Vain kahdeksan prosenttia suomalaisista matkailee joululomalla
Mahdollisuus pitkään joululomaan minimaalisella määrällä ylimääräisiä vapaita ei rohkaise suomalaisia matkustamaan, selviää FlixBusin teettämästä ja Bilendin toteuttamasta kyselytutkimuksesta. Vastaajista 66 prosenttia aikoo viettää joulua tänä vuonna kotikaupungissaan joko omassa kodissaan tai perheen, sukulaisten tai ystävien luona.
Kuusi prosenttia kyselyyn osallistuneista ilmoitti viettävänsä joulua matkustamalla kotimaassa, ja vain kaksi prosenttia aikoo suunnata ulkomaille. Kyselyssä 25–34-vuotiaat erottuvat innokkaimpina matkustamaan joko kotimaassa tai ulkomaille, sillä heistä 12 prosenttia suunnittelee tekevänsä niin tänä vuonna.
– Jouluun liittyy vahvoja perinteitä, ja tämä näkyy, kun ihmisiltä kysytään missä he aikovat viettää juhlapyhiä. Tänä vuonna on hyvä mahdollisuus pitkään lomaan, kun viralliset vapaapäivät osuvat arkipäiville ja käyttää tämä mahdollisuus matkustamiseen. Mutta suomalaiset haluavat käyttää lomapäivänsä kotikaupungissaan rakkaiden seurassa, kertoo FlixBusin Suomen toiminnoista vastaava johtaja Michal Leman.
Vähän yli puolet (52 %) jouluna matkustavista suomalaisista aikoo käyttää alle sata euroa matkustuskustannuksiin, kuten polttoaineeseen ja matkalippuihin. Matkaan käyvät suomalaiset eivät siis matkusta kauas kotoaan.
Yleisin matkustusmuoto on yksityisauto, jollaisella määränpäähänsä aikoo ajaa 57 prosenttia joulureissaajista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)




















