoneuvoliikenne tonteille on sallittu.

Furuholm: Palloliiton peruttava tukensa Gianni Infantinon jatkokaudelle

Kansanedustaja ja entinen ammattilaisjalkapalloilija Timo Furuholm (vas.) vaatii Suomen Palloliittoa pyörtämään päätöksensä tukea Gianni Infantinon jatkoa kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajana.

Liedon Rinki-ekopisteen puristimet pois käytöstä

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä.

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä. Osoitteessa Hanhenkaari 3 sijaitsevan ekopisteen puristimet eivät ole toiminnassa virransaantiongelman takia. Ongelmaa selvitetään. Paikalle ollaan tuomassa lavaa muoville ja kartongille. Pisteelle voi tuoda kartonkia, lasia, metallia, muovia, paperia ja vaatteita.

Runsaat kesäsateet koetelleet tieverkkoa

Viime viikkojen poikkeuksellisen runsaat sateet ovat koetelleet tieverkkoa. Äkilliset tulvat sulkivat teitä liikenteeltä ja lisäksi sade aiheutti asfalttitien sortuman Somerolla ja sorateiden sortumia Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Työntekijämäärä laski kesäkuussa

Työntekijämäärä laski kesäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Vaikka indeksi jäi niukasti miinukselle, talouden piristymisestä on merkkejä näkyvissä. Työmarkkinoilla käänne näkyy kuitenkin viiveellä.

Aurinko häikäisi, ukkonen iski ja pullonpalautusjono venyi – parkkireklaatioissa luovuus kukkii

Lomakausi saa autoilijoiden mielikuvituksen laukkaamaan. Suomen suurin pysäköintialan työllistäjä ParkkiPate vastaanottaa vuosittain satoja reklamaatioita, joissa autoilija vierittää syyn pysäköintivirheestä sääolosuhteille. Kesäkuukausina syytettyjen penkille joutuvat aurinko, ukkoskuurot ja jopa kaupan pullonpalautusjono.

Pitkä tie jymysuosioon

Jäätelöntekijä Sarianne Saikkonen hoitaa pakkauskonetta.

Jäätelön valmistaminen oli auralaiselle maitotilalle hyppy tuntemattomaan

OnniBus lisää vuoroja Helsingin ja Salon välille

OnniBus tekee muutoksia vuoroliikenteeseen Turun ja Helsingin välillä.

OnniBus muuttaa 10. elokuuta alkaen Turun alueen liikennettä. Helsinki–Turku-välin linjanumerointi muuttuu, lisäävät Helsingin ja Salon välisiä yhteyksiä sekä nopeuttavat Salon kautta kulkevien vuorojen matka-aikaa. Samalla osa pysäkeistä muuttuu ja Säkylän linjanumerot uudistuvat.

Alakouluikäinen lapsi jäi päästään jumiin sängyn ja lattian väliin

Alakouluikäinen lapsi jäi leikkiessään päästään jumiin sängyn ja lattian väliin Piispankadulla sunnuntaina iltapäivällä.

Jatkuvasti märkä turkki altistaa koiran ihotulehdukselle

Koirat eivät aina osaa itse pitää taukoja vesileikeistään, joten uimisen määrää kannattaa rajoittaa ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Uiminen ja vesileikit tuovat koiralle helpotusta helteeseen. Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa, sillä runsas uiminen voi aiheuttaa lemmikille myös ikäviä terveysongelmia.

Aikuisilla koirilla vatsavaivat yleisimmin vakuutuskorvausten aiheuttajana – pennuilla korostuu silmälasien tuhoaminen

Koirien vahinkoilmoituksissa korostuvat oksentelu ja ripuli, iho- ja korvatulehdukset sekä äkilliset ontumiset. Koiranpentujen uteliaisuus näkyy selvästi myös omaisuusvahinkojen puolella: useimmiten koiranpennun hampaisiin näyttävät päätyvän silmälasit.

Näköislehti

Urheilu

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta

Otteluanalyysi: Ilves haki ensimmäisen vierasvoittonsa Kupittaalta

Elmo Henriksson joutui antautumaan kolmesti.

Mitä tapahtuu, kun jalkapalloilun Veikkausliigan tämän kauden toiseksi paras kotijoukkue (TPS) kohtaa Kupittaalla kolmanneksi huonoimman vierasjoukkueen. Tietenkin se, että huono vierasjoukkue voittaa hyvän kotijoukkueen. Ilves iski kolme maalia, voitti maalein 3–1 ja kirjasi tililleen kauden ensimmäisen vierasvoitonsa.

Lausteen Pro Tour päättyi Leppäahon ja Davidssonin voittoihin

Daniel Davidsson.

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu päättyi sunnuntain finaalikierrokseen Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Netta Leppäaho nousi kolmen heiton takaa kauden avausvoittoon. Avoimessa luokassa Daniel Davidsson nousi finaalikierroksen parhaalla tuloksella kilpailun voittoon.

Kindstedt kasvatti johtoaan – Talikainen nousi kärkeen Lausteen Pro Tourilla

Teemu Lampainen on yleisen sarjan kakkosena.

Turun Pro Tour jatkui lauantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Olivia Kindstedt kasvatti johtonsa kolmeen heittoon ennen finaalikierrosta, kun taas avoimessa luokassa Teemu Talikainen nousi kilpailun kärkeen erittäin tasaisessa voittotaistelussa.

Kindstedt ja Lampainen avasivat Lausteen Pro Tourin kärkipaikoilla

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu käynnistyi perjantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa kiertueen pistejohtaja Olivia Kindstedt otti kahden heiton johdon, kun avoimessa luokassa Teemu Lampainen karkasi avauskierroksella kolmen heiton etumatkalle.

Puolustaja Tarmo Reunanen ei jatka TPS-paidassa

Tarmo Reunanen.

Puolustaja Tarmo Reunanen jatkaa uraansa ulkomailla eikä pelaa TPS-paidassa tulevalla kaudella jääkiekon Liigassa. Reunanen on hyödyntänyt pelaajasopimukseensa kuuluneen ulkomaanoption. Uusi seura selviää myöhemmin.