Panu Ruotsalon näyttely Impressioita yöstä aamunkoittoon on esillä Galleria Askissa 13.2.–1.3.

– Tulevassa näyttelyssäni muistelen lapsuuttani 70-luvun Aulangolla Hämeenlinnassa, ja palautan mieleeni pimeän tunteja ennen aamun sarastusta. Vietin alle kouluikäisenä paljon aikaa itsekseni ja aloin silloin koulimaan mielikuvitustani ja käyttämään sitä hyväkseni aina kun osasin, ja oli tarpeellista. Näyttelyssä Galleria Askissa nähdään maalauksia näistä hetkistä, kertoo Ruotsalo tiedotteessa.

– Olin kuusivuotias, kun istuin kotitalomme yläkertaan johtavilla rappusilla ja katselin ikkunasta, kuinka Volvo 164:n takavalot katosivat talvisen metsän siimekseen jättäen jälkeensä vain tutun pimeyden. Alkoi aamun pimeä hetki, joka jatkui siihen saakka, kunnes aurinko päättäväisesti taiteili tiensä metsän läpi torpan ahavoituneisiin seiniin ja ikkunoihin, ja sitä myöten mielikuvituksella itseään ruokkineen lapsen kärsivällisesti valoa odottaneisiin silmiin.

Ruotsalolle on ominaista tutkia maalaamisen eri tapoja ja tekniikoita, ja hän on tunnettu abstraktista ekspressionismistaan, joka on alati muuttuvassa tilassa hakien yhä uusia esittämisen tapoja ja nyansseja. Hän sitoo usein näyttelykokonaisuudet tarinaksi kirjoittamalla tekstin maalausten tueksi ja käyttäen tuttujakin aiheita metaforina ohjaten katsojaa syvempään kokemukseen maalaustensa äärellä.

– Talvella koti oli kylmä aamuisin. Se lämpeni pääosin puilla, koska keuhkoja kirvelevää öljynkatkua tuottavasta lämmittimestä oli luovuttu huomattavan korkean terveys- ja paloriskin takia. Juoksevaa vettä ei välttämättä tullut joskus moneen kuukauteen, koska kaivosta vettä nostava pumppu tai putket olivat jäätyneet ja pysyivät jäässä usein jopa maaliskuulle. Istuin noina hetkinä yleensä turvallisella paikallani takan vieressä sohvalla, kääriytyneenä karheisiin, kutittaviin perintöviltteihin, ja katselin arasti ikkunoita, sillä lailla kuin lapsi katsoo hieman ohi jostain liian pelottavasta. Näin, kuinka lumen kuorruttamat mäntyjen ja kuusien figuurit loivat kuun valossa hahmoja tummaa taivasta vasten.

– Niillä oli monet muodot ja monet kasvot – usein tutut, mutta joskus niillä oli taipumus väännellä itsestään uusia, entistä kauhistuttavampia hahmoja, jotka hallitsivat sitä talveksi valtojen hylkäämää kolkkaa lapsen loputtoman mielikuvituksen kautta. Vasta aamun valon piirtäessä hentoja preussinsinisiä viivojaan hangelle uskalsin nousta ja katsoa suoraan vanhojen, maisemaa vääristävien, alareunastaan jäässä olevien ikkunalasien läpi ja katsoa tutkien näkemääni.

Ruotsalon maalauksia on useissa merkittävissä kokoelmissa.

– Ruusupensaiden oksat, lumen painamina, näyttivät siltä kuin sata pientä olentoa olisi nöyristynyt kumartaakseen jollekin näkymättömälle mahdille. Yläpihan suuri kivi näytti lumikuormassaan valtavalta nukkuvalta härältä, ja tiilistä ladottu grilli (jota ajatellessani saan yhä halstratun silakan huumaavan maun suuhuni) näytti paksussa lumivaipassaan kutsuvalta, mustalta käyntiaukolta alisiin maailmoihin. Metsässä, vain kivenheiton päässä talosta, nousi korkeuksiin valtava kuusi. Sen latva huojui hitain liikkein kaiken muun yläpuolella ja näytti kuunvalossa kaukaiselta, satukirjojen myyttiseltä vuorelta. Se oli vanha puu, paljon vanhempi kuin talo, muistan ajatelleeni.

Avajaiset ovat torstaina 12. helmikuuta, taiteilijatapaaminen sunnuntaina 1. maaliskuuta kello 15–16.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)